10/25/2012

Syksy on mun vuodenaika.
Meillä on satanut ensilumi, näin ainakin kerrotaan. Itsehän meinaan nukuin onneni ohi, sillä tuo valkoinen höttö oli ehtinyt sulaa ennenkuin silmämunani uuteen päivään suuntasin. Oikeastaan olen siitä asiasta pelkästään iloinen, sillä lunta ehtii kyllä näkemään ihan tarpeeksi tulevan talven aikana.

Tänään on kauhian nätti keli. Kertakaikkiaan syksyinen ja on mitä oivinta kuvitella syksyn jatkuvan ikuisesti, vaikka pakkasen puolella jo ollaankin. Soisin tämän päivän jatkuvan huhtikuun alkuun asti, josta alkaa virallisesti vähintäänkin kevät.

Katsokaas, asia on nimittäin niin, että tämä marjatta ei suuremmin pidä lumesta. Jälkikasvunsa sen sijaan on kysellyt heinäkuusta asti, että montako yötä on siihen, kun tulee lunta. Hieman siinä on joutunut suorastaan hillitä mielihaluaan kertoa mielipiteensä tuosta asiasta, sillä lasten kuuluukin odottaa lunta ylettömän innokkaasti ja sitten parin viikon lumikasojen katselun jälkeen aloittaa kesästä uteleminen vähintäänkin yhtä haikealla äänellä.

On taas aika kaivaa varastosta esiin huopikkaat ja lapikkaat ja toppahousut ja nahkarukkaset ja tupsupipot ja leipoa vuoden ensimmäiset piparit. Tuli lunta tai ei, niin talvi tuli ainakin.

12 kommenttia:

jossu kirjoitti...

Niin nätin näköistä ulkona! Soitappa joskus ku ootta menossa retkelle niin mennään yhessä ;)

Hanna GoingToRain kirjoitti...

Täällä on toinen toveri joka tykkäis että syksy kestäisi kevääseen asti. Tässä mitään lumia tarvita, ärsyttävää ainetta. Yritä sitä nyt kellekään takoa päähän miten paljon helpompaa elämä olis ilman lunta kun kaikki muut vaan haikailee että "tulis jo lumi, olis valosampaa, pääsis hiihtämään..." Yh.

vilppumaan erika kirjoitti...

I feel you, todella. Vaikka olihan se vähän ankeaa katsoa viime talvena, kun nelivuotias istui joululahjaksi saadun rattikelkan päällä lastenhuoneessa harjoittelemassa, koska ulkona ei ollut lumen ajatustakaan. Toki sitä lunta sitten lopulta saatiin, aprillipäivän jälkeenkin kunnon myrsky. Mutta syksyn lapsena yhdyn haaveeseen kuvanmukaisten ilmojen pitkäaikaisuudesta <3

Lilla kirjoitti...

Tämä päivä on ensimäinen syksyinen päivä, josta nautin. Aurinko paistaa, pakkasmittari aamulla kuuden aikaan näytti -7 astetta. Silti mun mielestä on kuitenki syksy.

Mutta ootan talvea. Ja lunta. Mun top vuodenajoissa syksy pitää auttamattomasti peräsijaa! Paitsi tänään.

Skjerstad kirjoitti...

So nice pictures of beautiful scenery!
I'm not so happy snow.
Today the first snow fell here with us, and it is on the ground yet.

Have a nice day
Janne

Enni kirjoitti...

Miten kauan sä oikein nukuit tuona aamuna vai asuntaanko me sit oikeesti onnellisesti sellasella seudulla jossa lunta oli enemmän ja pidempää. Meillä nimittäin pitkälle päivään lumet kesti ja harmitti kun päivä oli täynnä ohjelmaa eikä ehditty kunnolla pihalle!

Itsekään en ole talvi-ihmisiä mut kyllä ensilumi on ihana!! :D

pau kirjoitti...

Hahaa, kirjoitin juuri postauksen siitä miten paljon rakastan lunta! Ihania sinun syksykuvasi.

Rillirousku kirjoitti...

Jossu: Soitanpa. :)

Hanna: Eikö oo jännä! Ja en tiiä mistä tämä lumi-inhotus on viime vuosina tullut, kun tottamaar oon ollut vähintäänkin onnellinen lumesta lapsena ja vielä paaaljon sen jälkeenkin. Ehkä musta on vaan tullu liian laiska kaivamaan autoa esiin kinoksista? ;)

Vilppumaan Erika: Kyllähän se oli viime vuonna ankeaa, samaisesta syystä ja rattikelkanki takia. Toki toivois että lunta tulis ja pakkasta sais kans olla reilusti mutta ei kait sen tarvi kestää niin älyttömän kauan? Vaikka periaatteessa sitten kun sitä lunta tulee niin se yleisesti ottaen on kuitenki ihan mukavaa. :)

Lilla: Sää et oo vaan tullu syksyn kans vielä kunnolla kaveriksi. :) Ei vaan, syksy ei vaan sovi kaikille, kuten ei muutkaan vuodenajat. Jokaisella on omansa. :)

Janna: It´s snowing here too, right now! :D

Enni: Katto, siellä teillä metässä se lumi ehkä pysy kauemmin sillon, kun täällä se oli jo yheksän pintaan häipynyt. Mutta nyt sitä sitten on, ja reilusti! :D

pau: Kiitos! Meitä on moneen junaan, ja hyvä niin. :)

Lyyli Lyyti kirjoitti...

Just niin tuttua että lumen ja talven tuloa odotellaan jo loppukesästä ja varmaan kesästä kyseleminenkin alkaa heti lumen tulon jälkeen :DD

Lumessa on hyvää valoisuus ja joulunahan sitä pitää olla. eikä hiihtämäänkään pääsisi ilman sitä. Ja jos vielä jotain niin lumityötkin maistuvat välillä naisille ainaisen tiskipöydän ja kodinhuone-puurtamisen ohella - vaihtelu se on mikä virkistää. Ihanaa loppuvuotta teille! =)

Rillirousku kirjoitti...

Lyyli Lyyti: Mulla taas on nimenomaan nuo lumityöt, jotka kiristää jo valmiiksi hermoa. Viheliäisempää hommaa en tiedä. :D On inhaa olla laiska, luultavasti. ;)

matimuk kirjoitti...

this is a very wonderful journal.. /tine

YOLOLOS SOMOS... kirjoitti...

Great and beautiful blog. We've discovered your posts and photos and will inspire our personal blog a lot!

You can see us at yololos.blogspot.com.

We'll recommend you in our bloglist!