Palatkaamme Pärnuun.

Viime kerralla marjatta keskittyi listaamaan Pärnun maukkaita ruokakohteita yhden postauksen verran, mutta tällä kertaa tehdäänkin jotain ihan muuta.

Visit Estonialta saamaamme matkasuunnitelmaan oli kirjattu kohteita monenlaisia: oli vesipuistoa, pyöräilyä, taiteilua, ratsastusta ja maaseudun rauhaa sekä erinäisiä hieman pienempiäkin eläimiä, jotka tätä tekstiä kirjoittavassa henkilössä herättivät kevyitä vilunväreitä, mutta jotka sulattivat jälkikasvun sydämet.

Lauantaina suuntasimme heti aamusta keskustaan. Aurinko paistoi, mutta tuuli niin, että luita ja ytimiä myöten paleli. Sehän ei tietenkään vauhtia hidasta, se on fakta. 

Pyörävuokraamon täti oli kiltisti nostanut kyltin tienpieleen, jotta turistiperhe löytäisi perille. Kuten kuvasta näkyy, niin pyörien vuokraaminen ei ihan kamalasti kustanna.

Polkupyörät odottelivat sisäpihalla. Saimme henkiseksi tueksi oikein herttaisen ja hyvin armasta kotokieltämme taitavan oppaan. Pyörävuokraamo löytyy osoitteesta Rüütli 21.

Tällä pyöräilyreissulla oli ideana nähdä Pärnua muualtakin, kuin vain keskustasta, sinne kun turistitkin useimmiten jämähtävät. Toinen vinguttamisen tarkoitus oli etsiä reittejä, joissa on lasten kanssa turvallista pyöräillä. 

Ai että, kun oli meren rannalla vilu! Tämän lähemmäksi merta emme tällä reissulla päätyneet, seuraavalla kerralla sitten. Pyöräilimme ensin sataman kautta meren rantaa pitkin. Pyörätiet olivat hyväkuntoiset ja tasainen maasto takasi pienemmänkin pyöräilijän jaksamisen. Parituntisen pyöräilyn loppumatkan ajoimme joen rantaa, jonka pari vuotta sitten uudistettu pyörätie takasi miellyttävän köröttelyn.

Joen ylitse menee kaksi siltaa, jotka kiertämällä saa oivallisen pituisen ja maisemaltaan varsin soman lenkin tehtyä, joko pyörillä tai jalkaisin. Siltalenkille tulee pituutta yhteensä noin 10 km.

Pyöräilyn jälkeen hörpimme pyörävuokraamolla lämmikkeeksi mustaa teetä ja suolaisia piiraita. Sen jälkeen suuntasimme Vaas & Vaaside työpajaan, joka sijaitsee osoitteessa Uus tn 5, Pärnu. Keltainen talo löytyy, kun poikkeaa kävelykadulta sivukujalle. 

Rakennuksessa toimii useita käsityöntekijöitä. Pääsimme seuraamaan muun muassa saven valamista ja huovutusta. Rakennuksessa sijaitsee myös pieni kauppa, josta noita käsitöitä voi ostaa omakseen. Marjattaa jäi kaihertamaan eräs varsin pehmeä ja graafinen, käsintehty viltti.

Tiiättekö mikä on paras matkamuisto, jonka kansalainen voi matkalta kotiinsa kantaa? No ite tehty tietenkin! Pääsimme askartelutyöpajaan mukavaan parituntiseen, jossa mieli lepäsi ja aivot pistettiin nollille. Lapset saivat valita haluamansa tekemisen pahviaskartelun parista ja aikuisille oli luvassa puun maaluuta.

Jälkikasvu keskittyi lintujensa värittämiseen, ja täytyy todeta, että rauhoittuminen ja askartelu tuli tosiaan tarpeeseen! 

Marjatta ja ukkelinsa ähräsivät puun kimpussa ja keskittyivät kieli keskellä suuta, välillä suun vieressäkin.

Maarja-Magdaleena Gildin käsintekijöitä yhteiskuvassa sekä eräs vikkelä kolmevuotias valmiin lintunsa kanssa.

Pikkutarkka nyhertäminen ei kuulu meikämartan vahvimpiin puoliin, mutta kyllähän noilla jauhelihan käryyttää.

Lauantai kääntyi jo iltaan, kun suuntasimme ajoneuvomme keulan kohti Lihulan maantietä ja Maria talua. 

Punainen päärakennus on sijainnut samassa paikassa jo sata vuotta ja sitä isännöi jo neljäs sukupolvi. Maria talu eli Marian maatila on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Paikka löytyy, kun ajaa Lihula maanteetä noin 12 kilometriä, jonka jälkeen voikin jo alkaa tähyillä vasemmalle Maria talun kylttiä. Tôstamaan maantietä ajetaan noin 22 kilometriä ja maatila onkin tien reunassa vasemmalla. Pärnusta tulee ajomatkaa siis reilut 30 kilometriä.

