Kortit on mun kavereita.

Muutama päivä sitten kirjoitin korteista ja muista suomalaisistani, joita niin kovasti armastan. Tänään löytyi postilaatikosta mukava pieni kuori, josta paljastui neljä aivan herttasaa luomusta.

Jenna on nimi tämän taiteen takana ja voi kuulkaa kun kerron, että meinasipa vallan sydän jättää lyönnin välistä kun ensi kertaa tuon ylimmän kuvan hihittävän tyttösen näin. Mikä paita! Kertakaikkisen makonen taiteilu, en muuta voi sanoa. Myös Lintunen, Intiaanityttö ja Karhufloristi kielivät siitä, että tuosta loistavasta taiteentekijästä kuullaan vielä, kuten aiemmin jo muualla todettua. Korttien lisäksi putiikistaan löytyy myös julisteita ja kirjanmerkkejä. Kahtokeepa! Kiitos Jenna.

Korteista yleisesti sen verran, että miten oivallisia ovatkaan. Niitä voi teipata seinään, tehdä kollaaseja kehyksiin, roikuttaa nipsuhengarissa, pujottaa naruun viiriksi, leikkiä muistipeliä tai sitten perinteisesti kirjoittaa taakse jokin mehevä lause ja antaa läpyskä toverille. Kortti on ystävä.

Pyörällä pääsee.

Eilen vouhotin nätistä kevätsäästä ja sulavasta lumesta. Aamulla heräsin sälekaihdinten välistä kajastavaan valoisuuteen: aurinko paistaa! Ehkä tänään olisi vihdoin aika korkata pyöräilykausi ja testata perävaunu. Kurkistus verhojen raosta näytti kuitenkin totuuden. Lunta tulee kuin erään naisen takamuksesta eikä loppua näy. Jos jaksaisin, niin masentuisin mutta eipä anneta pienen keväisen lumimyräkän liiaksi kuitenkaan ahistaa mielialaa.

Sähköpostiin nasahti miellyttävä uutinen. Finnish Design Shopissa on kolmen päivän ajan -20% alennus kaikesta, paitsi jo valmiiksi alennetuista tuotteista. Edun voi lunastaa käyttämällä kampanjakoodia huhti2012.

Ja kerronpa, että aivan tämän ankaran lumisateen ja ikuisuustalven kunniaksi tekisi mieli napauttaa ostoskoriin monta vuotta haaveiltu Jopo, tuo Suomen varastetuin pyörä. On se vaan melekosen herkullinen noin niinku pyöräksi! 

Pullapäivä.

Kaupantäti tekee ihan hyvää pullaa. Sitä löytyy pakastealtaasta ja se pitää voidella kananmunalla. Jos ei ole kananmunaa, niin saman homman voi tehdä myös maidolla. Sitten pulleron päälle voi laittaa sokeria jos haluaa ja sitten se työnnetään uuniin kahdeksaksi minuutiksi. Sitten keitetään kaakaota ja juodaan päiväkaakaot ja kahvit kera tuoreen pullan. Löysin yhden pienen pärekorin kirpputorilta. Putsaamisen jälkeen siitä tuli varsin nätti ja se tykkää aika paljon tuosta Taimista.

Eilen tuntui ihan kesältä. Siihen vaikutti kaksi asiaa: aurinko paistoi ja lämpömittari näytti yhdeksää lämpöastetta. Vaikea kuvitella, että viime vuonna vappuna otettiin ihan täysillä aurinkoa ilman lumen tai jääkokkareen häiritsevää läsnäoloa. Silti se voi olla hyvin mahdollista tänäkin vuonna. Tänään tosin oli kamalan kylmä taas mutta takaterassin lumivuori on silti pienentynyt ihan millin.

Ompeluinnostus jatkuu.

Taimi ja muutama muu sydänystävä.

Ehkä joku teistä muistaakin pakkomielteisen suhtautumiseni Muijaa kohtaan? Tuo älyttömän herttaisa kuosi valtaa rinnan alta varsin runsaasti tilaa edelleen mutta joku roti piti siihenkin hommaan saada. Keltaiset Muija-kengät tosin lievästi kutittaa alitajunnassa.

