Tänään sataa.

Tämä remontin jatkaminen pitkän loman jälkeen on ollut meikämatamin kohdalla erittäin hidasta ja mielenkiinnotonta. Suunnittelu kyllä maistuu mutta sitten kun pitäisi ihan oikeasti alkaa roudata roskaa huoneesta pihalle tai raaputtaa tapettia irti miljoonannesta seinästä, niin ei vaan kiinnosta. Fiilis on niin sanotusti hukassa ja pahasti. Onneksi tässä talossa asuu tällä hetkellä kuitenkin edes yksi aikuinen, joka on huomattavasti reippaampi tuossa mainitussa asiassa. Sen vuoksi huoneessa on tapahtunut viimepäivinä kuitenkin huomattavasti edistystä.

Tämä täti perheineen muutti taloon helmikuun alussa. Ehdimme asua uutta kotia ehkä noin viikon, kun iski kaamea remontti-into. Suunnitelmavihko pursuili loistokkaita ideoita ja oli suuri hinku päästä niitä toteuttamaan. Niinpä lastenhuoneen kuusipaneelit ja veneboordit lähtivät liplattamaan ennen kuin edes muuttolaatikoita oli saatu purettua.

Lastenhuoneen remontti kesti reilut kolme viikkoa, ja tuntui ikuisuudelta. Seuraavaksi hyökkäsimme työhuoneen ja sen jälkeen keittiön, olohuoneen ja käytävän kimppuun. Kevät oli siis yhtä remonttia eikä juuri muuta ehditty harrastamaan. Nukkumaan mentäessä kengät jätettiin makuuhuoneen oven ulkopuolella ja raavittiin suurimmat laastikimpaleet jalkapohjista ennen sänkyyn menoa.

Näin jälkikäteen kun ajattelee, niin oli oikein hyvä idea aloittaa remontti samantien ja painaa pitkää päivää kuin mikäkin työnarkomaani. Sillä niin se kuulkaa on, että silloin on painettava eteenpäin kun intoa riittää. Tällä säälittävällä remonttikokemuksella voisin todeta, että intoa ei kannata hukata, sillä ei ole lainkaan varmaa, että tuo mainittu kovin hevillä palaisi takaisin.

Leikkipuistossa kastui tänään litimäräksi ja ihan pikkunen vaahtera oli pudottanut lähes kaikki kirkkaan keltaiset lehtensä. Synkästä säästä huolimatta oli hyvä tunnelma.

Tänään on syksy ja sataa mutta tuosta ja innottomuudesta huolimatta mieli on aivan hyvä. Vielä kun saisi nämä yöompelun aiheuttamat silmäpussit laskeutumaan. Ei ne muuten mitään haittaa, mutta sateella keräävät vettä varsin inhottavasti.

Villatakin uudet seikkailut, osa 1.

Lupasin viime viikolla, että tällä viikolla heitetään puikot korin pohjalle ja keskitytään välillä totisemmin remontoimiseenkin. On täällä silläkin saralla edistystä tapahtunut; alakerrasta on purettu eräs turhalta tuntunut tila ja makuuhuone on nähnyt paneelia ja pakkelia. Hidastahan tuo on ja niin äärettömän sotkuista, että ei siitä järin innosta kuvia räpsiä.

Puikot ovat nyt toistaiseksi korin pohjalla mutta lauantaina sai tämä martta pakkomielteen siitä täydellisen keltaisesta villatakista, joka jo ensimmäisestä piti tuleman mutta ei tullut, kun oikeaa sävyä ei oikeassa paksuudessa tuntunut löytyvän. Niinpä tämä kolmas takki syntyi huomattavasti paksummasta langasta ja niin omasta päästä, kuin vain voi. Pikkasen sietäisi tuon tyttösen kasvaa paksuutta, että olisi ihan niinku just passeli. Onneksi tulee vielä kevät ja syksy ja taas kevät, kyllä se vielä joskus tulevaisuudessa istuu kuin hanska. Nyt mennään löysäillen ja kelpaa se niinkin.

Juuri tällä hetkellä elämässä on sellainen hauska tilanne, että vuorokauteen toivoisi lisätunteja ihan vain siksi, että saisi tehtyä ne lukuisat suunnitelmat, jotka mielessä pyörivät. Aina ei ole näin onnellisesti, sillä on myös aikoja, kun ei pyöri yhtään mikään. Ja se ei ole mukavaa lainkaan. Niinpä nautin tästä virtapiikistä ja lähden maalaamaan. Mukavaa tiistai-iltaa kuomat!