Illan ehdoton kohokohta oli poniratsastus. Kuinka onnellinen voikaan ihmisen lapsi olla! Heti kun silmä vältti, niin kaveri oli karannut takaisin ponin selkään.

Marian maatilalla on uusia vierastaloja, joita saa vuokrata. Tilalla järjestetään paljon juhlia ja tapahtumia, erityisesti kesäaikaan. Maatilalla on myös aamupala- ja ruokailumahdollisuus sekä sauna, jonka tämäkin pesue sai oikein hyväksi todeta. 

"Äiti, miks me ei muka voitas ostaa omaa ponia? Ne on niin ihania, ostetaan oikeesti, pliiis!"

Kuvassa tilan ensimmäinen sukupolvi, päätalon rakentaneet Jaan ja Maria, jonka mukaan tila onkin saanut nimensä.

Marian maatilan mukava opastäti ja herttaiset keittiö- ja saunavastaavat jäivät mieleen. Onhan se merkillistä, että tällainen nynnynpuoleinenkin henkilö koki heti olonsa kuin kotiin tulleeksi! Tämä pätee yleisesti matkalla tapaamiimme ihmisiin. Ei suotta sanota, että Viro on ystävällisten ihmisten maa. Marjatta perheineen otettiin ainakin avosylin vastaan eikä pienet kielivaikeudetkaan koituneet ongelmaksi. 

Sunnuntaina kirjauduimme ulos hotellista ja etsimme tiemme osoitteeseen Akadeemia 7, jossa sijaitsee Pärnun Mini Zoo. Hieman jouduimme paikkaa etsiskelemään, mutta löysimme lopulta opasteiden avulla perille.

"Äiti, nää kilpikonnat on niin ihania. Voitasko me ostaa meille yks kilpikonna, pliis!"

Tämä paikkahan oli ihan lasten unelma! Ja ehkä rohkeampien aikuistenkin, marjattaa meinaan hieman kylmäsi. Saimme opastusta kotokielellä ja opin ehkä enemmän käärmeistä kuin koko elämän aikana yhteensä. Siltikään en suostunut sitä parimetristä jättiläiskärmestä nostamaan harteilleni.

Käärmemies piteli useampaakin pienempää otusta kädessä ja kikatti, kun käärme kiertyi niin hauskasti käsivarren ympärille.

"Äiti, miks me ei voitais ostaa meille käärmettä? Meillä vois ihan hyvin olla käärme ku nää on niin ihania, pliis!"

Kolmevuotiaskin uskalsi muutamaakin eri käärmettä pitää kädessä, tosin käsivarren mitan päässä. Jälkikasvun ilakointia seuratessa oli maamonkin repäistävä, eikä käärmeen kiemurtelu loppujen lopuksi niin vastenmieliseltä kädessä tuntunutkaan!

Paljon nähtiin mutta paljon jäi vielä näkemättä. Tähän aikaan vuodesta Pärnu on vielä kovin hiljainen, turistit kurvaavat kaupunkiin heti, kun säät lämpenevät. Mini Zoon setäkin totesi, että kaupunki on talviaikaan niin hiljainen, että kesää tosiaan odotetaan. Ja muistakaapa jos Pärnuun lähdette, että vierailemalla näissä ja muissa pienissäkin yrityksissä pidetään kaupunki elävänä myös turisteille. Sen lisäksi takaamme sen, että ihmiset saavat tehdä työtä rakastamansa asian parissa.

Ensi kerralla on lähdettävä Pärnuun niin, että meren rannallakin tarkenee. Merta ja hiekkarantaa ei nimittäin sovi missään nimessä unohtaa, kun Pärnusta puhutaan, vaikka tällä kertaa säät eivät suosineetkaan. Mutta siellä se meri odottaa - seuraavaan kertaan!

Postaus tuotettu yhteistyössä Visit Estonian kanssa

Aamulla oltiin pakkasen puolella.

Eilen satoi lunta lähes koko päivän ja marjatta täräytti tyttärelleen kesämekot. Kukallinen ja punapohjainen kangas löytyivät Marimekon ystävämyynnistä pilkkahintaan ja värikäs lähikaupungin Marimekosta, alelaarista sekin. Marimekossa mennään siis tämä kesä. Mallit jo moneen kertaan hyväksi todetut, ajattomat ja malliensa puolesta juuri sopivat niin hienompaankin keikistelyyn, kuin nurmella kirmaamiseen ja puissa kiipeilyynkin. Kaavat kovassa käytössä olleesta Mekkotehtaan ihanasta kirjasta. 

