10/05/2012

Huominen on hyvä.
Parempiakin vuosia on ollut. Tämä kuluva on ollut kaikinpuolin raskas vaikka syvällä mielessä ajattelenkin, että se on ollut silti hyvä ja muistorikas. Raskaan ajan jälkeen ei aina ole helppoa uskoa huomiseen mutta tänään ajattelen, että huominen on hyvä. Tuokoon tuleva vuosi tullessaan paljon hyviä asioita tasapainottamaan tätä surullista vuotta. On uskottava, että kaikella on tarkoituksensa.

Viime viikot ovat olleet jännittäviä. Postipoika on rahdannut päivästä toiseen postilootan täyteen paksuja valkoisia kirjekuoria, joista on kuoriutunut erinäisiä kiilteleviä lehtiä ja kirjoja. Nuo kirjat ovat täynnä mitä sorjimpia taloja, ja erityisesti niiden pohjapiirroksia.

Ihmisellä on oltava haaveita. Ne voivat olla isoja taikka pieniä, kuten vaikkapa ulkomaanmatka, pinssikokoelman kartutus, kesämökki, illallinen kaukaisen ystävän seurassa tai talon rakentaminen. Täällä kasvatetaan haavetta omaksi suunnitellusta ja omin käsin rakennetusta kodista juuri siihen täydelliselle tontille, joka on siintänyt haaveissa koko aikuisiän. Tuo haave on vielä kaukana mutta silti niin lähellä, että pohjapiirroksia tiirataan suurella antaumuksella. Pikkaasta remonttia tarttis vielä tehä vaikka sormet kuinka syyhyääkin jo tulevaa tekemään. Elämä on tässä ja nyt ja haaveet on tehty toteutettaviksi.

Hyvää viikonloppua teille toverit! Have a good weekend everyone!

11 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Noniin, sillälailla :-) Rakentaminen on antoisa matka. Siinä oppii paljon kaikenlaista, tietty rakentamisesta, mutta myös ihmisistä ylipäänsä, ja myös itsestään. Se ottaa, mutta antaa enemmän :-) Itse haaveilen jo toisen talon rakentamisesta... :-D

Pieni Lintu kirjoitti...

Ihanat kuvat - ikävä kuulla, että vuotenne on ollut surua!

K kirjoitti...

Samat on aatokset meillä. Ihanaa suunnitella OMA koti! Me tosin otetaan sisustusvalmiina, mutta eiköhän siinäkin jo oo tarpeeksi raksaromantiikkaa meille. :)

Aniliini kirjoitti...

Aiettä! Jännittävää aika tuo. Vaihtoehtoja on niin pirusti, mutta kyllä se siitä muokkautuu. Tsemppiä isosti!

Anonyymi kirjoitti...

Hei jokos tässä nähdään jumpperi nro:1?? :)

Kikka kirjoitti...

voi, kyllä on hankalaa suunnitella omaa kotia ! meidänkin pitäisi aloittaa rakentaminen parin vuoden sisällä. pohjapiiroksia näytille vaan :D

eilen tein kirjoitti...

Mun mielestä haaveilu on yhtä mukavimmista puuhista ikuna. Jopa semmoisten haaveiden haavailu, joista tietää ettei ne koskaan toteudu.

Mekin haaveillaan oman kodin rakentamisesta. Se haave siintää tuolla jossain varmaan vuosien päässä, mutta silti meillä on jo tontti mietittynä ja monet pohjapiirokset läpi selattuna...mutta ainakin talopaketeista on tosi vaikea löytää kivoja, vai ollaanko me jotenkin kranttuja?? Ois kiva kuulla joskus teidän suosikkeja :)

ja hei, http://www.eilentein.com/2012/10/lempiasioita.html on sulle pieni haaste, johon voi halutessaan osallistua vaikka päänsisäisesti.

MARTINE'S BLOG kirjoitti...

Great picture! And fabulous house.

Tiina kirjoitti...

Uuh, tsemppiä ja kaaaameasti energiaa ja voimia jos rakentamaan päädytte!! Täällä sitä harrastusta takana kolme-neljä vuotta, ja eikun jatkuu vaan.. iltaa viettää isäntä nytkin myskämällä ullakolle ovea, jotta pääsee yläkautta käsiksi sähkökeskukseen, jotta saa vedetyksi valot ulkovaloille, jotka asensi aikaisemmin tällä viikolla seiniin... melkein tuntee syyllisyyttä kun itse istuu tietokoneella ja kuuntelee toisen työntekoa.

Mutta tiedän, oman kodin ja sen oman kodin tekemisen kuume ei hellitä muuten kuin rakentamalla, ja kieltämättä se itse tehty ja itse suunniteltu voittaa kuusnolla kaikki valmiit.

Silmäilijä kirjoitti...

Hei! Sinulle on tunnustus blogissani http://sivusilmailya.blogspot.fi/

Rillirousku kirjoitti...

Lyde: Niin on! Ja kun kaikki on itse tehty niin joka nurkan tietää että mitä missäkin on. Meillekin seuraava talo on toinen itse rakennettu. :)

Pieni Lintu: Kiitos.

K: On siinäkin jo! :)

Aniliini: Kiitos! Vaihtoehtoja on kyllä ainaski miljardi. :)

Niina: Sepä se! :)

Kikka: Pari potentiaalista ja vähän muokattavaa on löytynyt. :)

eilen tein: Meillä oli edellisen talon kanssa kotikenttäetua siinä mielessä, että kateltiin talo yhden tietyn talotehtaan valikoimista. Nyt vaihtoehtoja on sitten niin sata ja miljoona, että melkosta salapoliisin työtä saa tehdä, että just se täydellinen ja oikea paperille hahmottuu. :)

Martine: Thank you! :)

Tiina: Niin on! Mekin kun on kerran yksi talo pykätty valmiiksi, niin tiedossa on mitä se on ja voi olla. Silti intoa piisaa! :)

Silmäilijä: Kiitos. :)