9/27/2011

Se on kuulkaa syksy.
Tänään asioilta palatessamme sai matami huomata syksyn hiipineen esiin viikonlopun aikana. Talon kulmalla kasvavat jättivaahterat olivat pukeneet varsin ripeästi ylleen täyteläisen syysasunsa ja pudonneita lehtiä alkaa olla pihassa siihen malliin, että olisi jo hyvä aika kaivella haravat varastosta.
Tänään on muutenkin kaikinpuolin täydellinen syyspäivä, sillä jopa ystävämme aurinko päätti kurkata ihan reilusti tuolta pilven takaa. Tänäänkin tosin tuulee varsin vinhasti.

Myytävää omaisuutta sisältävä pöytä on taas tumpattu täyteen ja lisää hinnoiteltu. Tarpeistoa kannamme paikalle tulevien päivien kuluessa niskat vääränä.
Nelivuotiaan villatakki aherretaan valmiiksi, jotta meikätäti pääsee pitämään kiinni ensi viikon lupauksestaan.
Hyllyyn ilmestyi kolme uutta lainakirjaa, jotka vinkuvat kuka mitenkin kovaan ääneen, että pääsisivät luettavaksi, mutta saavat parat odotella vielä tovin. Kun aikaa on, aikoo lukutoukka hotkaista nuo kolme herkkupalaa verkkokalvoille melko antaumuksella.

13 kommenttia:

tiina kirjoitti...

Hejsan! saako kysyä et miten keittiön upea betoniseinä on tehty? :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos yhdestä lempiblogistani!!!
Onko teidän keittiön seinä ihan betonia
vai miten se on saatu tuollaiseksi,
ihanan harmaaksi?

Lilla kirjoitti...

Kerrohan sitten olivatko hyviäkin opuksia? Lankakauppa kirjat vois olla munkin juttu. Tuuhan käymään. Oot selkeesti suutahtanut mulle jostain, ku välttelet het niin ahkeraan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat yläkuvat ja pirteät näkymät, tuo taulu on niin ihana tuossa oranssin lipaston päällä!

Salla kirjoitti...

Tämä postaus ratkaisi yhden asian tulevasta kodistamme - siellä kaikki pistorasiat ovat mustia. Kuinka jännältä noinkin tylsän ja arkipäiväisen asian voi saada näyttämään! Kiitos tästä!

tiina kirjoitti...

Näyttääpä siellä kivalle ja raikkaalle, niinku aina! :) Ja kiitos, me saatiin tänään postia, pian saat sääki :)

Rillirousku kirjoitti...

tiina: Saat kysyä. :) Seinä on ihan vaan jauhokuivabetonia seinään liipattuna, ei mitään sävytyksiä taikka maalauksia. :)

Anonyymi: Kiitos viestistä! :) Vastaus tulikin jo tiinalle tuohon ylle. :)

Lilla: Ootko lukenu tuon sarjan ekan kirjan? Sen Pieni Lankakauppa, oli ainakin ihan koukuttava. Enkä oo suuttunu sulle pahvi. Ite et vastaa, kun tahtoisin tunkea teille kylään. :D

ryppymekko: Kiitos, tykkään kans. :)

Salla: Ollos hyvä! Kiitos kuuluu miehelleni, joka nuo erittäin halvat pistorasiat Biltemasta bongasi. :)

tiina: Kiitos! Hyvä, että postipoika toi kirjeen perille. :)

Anonyymi kirjoitti...

Miten mä parhaiten ilmaisisin sulle sen, kuinka inspiroiva ja ihana blogisi on?!
Tää vaan on jotain niin parasta.:)

Taru kirjoitti...

Olin juuri materiaalitiedusteluilla kommentoimassa, hyvä että muutkin samalla asialla :)

Ny ei millään muistu että oletko kirjotellu että mistä aineksesta on tuo teidän valkoiselta näyttävä lattia. Onko betonia sekin? Hiano on kuitenkin, ilman jalkolistoja tietenki! Tai ainakaan ei ne mun silmään tartu.

Mistä olet muuten napannu ohjeen tuohon maailman suloisimpaan neuletakkiin jossa pikkuneiti teutaroi edellisessä postauksessa? Saako jostain kopsata, on niin maan ihana! Jättinapit on ehkä parasta tuossa takis ja myös hiippahuppukin näyttää suloiselta.

Mukavaa että syystaukosi jäi tosi tyngäksi ;)

Rillirousku kirjoitti...

Anonyymi: Hyvin tuli perille. Snif, kiitos. :)

Taru: Piti oikein tuijotella noita kuvia, niin kyllä vain, valkoiselta näyttää! Ei silti ole, vaan ihan vaan tylsästi parkettia, valkolakattu saarni. :) Vaalea on kyllä silti tuokin mutta ei ihan valkoinen.

Takin ohjeen sain sähköpostin liitteenä kaveriltani ja olen joskus luvannut kirjoittaa sen tänne, kun on tarpeeksi tylsää. ;D Ehkä sitten kun tuo toinenkin takki valmistuu, niin ohjettakin ilmaantuu. Se on niin pitkä se ohje, että meinaa laiskottaa. :)

Kiitos piristävästä viestistä!

Anonyymi kirjoitti...

Materiaaleista puheenollen.. Onko tuo parkettilattia osoittautunu hyväksi? Lähinnä mietin, tuleeko helposti naarmuja tms. Oma koti rakenteilla ja parketti harkinnassa..:)

Rillirousku kirjoitti...

Anonyymi: Anteeksi hidas vastaus! Viestisi oli jäänyt roikkumaan tuonna kommentin tarkastukseen.

Lattia on silmää hivelevä, siis sitä mitä etsittiin. Tämä kyseinen parketti materiaalina ei kyllä herkästi naarmutu, on sen verran elävä ja matta pinta mutta puu on kohtuullisen pehmeää, joten koloja saa kyllä aikaan jos haluaa. Tässä meidän lattiassa on ollut sellainen ongelma, että se narisee joistain kohdista erittäin paljon. Rautakaupasta soittivat valmistajalle ja sieltä käskivät tekemään tietynlaisia toimenpiteitä parketin alapuolelle narinakohdissa. En tiedä onko tämä ongelma kaikissa parketeissa vai vain tässä.

Anonyymi kirjoitti...

Ok, kiitos valaisevasta kommentista parkettiasiaan!