Muijan rinnalle on kirinyt Taimi, tuo vanha klassikko, joka on kuitenkin ihan tätä päivää. Elän toivossa, että jokin kaunis päivä Taimia ilmaantuu markkinoille myös vaikkapa keltaisena, vihreänä ja oranssina. Voi sitä onnenpäivää! Silloin pistetään tässä talossa pystyyn oikein kunnon Taimitarha, se on vissi.

Korkkinen pannunalusta päätyi nitojan alle ja sai päälleen kangasverhoilun. Taimi toimii ja hiiri rullaa. Noista pannunalusista olisi eräs mehevä idea muhimassa mutta niitä myyvä sinikeltainen kaupparakennus liian kaukana. Jos joku teistä kuomista sattuu köräjämään pannunalusosaston lähettyvillä, niin saapi ilmoitella.

Jos on herttasa tuo Taimi niin on myös Jaffa ynnä Erik Bruun ja Kanelikaupan taitava täti. Korttinsa pääsivät samaan kehykseen vierassängyn yläpuolta koristamaan. Emmepä unohda myöskään Kelloposteria ja Birgitiä, jonka putiikista löytyy myös oivallisia ja nostalgiaa huokuvia kortteja.

Tämä mainonta on aivan vilpitöntä ja tuloo suoraan rinnuksesta. Siinä ne on, suomalaiseni.

Takkihaasteasiaa. 

Viime viikot ovat menneet melkoisessa hulinassa, joten takkihaaste on päässyt ihan retuperälle. Takkeja on putkahdellut postilootaani tasaisesti ja melkoisen mukava määrä mutta mukaan mahtuisi vielä vallan hyvin vaikka toinenkin mokoma, sillä kaikenmoinen tsemppaaminen ja jankutus on meikämartan osalta jäänyt varsin vähäiseksi. Ja se on vääryys!

Kuulkaatte siis täten tämä:

Takkihaaste jatkuu vielä reilulla viikolla, eli aina ensi viikon sunnuntain 22.4 iltamyöhäiseen saakka. Vielä on siis varsin muhevasti aikaa kaivella ompelukoje kaapin kätköistä, viritellä vanhoja ompelumuistoja ja tehtailla ihan uusia. Toistanpa vielä itseäni sen verran, että ei ole väliä onko takki ensimmäisesi vai ompeletko kenties ammatiksesi. Pääasia on se, että takissa on vuori ja huppu ja se on teikätertun ihan ite tekemä!

Että pistetäänpä koneet laulamaan! 

Tämä martta pyydettiin mukaan tuohon mukavaan tapahtumaan, joten tahdonkin kajauttaa myös teille tovereille, että tervetuloa mukaan! Mukana on myös Sisustuskärpänen ja te blogiemme lukijoina olette illan kutsuvieraita. Keksitään vaikka yhdessä ne parhaat ideat kodin koristukseksi! 

Ilmoittautuminen 17.4 mennessä osoitteeseen jyvaskyla@marimekko.fi

Tervetuloa toivotan ma!

Kliseistä arkea.

Tänään on perjantai 13.päivä. 

Tämän viikon alku meni siivotessa. Sitten tuli kylään viisi tätiä, jotka kantoivat sisään melkoisen määrän tavaraa ja muuta asiaan kuuluvaa tarpeistoa. Viettivät meillä kaksi päivää, sanoivat hejdå ja bye bye ja näkemiin ja lähtivät takaisin omille mailleen. Melkomoista ja varsin hauskaa.

Seitsemän vuotta on pitkä aika ihmisen elämässä ja lähes yhtä kauan aikaa sitten tämän talon emäntä ja isäntä menivät naimisiin. Silloin saimme lahjaksi rahnaa, joilla investoimme kahvinkeittimen ja olihan se luksusta! Keitin on palvellut armeliaasti kaikki nämä vuodet mutta alkoi mokoma keittämään niin lämpimähköä kahvia, että meikämartta meni ja hankki kuumemman keittäjän ja pisti vanhan toverin kaappiin. Anteeksi.

Tässä talossa asuu eräs naakka, joka itseään matamiksikin nimittää. Naakasta on tämän viikon aikana sukeutunut melkoinen kultakurkku, kun räkä valtasi pään ja ääni vaihtui varikseksi. Kaulahuivi tiukasti kaulassa ja nenäliina kourassa raakuin parhaani mukaan ajatuksia arjesta ja kodista. 

