3/13/2012

Liimatukan turinatunti.
Kun vuosi sitten muutimme vanhasta talosta tähän nykyiseen, niin suurin ikävä jäi katettua terassia, josta ehdimme nauttia ainoastaan yhden kesän ajan. Jos tästä talosta olisi lähdettävä uutta kohti, niin keittiön tahtoisin viedä mukanani. Se on niin kaikinpuolin juuri sitä mitä toivottiin: sileää ja rosoista, avaraa mutta käytännöllistä. Neutraalia pintaa, jonka näköä on helppo muuttaa astioita ja esineitä vaihtelemalla. Se on vastakohtaisuuksien keittiö, juuri se kliseinen kodin sydän.

Tänään liehuvatukkainen martta pakotti kolmasluokkalaisen veljensä ottamaan otoksen uudesta nettihuutokaupasta kiljutusta takkimekostaan. Kuvia tallentui kortille yli viisikymmentä mutta vain yksi niistä oli terävähkö ja mekossa on paljasteluaukko. Siinä se kuitenkin on: vanha harmaamustaraitainen Vuokko, uusin hankinta mummehtuneeseen vaatekaappiini.

Jos kyökki onkin vienyt sydämeni, niin niin voisi sanoa myös keittiöön kuuluvasta tarpeistosta, joka sisältää vaikkapa astiat ynnä muun tuikitarpeellisen ja tarpeettoman. Astian tie keittiöön vie matamin sydämen mutta erityisesti lompakon kautta. Voisi todeta, että keittiö saattaa aika ajoin olla tyyris harrastus vaikka iso osa tämänkin köökin varustuksesta on hankittu kirpputoreilta tai kauppojen alelaareista. Mutta kyllä pihikin osaa repäistä kun sille päälle sattuu!

24 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Aika hieno mekko kuule! Ja onkos oranssi termos uus myöskin?

SENJA kirjoitti...

Mää tykkään tosta teidän keittiöstä ja toi ihana betoniseinä on niin mun mieleen! :)

Mervi kirjoitti...

Toi Marimekon patalappu on ihana!

mamamekko kirjoitti...

Hi!
The striped tin box in black&white from Marimekko, do you know if it is still available in any webshop? I love it, but have not found it anywhere. I would be very thankful if you could mail me at info@littleformini.se

Kindly
Angelica

Rillirousku kirjoitti...

Riina: No kiitti! Katoppa, tuo termari se just se rahasyöppö onki tällä kertaa! :-O

Senja: Kiitos, niin määki. :)

Mervi: On se, mukavan kotosa.

Angelica: I sent you an email. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, keittiönne on kiva.
Blogiasi voisi jo kutsua "tiskipöytäblogiksi", aina pukkaa kuvaa samasta keittiökulmasta... ;)

Anonyymi kirjoitti...

kiva mekko. mistä oot tuon alemman postauksen keltaisen muovikorin/sankon löytänyt? itellä hakusessa juuri tuo väri lastenhuoneeseen legoille.

Tarja

Rillirousku kirjoitti...

Anonyymi: Pääasia, että keittiö on kiva meidän mielestä, mutta hauska kuulla, että jonkun toisenkin. :) Nimenomaan, tiskipöytä tai keittiön hylly on varmaan kuvatuimmat kohteet tässä talossa. ;D Näköjään loppuu mielikuvitus kesken näissäkin neliöissä.

Tarja: Mekko kiittää. Keltanen ämpäri on ostettu viime kesänä Halpa-Hallista. :)

Satu kirjoitti...

Teillä on kyllä tosiaan todella ihana keittiö. Meillä mies ehdotti viime kesänä rempan yhteydessä rosoista seinää keittiön välitilaan, mutta minä kauhistuneena kieltäydyin. Hyvältä se kuitenkin näyttää, kuten meidän oranssit kaakelitkin.

Anonyymi kirjoitti...

ihanan näköistä, värikästä,raikasta ja keväistä, kuten aina! :) tykkään niiiiiiin teijän kodista! ja kyllä tota keittiötä kelpaakin kuvailla;)

Laura kirjoitti...

Mistä löysit mekkosen? Huuto.netistä? Ihana on ja blogi yksi parhaista!

Laura kirjoitti...

Pakko kommentoida uudestaan:D Katsoin juuri tota mekkoa, että tutun näkönen:D Huusin samaa mekkoa, mutta ajattelin, että en lähde enempiä huutamaan, kun tuli jo kaksi ostettua samaan aikaan! On se kyllä nätti:)<3 Ihanaa, että sai juuri oikean kodin ja omistajan!

Sokrutin kirjoitti...

