Keskikesä.
Tässä pari asiaa olis mielessä. Ekana vaikka semmonen, että joku aivan älytön kuvaus- ja fiilistelyinto on iskenyt, kun tuntuu kamera aivan kasvaneen käteen kiinni ja kaikelle maailmalle tekee mieli kailottaa jatkuvalla syötöllä, että miten hienoa voikaan olla, kun on kesä!
Toinen asia paljon tärkeämpi. Semmonen, että miten onnellinen ihminen voikaan olla ystävistä. Että on heitä, jotka jaksavat kuunnella sympaattisia ja huonojakin vitsejäsi, seisovat rinnallasi vaikka myrskyäisi, tukevat vaikeina aikoina ja iloitsevat kanssasi, kun olet onnellinen. Heidän seurassaan riität juuri sellaisena kuin olet, etkä pysty ajattelemaan heitä ilman, että kurkkuusi nousee keskimääräistä suurempi pala ihan vain siitä ilosta, että he ovat olemassa.
Lauantain jälkeen mielen on täyttänyt jatkuvasti kiitolliset ajatukset, sillä saimme viettää navetan pihapiirissä mitä mukavimman keskikesän päivän. Avoin kutsu ääneen kailotettiin emmekä joutuneet yksin makkaroitamme syömään, sillä pihamaa täyttyi kesäpäivän äänistä ja tulevista muistoista. Vieraat saapuivat maukkaat eväät mukanaan, joita tuhotessa ja pelaillessa vierähti päivä iltaan. Välissä körötettiin uimaan lähelle rantaan ja illalla lämpeni navetan päädyssä sauna. 23 lasta ja melkein yhtä monta aikuista oli juuri sopivasti.
Kiitos.
6 kommenttia:
"Ja siellä kaikilla oli NIIN mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana!!"
Näyttää niin herttaiselta ja mukvalta tuo teidän päivä että väkisinkin harmittaa ettei päästy mukaan.. mutta enskerralla sitten! :)
Voi ku teillä on olu mukavan näköiset pirskeet. toivottavasti päästään ens kerralla mukaan :)
Aivan huikeen näköset kekkerit, toi teidän pihamaa on kuin luotu moisiin! Määki haluun mukaan jonain vuonna, näitähän tulee lisää eikö?!
Oli kyllä aivan sikakiva päivä, kiitos teille siitä että soitte meille mahollisuuden tulla! <3
Vaude minkä näköistä. Kyllä teillä on ollut mahtavaa. :)
Riikka: :´-)
Enni: Ens kerralla, todellakin! :)
Leena: Oli kyllä mukava päivä! Ens kuussa sitten. ;)
Riina: Näitähän tulee, ens kuussa esim! :)
Juli: <3
Sade: Kyllä olikin! :)
Lähetä kommentti