Osimoilleen sillä tavalla on asiat, että tiiä sitten miten monta vuotta tytär vielä kelpuuttaa  päälleen maamon ompelemia leninkejä. Kuten huomata saattaa, niin kaikki ilo otetaan siis irti. Ja kesä kun tulee, niin mitä värikkäämpi, niin sitä parempi!

Aamulla oltiin siis pakkasen puolella, mutta ei se silti sitä tarkoita, etteikö kesä kuitenkin olisi tuossa ihan kulman takana. Vielä on hyvää aikaa valmistautua lämpöön, että sitten saa vain olla ja naattia!

Tervitused Eestist!

Jokunen viikko sitten kirjoitin, että Visit Estonia haluaa lähettää marjatan perheineen tutustumaan Viroon ja erityisesti Pärnuun. Ja siellähän me vappuviikonloppuna sitten oltiin!

Perjantai-aamuna kelluimme Eckerö Linella Tallinnaan  parissa tunnissa ja niin sitten pikaseen oltiinkin tuolla ystävällisten ihmisten valtakunnassa. 

Meikämartalla Viro on ennestään tuttu, niin Tallinnan kuin maaseudunkin osalta, mutta Pärnun seudulle suunnattiin ensimmäistä kertaa. Matkalla kuulin kaupungin olevan maan kesäpääkaupunki, sillä pitkät hiekkarannat ja merivesi vetävät kansaa puoleensa. Kaupungissa järjestetään kesällä myös runsaasti konsertteja ja erilaisia tapahtumia, joten kesäpääkaupunki-nimitys lienee täysin ansaittu.

Tällä kertaa ei lämpö hellinyt, mutta aurinko näyttäytyi kuitenkin jokaisena reissupäivänä. Kamalan haastaavaa on saada tiivistettyä reissua muutamaan postaukseen, joten saapa nähdä, että minkälainen matkastoori tästä vielä kehkeytyy. 

Tähän postaukseen kasasin kaikki matkasuunnitelmasta löytyneet ravintolat ja ruokapaikat, ensi kerralla sitten, että mitä tehdä lasten kanssa Pärnussa. Asiat tärkeysjärjestykseen!

Pärnuun päästyämme majoituimme meren rannalla sijaitsevaan hotelliin, nimeltään Tervise Paradiis. Hotellin yhteydessä on myös Viron suurin vesipuisto, johon rynnättiinkin heti kun uikkarit ehdittiin kaivaa esiin. Uinnin ja vesiliukumäkien jälkeen olo oli vähintäänkin nälkäinen, joten lähdimmekin ilomielin kohti illallispaikkaa.

Kahvila Supelsaksad sijaitsee Pärnussa osoitteessa Nikolai 32. Ulospäin rakennus on siinä määrin vaatimattoman näköinen, että tämä turistiperhe ajoi aluksi talon ohi ja lähti kävelemällä etsimään kohdetta, joka lopultai löytyikin juuri tuosta mainitusta osoitteesta.

Matkan järjestäjä on ollut mitä ilmeisimmin varsin hyvin perillä tämän marjatan mieltymykseen värejä, historiaa ja vanhoja rakennuksia kohtaan, sillä seleväähän se oli heti kynnyksen yli astuttua, että tännepä jää taas palanen sydämestä!

Vaatimattomasta ulkonäöstä kun on mainittu, niin sisäpuolelta tuo mainio kahvila ei ollut vaatimaton lainkaan! Värejä oli käytetty rohkeasti ja kansa sai kuin vahingossa värienergiaa samalla kun ruumis ruokaa. 

Lapsivieraisiin oli varauduttu värikynin, mutta paperiasioissa jouduttiin vähän improvisoimaan. Jokaiseen huoneeseen oli löydetty omanlaisensa ja kertakaikkiaan sympaattiset tapetit! Mökkikuumehan noita herttasuuksia tiiraillessa nousi. 

Veise sisefilee kartuligratääniga. Härän filettä ja perunagratiinia.

Lihapallid kartulipüreega. Lihapullat ja perunamuusia.

Ruoka oli erittäin hyvää! Kolmevuotias söi kanapastansa hyvällä ruokahalulla ja tokaisi, että " Tämä on vielä parempaa kuin ranskalaiset!" Ja se on jo aika paljon kyseisen neitokaisen kohdalla. Myös lihapullat ja muusi hupeni lautasilta varsin liukkaasti. Jälkiruoaksi koko perheen voimin nautitut kakut olivat ihan piste iin päälle.