Teillä onkin tosi kiva keittiö, pidän erityisesti harmaasta seinästä.

Termari on aikas suolainen,mutta ah niin ihana. Kotiäidin pelastaja, keitän aina aamukahvin Steltoniin ja siemailen,kun ehdin. Muuten kahvit on kylmänä kupissa!

E kirjoitti...

Hiano mekko, josta mulle tulikin mieleeni seuraava murheellinen tarina, joka mua harmittaa varmaan ikuisesti.

Meillä oli näytelmävaatesäkissä äitin vanhoja Vuokko-mekkoja muutama kappale. Ne oli olevinaan niin huvittavia vaatteita silloin 90-luvun lopulla. Sitten jossain vaiheessa näytelmät jäivät ja säkki siirtyi ullakolle, josta isä eräässä siivousvimmassaan kiikutti sen kaatopaikalle. Sinnepä menivät Vuokot. Käyttäisin varmasti jos eivät olisi menneet. Niisk.

Rillirousku kirjoitti...

Satu: Oivoi, oranssit kaakelit kuulostaa herkullisilta!!

Anonyymi: Kiitos! Keväässä parasta on valo ja valoa tuossa keittiössä piisaa, ehkä senkin takia kamera laulaa eniten juuri siellä. :)

Laura: Kiitos! Hi, huvittavaa, että ollaan siellä kiljuttu samaa leninkiä! Odotin kyllä tiukempaa taistoa mutta pääsin helpolla. :D Jos kyllästyt niihin kahteen muuhun niin pitähän viestiä. ;)

Sokrutin: Elä sinä muuta viserrä! Nimenomaan ku on kauhean hintanen mutta parin päivän tuttavuuden perusteella voisin ajatella, että vaikka onki soma niin myös kätevä! Pääsee varmasti useallekin metsäretkelle tämänkin kevään aikana. :) Tietty joku vitosen termarikin ajas saman asian mutta... ;)

E: Katkeroiduin just pahanpäiväsesti teiän taatolle tuosta julmasta teosta! Muistan varmaankin jotain niitä mekkoja jostain kuvista, voi jehna kun olis hienoja nykyään, mutta sillon 90-luvulla nimenomaan vaan naurettavia. :) Levätköön ne Vuokot rauhassa, koita metsästää jostain kirpparilta joku vastaava (vaikkakin tunnearvoton) jotta pääset yli tuosta julmasta traumasta. ;)

Enni kirjoitti...

Toveri, et sitten pystynyt jättää pakettia postiin?:) No ei kannattanut, kyllä tuo on hintansa väärti, eikö vain?

Hieno on keittiö, hieno on termari ja hieno on mekko, ei muuta.

Hyvä Mieli kirjoitti...

Valoisia, iloisia ja värikkäitä kuvia blogisi pullollaan. Kiva oli katsella;)

Sussu kirjoitti...

Vihdoinkin tunnukset hankkineena tulin vain huutelemaan että kiitti kivasta ja inspiroivasta blogista!(=

Rillirousku kirjoitti...

Enni: Ei pystyny, huusi liian voimakkaasti. ;D Kyllä se on oleva hintansa väärti! :)

Hyvä Mieli ja Sussu: Kiitos. :)

Piia kirjoitti...

Teidän keittiö on kyllä ihanan kotoisa ja avara. Meillä mietinnässä keittiöremppa ja systeemi mikä toimii pieneen keittiöön. Jos olisi yhtään enemmän tilaa, niin päätyisin aika samanlaiseen suunnitelmaan kuin teillä. Ja nuo värit, siulla. Aijai!

Rillirousku kirjoitti...

Piia: Kiitos! Meilläkin keittiö on kohtuullisen pieni loppujen lopuksi, joten mitään kovin isoja ratkaisuja ei voinut tehdä. Siksi just haluttiin jättää yläkaapit pois, että saadaan tilantuntua. :)

Pinja / Pinjacolada kirjoitti...

Teillä on ihana keittiö! Tuo oranssi Stelton on kyllä eri hieno! Itse syyllistyn vähän samaan aina aika ajoin, eli tuhlaamaan keittiö ihanuuksiin...

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään kans teidän keittiöstä, vaikka omanikin on tosi mieluinen.
Hillitty riisuttuna, mutta tavaroilla voi muutella paljon ja tuoda väriä.

Rillirousku kirjoitti...

Pinja: Sitä on haukutta epäkäteväksi ja onhan se vähän, mutta saa anteeksi, kun on niin hieno! ;)

Anonyymi: Oma köökki on aina paras, itse kullakin. :) Kiitos.