Pullan juhlapäivä.

Tänään on aika tavallinen torstai, jos ei lasketa sitä, että meikämarjatta täyttää vuosia.

Aikuisena syntymäpäivä voi tulla vähän kuin huomaamatta. Niin kävi eilen, kun tajusin, että syntymäpäivä on yhden yön päästä enkä ole muistanut laskea öitä ollenkaan. Se voi vuosien karttuessa johtaa myös siihen, että päivä livahtaa ohi vahingossa tai sitten sitä ei halua juhlistaa. Meikämartan mielestä tässä elossa on olemassa yksi päivä, joka on kaikille tasavertainen ja ehdottomasti juhlistamisen arvoinen. Ja se on syntymäpäivä, kuten  varmasti arvasittekin. 

Ei siihen juhlistamiseen kummoisia tarvita. Viime vuonna väänsin kaakun, johon iskin 27 kynttilää. Sitä edellisenä kutsuin päiväkahville tovereita siihen malliin, että yhtäkkiä koko talo oli aivan täynnään porukkaa. Tänä vuonna lämmitin pakastepullan, johon laitoin viiritikkuja ja aamulla painostin jälkikasvun laulamaan maamolleen onnittelulaulun sängyssä. Vanhempi lauloi Tuiki tuiki tähtönen ja nuorempi Levolle laskeun Luojani.

En tänäkään vuonna keksinyt yhtäkään maallista tavaraa, joita toivoisin lahjaksi. Se on sentään erona lapsuuden juhlapäivistä. Silti muutama tunti sitten oveen koputettiin ja pihamaalta kajahti aivan sympaattinen onnittelulaulu. Vallan siinä meinasi tällaisella vakavamman puoleisellakin emolla kaartua suupielet kohti kattoa ja silmänurkkaankin livahti juuri sillä hetkellä jokin pieni roskan tapainen. Mitä me olisimmekaan ilman ystäviä? Kiitos, että välitätte.