Siitä, että elämä on arkea ja koti paras paikka. Että koti on siellä missä perhe on ja että onni asuu arjessa. Että lomat ja juhlat ovat arjen luksusta mutta niitä varten ei pidä elää. Kliseistä on mutta niin totta, kuin myös se, että huonoja päiviä pitää olla eikä aina voi eikä pidä olla hyvällä tuulella tai muutenkaan lepponen. Välillä pitää heitellä pehmeitä esineitä seinään ja päästää höyryjä pihalle, turvallisuuden rajoissa toki.

Tänään tämä raakkuva emännys lähtee ihan yksin illanviettoon tuulettamaan tukkoista yläpalloaan. Välillä vaan kertakaikkiaan pitää, että taas jaksaa olla kutakuinkin hyvä maamo ja puoliso, ja että jaksaa ajatella, että arki on parasta.

Keittiön valkoiset tuolit ja penkki, olohuoneen korituoli ja lastenhuoneen jakkara blogin kautta saatu.

Siisteysintoilua.

Viime päivät on siivottu. On edistetty remonttia, maalattu seiniä, laitettu listaa, siistitty kaappeja, viikattu pyykkiä ja pesty lattioita. Sanottaisko vaikka näin, että kevätsiivous on nyt tehty. Ja koska laiska töitään luettelee, niin pesin muuten ikkunatkin. Ulkona on näemmä kirkasta vaikkakin lumista edelleen.

Vähän aikaa sitten sattui niin hauskasti, että aurinko porotti ja lumi suli. Etupiha oli jo suorastaan kuiva ja postilootalle uskalsi astella vakain ja tasaisin askelin. Silloin tämä martta posotti kauppaan ja osti pyöräänsä perävaunun, jossa saa kuljettaa lapsosiaan ympäri pitäjää turvallisesti. Kaksi lasta yhden pyörän selässä on jonkin verran vaarallista muuten, olettaisin. Vaunu ostettiin ja seuraavaksi päiväksi suunniteltiin koeajoa ja kovasti fiilisteltiin. Aamulla avattiin verhot toivorikkaina ja kappas vain, pihamaata peitti varsin runsas uusi lumikerros ja sitä vain satoi ja satoi. Nyt sitten taas odotellaan.

Haaveilen ulkomaanmatkasta.

Kevään merkkejä ja omaa tahtoa.

Tänään on ollut merkillinen ilma. Aamulla heräsin anivarhain auringonsäteisiin, jotka kilvan tunkivat sisään sälekaihdinten rei´istä. Ilma oli kuin morsio hyvällä päällä ollessaan. Sitten satoi lunta. Isoooja hiutaleita ja paljon. Sitten paistoi taas aurinko täydeltä terältä siihen asti, että taas alkoi satamaan ihan koko kouralla. Merkillistä on tämä kevät, emminä muuta sano.

Kevät tuntuu muutenkin. Tämä martta täällä tahtoo olla sitä ihmiskuntaa, joka kevään lopulta koittaessa saa hankittua itselleen jonkinsortin kevätväsymyksen. Vuodesta toiseen sama juttu. Ensin on energiaa vaikka muille jakaa ja mielessä pyörii tuhat asiaa yhtä aikaa ja koko ajan tekisi mieli tehdä kaikkea. Sitten joku kaunis kevätaamu se iskee eikä yhtäkkiä vaan huvita herätä koko päivänä eikä mikään vaan kertakaikkiaan kiinnosta vaikka kuinka olisi kevät ja aurinko poreksisi täydeltä terältään.

Tänä vuonna energiapiikki on saavutettu jo ajat sitten eikä loppua näy. Kun käpälät vaan tahtovat tehdä kaikenlaista ja pääkoppa pursuaa ideoita. Jos olisi järkevä, niin ei tekisi niin paljoa. Ottaisi rauhallisesti tai ainakin rauhallisemmin, sitten se väsymys ei ehkä iskisi. Ristiriitaista on se, että ei vaan malta! Kun tekee mieli tehdä, kun on energiaa, kun kädet vaan tekevät ja aivot ajattelevat. Ei niitä halua pysäyttää. Odottakaa vaan, niin joku kuulas kevätaamu täällä kirjailee väsähtänyt matami nakihtavin otsin. Mutta nyt ei ajatella sitä, vaan nautitaan valosta ja energiasta!