Kirpputori voitti tänään kädenväännön melko reippaasti.

Kuluneen kesän ja syksyn aikana on meikämatamiin iskenyt ylenpalttisesta tavarasta johtuva kuvotus, joka kesän aikana äityi jopa sen verran suuriin mittasuhteisiin, että kaikki kesän ulkokirpputorit jäivät koluamatta yhtä lukuunottamatta. Ja kaikkihan sen tietää, että ne on just niitä paikkoja, joissa tehdään parhaat löydöt.

Tämä materiaähky on nyt mennyt siihen, että kirpputoripöytää täytetään kohta kolmatta viikkoa. Tänään pengoin taas kaappeja tuntitolkulla ja voi veljet mää sanon - mistä sitä tavaraa oikein tulee? Kirpputoreilta tietysti.

Tänään sitten pitkästi aikaa niinku niin lankesin. Kävin uskollisesti täyttämässä oman pöytäni ja poistuin puljusta ilman ainokaistakaan ostosta. Tuossa ei sinänsä ole nykyään mitään outoa, sillä perin harvoin onnistuu mukavat tavarat hyppelehtimään näköpiiriini. Sen jälkeen hoidin tuikitärkeän työasian ja menin kierrätyskeskukseen ostamaan nappeja, sillä sieltä niitä saa sata eurolla kun nappikaupassa samalla rahalla ei välttämättä saa yhtäkään nappia.

Sitten se tapahtui, retkahdin. Ostin lampun ja sitten ne napit ja sitten vielä tuon värikkään pinon muoviastioita ja siis aevan ihan vanhan punaisen suomalaisen emalimukin yhteishintaan kolme euroa ja kakskyt senttiä. Aika herttasta silti langeta, kun kassalla lopputulos näyttää alle vitosta.

No siitäkö martta innostui ja kirmasi lastensa keralla samantien toisellekin kirpputorille, kahville muka. Kahvila oli sattumalta kiinni, mutta valkonen hauskarunkoinen tuoli siellä oli, kangas vaan ruma kuin mikä. Sikäli onnekasta, että Muija on vihdoinkin saapunut kauppoihin (ehkä vähän nolottaa kertoa tämä asia, että kolme viikkoa kangasta kyselleenä marssin tänään kauppaan kiljuvan jälkikasvuni keralla ja kysyin: Onks Muijaa näkyny?) ja ilonkyyneleitä tirautellen läimin tuoliin uuden kankaan.

Lisäksi langat saivat uuden kodin. Korissa päällimmäisenä syy kolmeen jättimäiseen rakkoon kämmenen sivussa. Outo paikka, mutta eipä nuo rakot paljon kysele.

Kyllä vain, se on keltainen neuletakki.

Syksy on ristiriitaisten ajatusten vuodenaika.

Ei ole tässä lähiaikoina oikein tahtonut kynä luistaa. Kaksi järkevähkön oloista lausetta peräkkäin on ollut suoranainen saavutus ja ankaran tuuletuksen paikka. Mutta neulottu on, senkin edestä.

Ennen olin syksyfanaatikko. Juuri se sellainen, joka jo keväällä fiilisteli tulevaa syksyä; vesisadetta, värileikkiä, kumppareita ja kirpeitä ilmoja. Syksyllä tunsin todella eläväni. Sitten tulin vanhaksi.

Nykyään syksy tuottaa myös noita samaisia hekuman tuntoja mutta jostain kumman syystä tämä matami on alkanut kammoksua talvea. Ja karu faktahan on, että talvi tulee syksyn jälkeen vääjäämättä. Edellisvuosina tämä talvikammo on haihtunut yhdessä päivässä kuin tuhka tuuleen. Viime vuonna teimme syksyn kanssa sovinnon eräs kuulaan kirpeä päivä, kun poljin vaihteettomalla kaunokaisellani 30 kilometriä ihan vain huvikseen. Ankaran polkemisen, punakoitten poskien ja muutaman ilon kyyneleenkin tirahtaessa silmäkulmaan tiesin, että tulevakin talvi tulee olemaan aivan hyvä. Tänään lähdimme retkelle lintutornille ja tunsin tuon saman sykähdyksen. Oli jo aikakin.

