Kevättä rinnuksessa.
Tänäänkin on aurinko pilkistellyt pilven takaa. Koko viikko on kulunut hypähdellessä ees sun taas ja ajellessa pitkin pitäjiä, joten tänään oli otettava itseään niskasta kiinni siivouksen suhteen. Lastenhuone on edelleenkin kuin joukkopaon jäljiltä mutta olkoon sitten niin.
Ainokainen sisareni luovutti kaapeista pölyttymästä ylimääräiseksi jääneen tarjottimen. Siihen kasataan kesällä aamupalatarpeet, avataan takaovi ja läpytellään paljon jaloin pihapöydälle nauttimaan kahvikupposet ja voileivät. On se merkillistä miten sitä onnistuukin saamaan ajatuksiin kesäfiiliksen vaikka ikkunasta ulos vilkaistessa mieli voisi lipsahtaa helpommin ihan toiseenkiin suuntaan. Se on tämä valo.
Armaan naapurimaan, eli melkeen meiän, uusi prinsessa aiheutti sen, että matami kaivoi ilman lupaa työkalut esiin ja asensi omin päin lehtitelineen seinään. Menihän se vähän hassuun paikkaan kun mallailu ei oikein onnistunut, mutta aika nätti se silti on. Uhmapäisyys ei välttämättä kannata, sillä joskus ideat tulevat vasta jälkikäteen. Tuo teline meinaan on kasattava versio, jokainen lokero on erikseen ja siitä voi tehdä sen korkuisen kuin haluaa. Telinettä tiiratessa tajusi hidas martta, että senhän voisi laittaa aivan hyvin myös sivuttain ja kun hankkisi lisäkappaleita, niin voisi tehdä miten pitkän tai korkean tahansa. Tämän asian tajusin vasta kahden jättikokoisen reiän ilmaannuttua seinään.
Joku kaunis päivä rohkaisen mieleni ja käännän telineen, tänään en uskalla. Omavaltaisesti seinään ruuvatussa lehtitelineessa on ihan tarpeeksi äksöniä yhdelle päivälle kotomaamon eloon.
13 kommenttia:
hyvännäköinen teline, mistä moisen mahdoitkaan löytää?
Täydelliset verhot sinulla, niin kesäset ja pirteet!
öö...miks sun sisko ei muistanu mua tuolla tarjottimella? Mäkin olisin voinut ottaa sen tuon keltasen rinnalle..:)
No mutta hieno se on jokatapauksessa! Ja myös meillä odotellaan kesää että pääsis käyttää tuota samanmoista tarjotinta!
Hieno teline. Mistähän se mahtaa olla? Joku vastaava pitäisi hankkia meillä lastenhuoneeseen.
Utelen samaan syssyyn myös verhoista, olen ihaillut niitä ennenkin. Finlaysonia? Jos vihreäsävyisenä löytäisi, ne passaisivat hyvin meidän makkariin.
Annu: Teline on Ikeasta. :)
Anonyymi: Se oli hyvä kirpparilöytö, varsin ajaton kuosi. :)
Enni: Osasin asettaa sanat hyvin ja oikeaan paikkaan. ;) Tuo tarjotinhan on peräsin samasta paikasta kun se teiän. :)
Satu: Ikeasta on peräisin teline ja verhot kirpparilta mutta tuo kuosihan on ainakin Artekin valikoimissa, Siena nimeltään. Melko ajaton Alvar Aallon suunnittelema vuodelta 54. :) Värejä on monia, en muista onko vihreänä. :)
Hei!
Onkos sulla tietoa, mistä voisin löytää laulun "tahdon kertoa sulle lapseni.." nuotit? kyseltiin blogissani niitten perään. päivi
Päivi: En kyllä osaa sanoa. Voisko olla jossain ihan perus nuottikirjassa? Ainakin oli marketista ostetulla lastenlaulu/iltalaululevyllä se alkuperäisin sanoin mutta samalla sävelellä. :)
Kaunis koti teillä!
Mistäköhän tuo ihana astiankuivausteline on? :)
-Sitruuna
Sun blogi on kiva!..Tykkään lueskella! -Riikka
Olitpa sinä rohkia!! Minä en uskalla reikiä seinittää, vai miten se menikään, ukkopaha sais sydärin.. ;)
Too bad you don't write in English too :( But I like your pictures a lot so I'll just look at them! :)
Enjoy the weekend!
"Viele Grüße" from Germany!
Julia
Sitruuna: Astiateline on Elvina Interiör-verkkokaupasta tilattu. :)
Riikka: Kiitos. :)
Tiina: Täällä mentiin yllättävän pienellä shokilla vaikka telineen paikka kuulema olikin ihan väärä. ;)
Julia: Thank you so much! I´m sorry that my english is not so good. :/ Have a nice weekend too! :)
Muistelinkin tätä jossain jo aiemmin ihastelleeni! Tilasin samaisesta kaupasta aiemmin muita juttuja. Tosi harmi ettei taida enää olla myynnissä!
Kiitos!
Lähetä kommentti