Pehvat lämpimiksi.
Kuluneet viikot ovat kuluneet sangen innottomassa tilassa, joka on varmasti tullut huomatuksi tämän tanttaran tekstejä tavanneille. Eilen iski kuitenkin pitkästä aikaa innostus ja inspiraatio, kun toverin sivuille ilmaantui kuva ihastuttavista villahousuista. On näet niin, että syksyllä oli välttämätöntä omata villatakki mutta näin talvella ei kansalainen kertakaikkisesti tule toimeen ilman villahousuja.
Olisihan se makosaa ottaa omiin nimiin ohje kyseisiin henkselipöksyihin, mutta menkäämme nyt kuitenkin rehellisyyden nimissä tälläkin kertaa. Syksyllä väännetyt pitkälahkeiset mustat villahousut pääsivät pieneen purkuun, kun lahkeista tulikin henkselit. Keltainen lanka taas odotteli kaapissa päätymistään henkselishortseiksi. Kertakaikkisen mukavat väännettävät tuollaiset!
Vaippahousujen ohje löytyi taannoin täältä. Ohje on helpohkosti muokattavissa eri langoille, sillä piirroksessa on tarkat mitat, joiden mukaan edetä. Korkeus on ohjeessa muuten hyvä mutta kainaloista puristaa. Korkeutta voi siis tähän henkseliversioon muokata oman mieltymyksensä mukaan. Myös lahkeensuut voi tehdä sen pituiseksi kuin itse tahtoo. Vain mielikuvitus on rajana, ja lankakerien määrä.
Ulkona on tämän talven ennätyspakkanen, on suorastaan välttämätöntä omata villahousut tai paritkin. Olisihan se miellyttävä näky, kun meikämarttakin pistäisi kylänraittia menemään villashortsit vankasti keinuen. Jos sovitaan, että suodaan näihin pukeutuminen kuitenkin ainoastaan lapsille - ja Mikki Hiirelle.
25 kommenttia:
Voi aaaaaaaapua miten suloiset pökät! Aikuisille suosittelen ruskovillan merino/silkki kalsonkeja näihin keleihin. Jos siis itse samanlainen poropeukalo kun meikä, eikä osaa edes suoraa virkata.
Tykkään kovasti sun teksteistä, aina pistää hymyilyttämään ja hyvälle tuulelle.
Voi liikkis miten suloiset pökät.
Mä just mietin, että tämä kylmäpeppu haluais kans tuollaiset... Mutta ehkäpä kudon ne käsityölehden "villaleggingsit", jotka näyttivät ihan perinteisiltä villahousuilta...
Mukavaa viikon jatkoa pakkasten keskelle! Sun kauniit kuvat piristivät taas tämänkin aamun! =)
Hui ompas ylisöpöjä!
Kenelle nuin pienoiset keltapöksyt mahtuu? ;) Vai onko pikkutyttösen kokoiset?
Voi ei, kun on suloiset! Aivan mahtavat! Ja sulla aina vaan sanat vääntyy niin hauskasti, että ne saa meikäläisen suupielet vääntymään (ylöspäin toki) täällä toisaalla.
-Riikka
Hauskat villahousut:)
Harmi ettei ole enää itellä käyttäjää tuollaisille.
No HIENOT!
Ihkut nuo keltaiset..:) ja mustatkin!
Joku päivä kyllä tuon sulle lankaa niin saat tehdä kummitytölle lupauksen mukaan yhdet keltaiset..:) Menitpä lupaamaan...hah!;D
Huoh. Tätä kateuden määrää. Oot niin huippu! Mitkä pöksyt!!! <3
Ihania! Meillä oli siskon kanssa joskus suunnitelma tehdä vastaavanlaiset pojalleni, mutta on jäänyt tekemättä. Saisikohan sitä aikaiseksi. Me ehkä mietittiin kyllä niihin vielä lappua tuohon eteen, muistaakseni.
Voe, nyt harmittaa kun olen villapöpöni antanut eteenpäin. Inkivääriä odottaessa neuloin innoissani muutamatkin villakestot ja vaikka niitä ahkerasti käytettiinkin, jäi monet lähes käyttämättä.Kirpparilta jos vastaan kävelee...hip hei ne lähtee mukaan :D
No sulla ei kyllä kauaa nokka tuhissu ku jo roikkuu pöksyt oksilla! Hienot on! Harmi kun mun pitää aloittaa niin kaukaa että pitäis ensin tehä muksu tonne sisälle, ennen ku voi tehdä moiset pöksyt. Tai sitte pitää taas vaan pukea muiden muksuja. Mutta on kyllä varsin näppärät ja ihanaiset!!
Ei kertakaikkiaan voiko suloisempia enää ollakaan... :) Harmi harmi että lahjoitin jo Konttiin suurimman osan meidän villaisista vaippahousuista, mutta toisaalta tässähän on hyvä syy alkaa kuluttaa noita lankakeriä tuolta varastoista :D
Käytätkö kestovaippoja vai ilman vaippaa noita siis ihan vaan lämmittimenä?
Sun blogia lukiessa harmittaa, ettei neulominen käy nopeammin. Sain vasta villatakin taka- ja etukappaleet valmiiksi, ja nyt tekee mieli neuloa villahousut...
Sun teksteistä ja kuvista tulee hyvälle tuulelle. Olisipa meilläkin ainakin yksi huone enemmän mitä sisustaa.
Kiitos kaikille ja anteeksi hidas vastaus! Reissu toi pakollisen nettitauon. :)
Anonyymi: Keltaiset pökät on kans tuon tyttären kokoa. :)
Enni: Het ku on lanka räpylöissä niin alan vääntään, lupaan! :)
Anonyymi: En käytä. Nuo on ihan vaan shortsit. :)
Voi nuo poronsarvet! Just tuommoset minäkin oon aikonu tehä itelleni kunhan löydän jostain kirpparilta yms. sopivat. Millä maalilla nuo on maalattu?
MOi! Hei, mistä toi mustavalkoinen kuosi on peräisin? Löysin meinaan ite viime vuoden puolella kirpparilta pari tyynyliinaa, jokka oli ommeltu samannäkösestä kankaasta (paitsi välillä pinkkejä ja vihreitä lisäyksiä joissain kohden)...
Tintti: Oho, sun viesti on jäänyt ihan huomaamatta. :O Suo anteeksi! Sarvet on mieheni salaa autotallissa vaimoansa piristääkseen maalannut jollain sprayllä, sen enempää en osaa sanoa. :)
Hennamaari: Tapettiako tarkoitat? Se on Marimekon mallistosta, nimeltänsä Ruutukaava. :)
Joo, juurikin tapettia! En oo jostain syystä bongannu tota Marimekolla, kiitos tiedosta! :)
Hennamaari: Siellä on muitakin hienoja kuoseja tapetteina. :) Tuota saa tilattua myös ainakin Orolta.
Mistä langasta noi keltaset housut on tehty? ihanat ! :)
Käsityökärpänen: Keltaiset pökät on tehty Kelosta, sitä ei harmi vaan ole enää myynnissä. :/
No mä olin bongaavinani et se olis sitä :) onneks oon vähän sitä hamstrannu varastoon ;) mahtaakohan tälläset vaan toimia ihan vastasyntyneellä kelosta? :o
Käsityökärpänen: No hyvä, että oot hamstrannut! :) En kyllä osaa sanoa, aika paksuhan se on mutta muutenhan se on varsin taipusaa ja pehmeetä. :)
Lähetä kommentti