Ajattelin näin lauantai-illan ratoksi olla ahkera ja kirjata hyperpitkän neuleohjeen tännekin asti. Näin ollen toteutan tämän aikomuksen, jotta se ei ainoastaan aikeen tasolle jäisi. Tämä neuleohje on omistettu kaikille meille, joiden lapasista tehtiin peruskoulussa pehmolelu ja joiden kaulahuiveissa oli epätasaiset reunat. 

Kässän-open painajaisen neuletakki

(toverini sähköpostiini lähettämä ohje nimettömästä lehdestä vuosien takaa)

Suunnittelija Minna Metsänen

Koko n. 74(86)92(98)110 cm

Lanka Seitsemän veljestä

Puikot Novita 4-4 1/2 tai käsialan mukaan

Takakappale

Luo yhdelle puikolle 54(57)61(65)68 s ja neulo ainaoikeaa. Kun kappaleen korkeus on 18(22)24(27)28 cm, päätä molemmista reunoista 1x4(4)6(6)6 s kädenteitä varten = 46(49)49(53)56 s. Kun kädentien korkeus on 12(13)14(15)16 cm, päätä molemmista reunoista olan 12(13)13(14)15 s ja jätä keskimmäiset silmukat odottamaan huppua varten.

Vasen etukappale

Luo yhdelle puikolle 25(26)28(30)32 s ja neulo aina oikeaa, kunnes kappaleen korkeus on 18(22)24(27)28 cm, päätä oikeassa reunassa 1x4(4)6(6)6 s kädentietä varten = 21(22)22(24)26 s. Kun kädentien korkeus on 7(8)9(10)11 cm, ota pääntien reunassa 1x4(4)4(5)4 s langalle odottamaan huppua varten ja päätä vielä pääntien reunassa joka 2.krs 1(1)1(1)2x2 s ja 3x1 s pääntietä varten. Päätä loput eli olan 12(13)13(14)15 s samalla korkeudella kuin takana.

Oikea etukappale

Jottei tulis liikaa äksöniä, niin teeppä tämä ihan samanlai kuin tuo edellinenkin etukappale.

Hihat

Luo yhdelle puikolle 31(31)32(34(36) s ja neulo ainaoikeaa kunnes kappaleen korkeus on 4 cm, jolloin lisää molemmissa reunoissa 1 s. Toista lisäykset vielä joka 10. krs 4(3)4(1)1 kertaa ja sitten joka 8. krs 0(3)3(7)8 kertaa = 41(45)48(52)56 s. Kun kappaleen korkeus on 22(26(30)31(33) cm, päätä silmukat kerralla. Neulo toinen hiha samoin.

Viimeistely

Ompele olka- ja sivusaumat yhteen.

Huppu: Poimi puikolle pääntieltä odottavien 30(31)31(35(34) s:n lisäksi etupäänteiltä yhteensä 24(25)25(25)26 s = 54(56)56(60)60 s. Neulo näillä silmukoilla ainaoikeaa 2 cm. Lisää seuraavalla kierroksella 10 s tasavälein. Neulo ainaoikeaa kunnes hupun korkeus niskasta mitattuna on n. 22(24)25(27)29 cm. Jaa silmukat kahdelle puikolle ja neulo silmukat yhteen silmukka silmukalta. Poimi etureunoista ja hupun reunoista silmukat puikoille (poimi 1 s aina ainaoikeinneuleen harjanteiden välistä) ja neulo ensin 4 krs ainaoikeaa. Tee seuraavalla krs:lla napinlävet oikean etukappaleen reunaan siten, että ylin tulee pääntien kavennusten alkamiskohtaan ja loput tasavälein. Sulje napinlävet seuraavalla kerroksella lisäämällä silmukoita. Neulo aina oikeaa 10 krs:ta ja päätä s:t kerralla. Kiinnitä hihat kädenteille. Ompele napit paikoilleen.

EDIT: Ennen hupun aloittamista ompele yhteen vain olkasaumat. Hupun ja etureunojen neulomisen jälkeen ompele hihat paikoilleen ja vasta sen jälkeen ompele hihat ja sivusaumat yhteen.

Huom! Kaikki tumpelot! Tätä klikkaamalla löytyy erittäin hyvä sivusto, joka opettaa kässän-open painajaisenkin neulomaan. Terveisin hän, ken tuolta sivustolta vuosi sitten haki muistinvirkistystä, kun piti opetella uudestaan luomaan silmukoita ja neulomaan oikeaa ja nurjaa.