Yksivuotias on alkanut puhumaan. Toistaa perässä lähes mitä tahansa ja muutenkin kovasti juttu lentää ja laulattaa. Samainen toveri on myös saanut runsaasti omaa tahtoa viime aikoina. Kaikki on MINU! eikä hermot riitä ollenkaan odottamiseen. ANNA JO! kaikuu perin tiuhaan.

Kuoman ensimmäinen kaksisanainen lause oli Mennään kottii. Maamolla suorastaan tirahti tippa linssiin, kun autoillessa takapenkiltä kajahti tuo herttanen lause. Onhan se hellyttävää, että lapsukainen rakastaa kotiaan. Melko pian kuitenkin selvisi, että tuo lause ei välttämättä tarkoitakaan ihan sitä mitä luulisi, sillä se on perin tiheästi käytössä myös silloin, kun istutaan tanakasti oman kodin ruokapöydässä. Nelivuotias on oppinut ärsyttämään ja ärsyyntymään hyvin helposti, joten melkoiset kekkerit on monesti kasassa tuon yhden vaivaisen lauseen tähden.

"Mennään kottii."

"Me ollaan kotona."

"Mennään kottii!"

"Me ollaan kotona jo!"

"Mennään kottii!!"

"Etkö sää tajua! Me ollaan jo kotona!"

"Mennään kottii!!!"

"Me ollaan kotona! Tuo on oikeesti niin ärsyttävää!"

"MENNÄÄ KOTTII!"

"ME OLLAAN KOTONA! Voi että mulla menee hermot ku tuo vaan jankuttaa koko ajan!"

Lumisateen keskeltä kajahtaa: 

Värikästä pääsiäistä toverit!

Pääsiäinen.

Se on täälläkin, tämä keväinen pitempi viikonloppuloma. 

Viimeisin viikko on kulunut tässä talossa varsin palvelevalla meiningillä, sillä sattuneista syistä torpan vierassänkyjä on kansoittanut lapsiyövieraitten joukko eikä tämä matami ole juuri muuta ehtinyt, kuin passata ja puunata, tehdä ruokaa ja jolkottaa milloin kenenkin perässä. Emminä valita, sillä aivan mukavaa oli mutta hieman ehti jo ompelukonetta tulla ikävä.

Tuossa menneellä viikolla tilasin kankaita netistä ja niitäkö sitten kuola suupielessä odottelemaan. Siskon samalta firmalta tilaamat kankaat tulivat parissa päivässä, joten siitäpä sitten alkoi yksi tämän kotomaamon elämän suurista jännitysnäytelmistä. Kaikki alkoi hyvin, paketti lähti taipaleelle ja seurantakoodi saapui sähköpostiin. Lapsipainotteinen kotiviikko teki sen, että sain lähetyksen seuraamisesta pakkomielteen.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kun paketti jumittui Forssaan. Kaksi päivää latasin ahkerasti koodia lähetyksenseurantapalveluun mutta edistystä ei tapahtunut. Oli pääteltävä, että jokin forssalainen julkea rosmo on varastanut viattoman pienen kangaslähetykseni. Kuskannut sen sitten ompelevaiselle puolisolleen tai äiteelleen ja siellä sitten ilakoivat meikämarjatan maksamissa kankaissa. Tai sitten herttanen kangaspukettini on ottanut ja rakastunut. Jos vaikka Forssassa on kauheen söpö postimies, jonka kanssa välttämättä tahtoi tehdä lähempää tuttavuutta. Kangasta iholle, kyllä te tiiätte.

Mutta eilen, oi onnenpäivää, armas pakettini saapui kotiin. Riivin sen auki, leväytin kankaat pitkin olohuoneen lattiaa, kirmasin kaavat, leikkasin kangasta, pistin lapset nukkumaan, musiikin soimaan - ja ompelin, pitkälle yöhön. Kiitos postisetälle Forssaan. Kiitos kun panttasit pakettiani, sillä pakkomielteinen paketin odotus nosti yöllisen ompeluhetken ihan omaan arvoonsa.