Seuraavan päivän lounaspaikaksi oli valittu Kahvila Mahedik, joka on aivan ydinkeskustassa sijaitseva ravintola. Mahedik löytyy osoitteesta Pühavaimu tn 20, Pärnu.

Mahedik on Pärnun ensimmäinen luomukahvila. Ruokalistalta löytyy vain  tuoretta ruokaa, joka on valmistettu enimmäkseen Virossa viljellyistä raaka-aineista, mm. täysjyväleipiä, leivonnaisia ja kakkuja.  Mikä aamulla on pellolla, se on lounaalla pöydällä, kertoo ravintolan kotisivu ja onkin todettava, että elämäni paras kala-ateria on nautittu täten Pärnussa ravintola Mahedikissa lauantaina 3.5.2014 noin kello 15! Tämä fakta kirjataan ylös, jos joku fisu onnistuu vielä jossain päin maailmaa yllättämään ja tämän virolaisen lajitoverinsa maukkaudessa peittoamaan.

Tuorepuristettu appelsiinimehu, josta jäi appelsiinimehuviikset ylähuulen päälle ja joka maistui aivan auringolta. 

Myös tässä ravintolassa oli lapsia muistettu ja tarjoilija kiikuttikin kynäpurkin ja paperia paikalle samantien, kun kuuli ensimmäisen kyllästyneen huokauksen täyttävän ilman.

Siinä se elämäni maukkain kala-ateria pötköttää. Elkääpä kysykö mitä fisua se oli, kun en muista. Menut löytyi toki myös armaan kotomaan kielellä ja tarjoilijat puhuivat poikkeuksetta ainakin jonkin verran suomea. Välillä oli vaikea päättää, että millä kielellä keskustelun yrittää avata, mutta aina tultiin ymmärretyiksi. Englannilla sitten viimeistään, jos eestisuomieesti tuotti ymmärtämisvaikeuksia.

Lauantai-iltana suuntasimme maalle, kun körötimme 32 kilometriä Pärnusta poispäin ja saavuimme Maria talulle eli Marian maatilalle. Tuosta ihastuttavasta paikasta lisää sitten seuraavassa Pärnu-postauksessa, tällä kertaa kun yritetään keskittyä pelkästään ruokapuoleeen, jotta  Pärnuun suuntaava matkalainen löytäisi kaikki ruokavinkit saman linkin alta.

Saunan jälkeen pääsimme maalaispöytään. 100-vuotiaan hirsitalon tummat seinät ja vanhanajan tunnelma toivat ruokailuun ihan oman mausteensa.

Pöydässä saatiin istua pitkään ja hartaasti, nauttia rauhasta ja eestikeelestä, kuunnella sivukorvalla nurkkapöydän rupattelua ja arvailla puheenaihetta. On se vaan niin samanlainen, vaikka kuitenkin erilainen kieli.

Sunnuntaina ehdimme vielä ennen kotiinlähtöä lounaalle satamaan. Taivas keräsi tummaa pilveä ja vähän vettäkin ripotteli, vaikka aurinko ankarasti yrittikin pilven alta kurkkia.

Jahtklubi restoran sijaitsee rannassa osoitteessa Lootsi 6. 

Valmiiksi suunniteltujen ruokapaikkojen ansiosta vältimme ne perinteiset helpot hätäratkaisut. Tällä pesueella kun meinaa monesti matkalla käydä niin, että ruokaa ja ruokailupaikkaa aletaan miettiä niin myöhään, että kurnivan mahan ja kiukuttelevan jälkikasvun kanssa suunnataan ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan, joka vastaan tulee. Silloin harvoin löytää helmiä. Tällä kertaa burgeriannos valittiin tosin aivan tarkoituksella, sillä paikan päällä leivottu leipä ja medium-pihvi houkuttelivat. 

Muutaman päivän Pärnun reissuun mahtui siis monenlaista ruokapaikkaa. Syötiin värikkäästi, tuoreesti ja maalaisesti. Maalla ja kaupungissa. Kiitos ravintoloille maukkaasta ruoasta ja ystävällisestä palvelusta! 

Lapsellinen tai lapseton matkalainen, mikäli suuntaat joskus Pärnuun, niin otappa ehottomasti osoitteet talteen! Matkoillahan melkein tärkeintä on löytää viehättävä, lapsiystävällinen ja vielä maukaskin ruokapaikka. Kaikki yllänähtävät kohteet täyttävät nuo kolme kriteeriä ihan kevyesti! Kertokaapa myös, jos jollain teistä tovereista on kokemusta ko. ravintoloista tai antaa vinkkiä jostain toisista maukkaista paikoista Pärnun seudulla. Ihan vain seuraavaa matkaa ajatellen...

Postaus tuotettu yhteistyössä Visit Estonian kanssa