Päivä ei ala ilman kovaa leipää ja kahvia.
On taas se aika vuodesta, kun ylimääräistä materiaa kaivellaan kaappien perältä, lätkäistään kylkeen hintalappu ja kiikutetaan kirpputoripöytään. Pientä tavaraa ja vaatetta on kaiveltu ja laputettu niska limassa mutta toiset asiat ovat sen verran suuria, että niitä ei kirpputorille noin vaan kannetakaan. Sellainen voi olla vaikkapa sohvakalusto, joka ei suuresta ihastumisesta ja toiveista huolimatta sopinutkaan perheen uudeksi jäseneksi ja on täten uutta kotia vailla.
Postipoika pudotti eilen postilootaan herttasen kelloposterin. Henkilö posterin takana on Birgit, jolla on ihana koti ja ihana blogi, jonka putiikista voi tilata tuon työpöydällä nähtävän tai jonkin toisenlaisen kaunokaisen. Posterin ja kellon yhteistyö on hauska idea vaikka meillä kuva päätyikin kehyksiin ilman kelloa, aivan hyvä niinkin. Kiitos Birgit!
Mikä päivä taas, aurinko hymyilee yhdessä pölykoirien kanssa ja martta sen kuin olkaansa kohauttaa. Pitäähän pölykoirienkin antaa joskus nauttia auringosta! Joutuvat parat rakuttamaan sohvien ja sänkyjen alla viikosta toiseen, suotakoot hieman kevättä rintaan noillekin palleroille.
14 kommenttia:
Pirteitä retroisia sävyjä teillä - toi keltanen nojatuoli on mahtava, meillä oli mummolassa punasena tuollainen sohvakalusto. Oltais saatu se meille 11v sitten mieheni kanssa, mutta ajateltiinkin ostaa uusi - pöh..ollaanpa oltu tyhmiä, kaatikselle meni.
kiitos blogivinkistä!taidan kommentoida vasta ensimmäistä kertaa,vaikka päivittäin käyn kurkkimassa.Kiitos raikkaasta blogistasi!
Voi minä ostaisin heti pois, jos sen tänne länsirannikolle jollain keinoin saisi..
Oi, ihana tuo teidän myynnissä oleva sohvakalusto! Ostaisin heti, jos olisi tässä lähellä...Keravalta pitkä matka sinne.
voivoi, kateellisena täällä blogiasi jälleen katselen. Mistä olet mahtanut tuon kulkue-mukin löytää? Itse sitä yhä etsiskelen..
Hmm,mielenkiintoni nousi heti.Vanhana kunnon kirppisrottana ja romuroopena toivon löytäväni pöytäsi, siellä on oltava jotain yhtä ihanaa kun kaikki muukin mitä teillä blogin mukaan on. :)
Mulla on tollanen ihan samanlainen nojatuoli. Paitsi että se on vaaleen vihree. Mutta kankaan kuviokin on sama :) Ottaisin nää kalusteet into piukassa sen seuraksi, jos omakin nojatuoli mahtuis asuntoon eikä joutuis viettämään aikaansa kellarikomerossa.
.Emma
IHANA tuo sohvakalusto. Harmi ett' on niin kaukana >*
OOo hieno sohvaryhmä! Harmi kun matka on pitkä ja tarvekkin kyseenalainen :)
Ihana blogi sulla, voisin ottaa koko kotinne sellaisenaan :) Blogisi jokapäiväisenä lukijana oli hauska tänään huomata, että tuo keltsi ruudullinen nojatuoli on sama, jonka roudasimme juuri mieheni mummolasta remontin jälkeistä huonettamme ihastuttamaan :) Mieti vielä myytkö sen, on meinaan sen verran kiva ;)
Pieni lintu: Kuinkahan paljon mahtaa tuota sohvaryhmää olla mummoilla ja mökeillä ympäri Suomen? Varmasti löytyy. Nätti se on ja siro malliltaan. :)
Iiriskukka: Kiitos! :)
Saana: Saa sen tulla silti hakemaan. ;)
Anonyymi: Muki on Keskiseltä mutta kuulin villejä huhuja, että ainakin pari viikkoa sitten niitä oli tuossa meitä lähimmässä olevassa Marimekossa kaupan. Sinne siis. :) Kirpparipöytiä on kaksin kappalein. Tavara on sitä mitä kaapeista löytyy, toivottavasti päätyvät uusiin koteihin meiltä maleksimasta. :)
Emma: Tuota kalustoa on siis valmistettu melko monessa värissä. Tämän kommenttilootan perusteella ainakin siis keltaisen, punaisena ja vihreänä. Siinähän on jo kunnon kopla kasassa. :)
D: Harmi!
kotikerros: Ihminen ei voi koskaan omistaa liian montaa sohvaryhmää. ;)
Anonyymi: Ajaj, elähän nyt kun tuun vielä katumapäälle! :D Toivotaan, että löytäisi uuden ja hyvän kodin. :)
Ostaisin nuo pelkät nojatuolit, jos myisit ne yksin. Niistä tulis seuraava projekti.
Moneskohan "ostaisin, jos..." kommentti tässä jutussa tää jo oli :D
Tuuli: Mones! :D
Totta, kyllähän sitä vois uuden sohvaryhmän haalia pahan päivän varalle.. ;)
Your blog is incredible. Your taste is impecable. Thank you for sharing. Where in the world did you find those adorable heart comforters? Cheers JB
Lähetä kommentti