Syksy on hyvä syy järjestää jonkinsortin juhlat.

Olohuoneen hyllylle muutti syyspöllö. Kiitos Tiina!

Se on kuulkaa syksy.

Tänään asioilta palatessamme sai matami huomata syksyn hiipineen esiin viikonlopun aikana. Talon kulmalla kasvavat jättivaahterat olivat pukeneet varsin ripeästi ylleen täyteläisen syysasunsa ja pudonneita lehtiä alkaa olla pihassa siihen malliin, että olisi jo hyvä aika kaivella haravat varastosta.

Tänään on muutenkin kaikinpuolin täydellinen syyspäivä, sillä jopa ystävämme aurinko päätti kurkata ihan reilusti tuolta pilven takaa. Tänäänkin tosin tuulee varsin vinhasti.

Myytävää omaisuutta sisältävä pöytä on taas tumpattu täyteen ja lisää hinnoiteltu. Tarpeistoa kannamme paikalle tulevien päivien kuluessa niskat vääränä.

Nelivuotiaan villatakki aherretaan valmiiksi, jotta meikätäti pääsee pitämään kiinni ensi viikon lupauksestaan.

Hyllyyn ilmestyi kolme uutta lainakirjaa, jotka vinkuvat kuka mitenkin kovaan ääneen, että pääsisivät luettavaksi, mutta saavat parat odotella vielä tovin. Kun aikaa on, aikoo lukutoukka hotkaista nuo kolme herkkupalaa verkkokalvoille melko antaumuksella.

Tänään on ihan maanantai.

Viikonloppu kului erittäin lepposasti erittäin hyvässä seurassa, jonka seurauksena tätä tekstiä näpyttää erittäin väsynyt martta. Tuo seura on juuri se tietty, joka on nähnyt tämän matamin pahimmillaan ja silti ne vieläkin jaksaa mua. Se on ihmeellistä tämä elo, ei voi kuin kiittää.

Viime aikoina on kaikenmoinen hyödykäs tekeminen tuottanut todella suuria alkuunpääsemisvaikeuksia. Kun ei vaan natsaa. Viikonlopusta luulin saaneeni aivan äärettömän paljon remontti- ja muutakin energiaa mutta kyllä täytyy todeta, että tänään on sitten ollut niinku niin maanantai, ettei miesmuistiin. Jopa lastenhuoneen verhotanko heittäytyi mukaan maanantifiiliksiin ja kumahti kolahtaen muutenkin univajeiseen ja ärsyyntyneeseen pääkoppaani.

Ihmeitä tapahtuu, sillä tässä talossa on tänään nähty varsinainen sellainen. Henkilö, jonka lapasesta tehtiin peruskoulussa pehmolelu ja jonka tähänastisen elämän huimin neulesuoritus on ollut kaulahuivi, on neulonut tyttärelleen villatakin. Ja kuulkaa, valmistui muuten melko mehevään aikaan, sillä tänään oli kaikesta huolimatta mitä mainioin villatakkikeli, ja se jos joku on hyvä asia tässä syksyssä. Tyttökin tykkäsi. Veljensä takki on myös hilppaista vaille valmis ja kumma kyllä tuo neulomisvimma ei vain ota laantuakseen. Kolmaskin takki on näet jo aloitettu.

Lupaan, että ensi viikolla puikot lentää ompelukoneen perässä lomalle ja remontti saa jatkua. Viikonlopun aikana iski näet pieni sisustuskärpäsen purema taas pitkästä aikaa.

Tänään on ollut hyvä päivä.

Päivällä saimme nauttia toverin maukasta mustikkatorttua ja illalla siivosimme. Enää ei kuulkaa tässä talossa langanpätkät juhli!

Tuon kuvassa nähtävän mini-rillirouskun isoveljen jalka sattui taas eilen ihan vain itsekseen potkaisemaan tuolia sen verran kovasti, että tuoli mokoma otti ja kaatui. Siitä muistuikin mieleeni se eräs taannoinen käsi, melkolailla vuoden takaa.

12.10.2010

Yöpöydän laatikosta löytyi vahaliidut. Vanhat tutut, kaivattu viimeksi joskus viisi vuotta sitten, kun vielä ehti ja jaksoi piirtää.

Vaan eilenpä piirrettiin! Olohuoneen lattialle levitettiin pelit ja rensselit ja siinä sitten aikamme tuhrattiin. Meikätäti oli juuri kieli keskellä suuta väkertämässä paperin reunaan jotain herttaista tikku-ukkoa, kun kuulin nimeäni kutsuttavan.

Poikanen varovasti: Äiti.

Emokki: No mitä?

Poikanen ihmetellen: Äiti kato, mitä se mun toinen käsi oikein tekee?

Emokki ei vielä tajunnut tilannetta: Ai mikä? No mitä se tekee?

Poikanen  häpeilemättä: Se piirtää lattiaan!

Tuosta tilanteesta piirtyi alitajuntaani varsin oiva toimintamalli. Tuotahan voisi ihan aikuinenkin kätevästi käyttää arkielämässään monessakin tilanteessa!

Täten, näin selviät arkielämän haastavista tilanteista, osa 1:

Karkkilakkolainen hengenheimolaiselleen:

Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan ottaa noita karkkeja tuolta pussista ja laittaa niitä mun suuhun!

Miehen kanssa vaatekaupassa:

Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan alko maksamaan näitä vaatteita!

Tärkeässä tentissä:

Hei kato, mitä ne mun silmät oikein tekee? Ne vaan tuijottaa tuon tyypin vastauksia!

Messuesittelijälle:

Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan kauhoo noita karkkeja mun taskuun!

Miehen kanssa Ikeassa:

Hei kato, mitä ne mun jalat oikein tekee? Ne vaan lähti kiertämään uudestaan tätä kierrosta!

-

Tällä matamilla on tiedossa harvinaisen mukava tuleva viikonloppu. Täten toivottaa hän oikein rattosia tulevia päiviä itse kullekin!

Nyt olis töitä tarjolla!

Palkataan siivooja perheen maamon ompeluinspiraation ajaksi. Työ on pitkälti lelujen keräämistä, tiskien laittamista ja kankaanriekaleiden noukkimista. Töihin on hyvä ottaa mukaan jonkinlainen pieni magneetti, jolla seinänvierustoille putoilleet nuppineulat saa kätevästi poimittua talteen. Työn kesto muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Palkaksi työnantaja neulasee kätevästi jonkin tosi hermeettisen neuletuotoksen.

Tämä on vakava tilanne mutta asia on kuitenkin hallinnassa, uskokaa tai älkää. Kun edellisen kerran ompeluksistani katseeni nostin, niin kävelytilaa oli olohuoneen lattialla vielä kuitenkin sellaisen kapeahkon väylän verran ja keittiön pöydällekin saa ihan näppärästi raivattua kahvikupille tilaa, kun siirtää kangaspinkkaa hivenen ikkunaan päin. Ei huolta siis.

Tänään lähti ompelukone kuitenkin taas seuraavaan paikkaan, joten ruokalapputehdas seisahtui ainakin pariksi viikoksi. Sillä aikaa voikin kätevästi neuloa nuo kesken olevat neuletakit valmiiksi.

Ps. Kirpputoripöytä on tänään täyteen ängetty, jotta siivoojan palkkaaminen olisi vain huuli. Salaiset koodit ovat Silinteri ja 74. Pöydän tyhjentäminen suotavaa, kiitos.

Meikämatamilla ja nelivuotiaalla poikasellensa on yleisesti ottaen melko leppoisat välit. On ollut aikoja, kun olemme nahistelleet vähän väliä ja kaivelleet toisiltamme verta nenästä mitä pienimmistäkin asioista mutta lähiaikoina olemme eläneet sangen sopuisasti.

Tuo poika on varsin mukava nelivuotias. Kaupassa juttelee kassatädille mukavia, ihmettelee ääneen liian pitkään katsovaa papparaa ("Äiti, mitä tuo oikein tuijottaa mua?"), kokee olevansa hyvinkin suuri ja voimakas, hoivaa pikkusiskoaan mitä hellimmin ja on muutenkin varsin näsäviisas kaveri. Kaverin synttäreille ja kerhoon pitää päästä yksin, sillä kyllähän aikamies jo itse itsensä hoitaa.

Osaa se riehuakin. Välillä tuo mainittu kuoma saa kohtauksia, joihin reagoimme yleensä sanomalla: Älä jäpitä! Tuo kohtaus menee jotakuinkin niin, että kyseinen lapsi ottaa lähellä olevasta pöydän tai tuolin reunasta kiinni, alkaa tärisyttämään vartaloaan ja hokee kaksi sanaa sekuntiin: Nän nän TSS, nän nän TSS. Tämä ihastuttava ääni purkautuu ulos tuosta pienestä ja hontelosta pojan ruumiista perin kovaan ääneen ja on hermoja raastava.

Tämä lähiviikkojen maamon ja poikasen nahistelu koskee nukkumaanmenoa. Kun aina on jokin kesken; Aku Ankka, peli, video, kaakaomuki, jogurtti tai muuten vain hengailu.

Tämä tahtojen taistelu kehittyy varsin usein äänen korottamisen tasolle. Niin myös tänä iltana. Lopulta poju kuitenkin hiipi jälkihalailun ja muutaman kyyneleen väsyttämänä sänkyynsä.

Makuuhuoneen oven sulkemisen jälkeen hiljaisuutta kesti muutama minuutti kunnes huoneesta alkoi kuulua ääntelyä. Meikämatami astui pimeästä käytävästä pilkkopimeään huoneeseen ja kuiskasi kärttyisällä äänellä: No, mitä nyt taas?

Pimeästä kuului vastaan kuiskaus: Äiti, sää oot kaunis. Voisitko laittaa mun peiton kunnolla?

Kaikki tai ei mitään.

Tätä kirjoittaa kansalainen, joka joko tekee koko ajan tai sitten ei ollenkaan.

Viime aikoina on opeteltu ahkerasti ompelemisen saloja. Päätimme erään toverin kanssa, että talven aikana olisi opittava ompelemaan vuorillinen takki, ihan omin voimin. Meikämartan tuntevat tietävät sen, että kyseinen naikkonen ei ole varsinaisesti syntynyt ompelukone käsivarrellaan mutta niin vain on päässyt käymään, että silti jäi parka ompelukoukkuun.

Meikämatami on ollut varsin herkästi luovuttava tapaus tuon ompelun suhteen. Kuin myös neulomisen. Jos ohjeen lukee alusta loppuun puoleen minuuttiin eikä ymmärrä siitä hölkäsen pöläystä, niin kai sitä sitkeämpikin martta saattaa lamaantua pelkästä ajatuksesta ja jättää aikomukset taitavammille. Mutta nyt on kuulkaa päällä semmonen valo, että sitä harvoin täälläpäin näkyy. Tämä martta on meinaan päättänyt oppia.

Ihan yksinkertaista tuo oppiminen ei ole, kuten varmaan jokainen tietää. Mutta nyt on sen verran jäänyt jopa liike päälle, että vähän turhankin pakkomielteisesti on tullut harjoiteltua. Lanka on lentänyt ja ylimääräistäkin syntynyt, joten muutama löytyy täältä. Lisääkin putoilee pikkuhiljaa.

Tää lähtis nyt sitten tästä niinku ompelemaan. No en oikeesti! Pyykkikasa ei anna armoa. 

Tämä aamu ei alkanut hyvin.

Jos olette joskus miettineet miltä näyttää kakku, jossa on 27 kynttilää, niin nyt tiedätte. Niitä piti siirtää syrjään melkoinen määrä, että sai pienen palasen kaakkua leikattua. Noista kynttilöistä riittää vielä melko monen vuoden synttäreille, sillä ensi vuonna menee viisivuotiaan kakkuun viisi kynttilää ja kaksivuotiaan kaksi. Sitten on vielä 20 kynttilää jäljellä tuleviksi vuosiksi.

Jaffa tuli ja pesi Sienan satanolla. Vähän tuntui ehkä pahalta riipiä se entinen keltavalkoinen ystävä keittiön akkunasta alas mutta ei huolta, se pääsee samaiseen ikkunarivistöön mutta olohuoneen puolelle.

Tänä aamuna meikämartta heräsi huonoissa tunnelmissa. Ensiksikin yöllä uni ei tahtonut tulla kovasta odottelemisesta huolimatta (se on näitä ikääntymisen huonoja puolia, varmaan) ja sitten kun se tuli, niin pikkusisko herätti tiuhaan ja sitten vielä isovelikin.

Aamulla luin sängyssä eilen lahjaksi saadun sisustuslehden. Kahvinkeittimelle raahautuminen teki tiukkaa mutta kuulkaa! Kun astahdin keittiön puolelle ja väsyneet silmämunani ikkunan puoleen käänsin, niin mieli piristyi kummasti. Kyllä Jaffa tekee terää!