Päivä ei ala ilman kovaa leipää ja kahvia.

On taas se aika vuodesta, kun ylimääräistä materiaa kaivellaan kaappien perältä, lätkäistään kylkeen hintalappu ja kiikutetaan kirpputoripöytään. Pientä tavaraa ja vaatetta on kaiveltu ja laputettu niska limassa mutta toiset asiat ovat sen verran suuria, että niitä ei kirpputorille noin vaan kannetakaan. Sellainen voi olla vaikkapa sohvakalusto, joka ei suuresta ihastumisesta ja toiveista huolimatta sopinutkaan perheen uudeksi jäseneksi ja on täten uutta kotia vailla.

Postipoika pudotti eilen postilootaan herttasen kelloposterin. Henkilö posterin takana on Birgit, jolla on ihana koti ja ihana blogi, jonka putiikista voi tilata tuon työpöydällä nähtävän tai jonkin toisenlaisen kaunokaisen. Posterin ja kellon yhteistyö on hauska idea vaikka meillä kuva päätyikin kehyksiin ilman kelloa, aivan hyvä niinkin. Kiitos Birgit!

Mikä päivä taas, aurinko hymyilee yhdessä pölykoirien kanssa ja martta sen kuin olkaansa kohauttaa. Pitäähän pölykoirienkin antaa joskus nauttia auringosta! Joutuvat parat rakuttamaan sohvien ja sänkyjen alla viikosta toiseen, suotakoot hieman kevättä rintaan noillekin palleroille.

Listat on.

Aurinko paistaa! Aina vaan, paitsi öisin. Tähän voisi taas pitkästä aikaa tottua. Pakkanenkin on luovuttanut ja viikonlopun -32 on enää unta vain. Mieli on suorastaan keväinen ja tänään näyttääkin olevan lakananvaihto - ja siivouspäivä.

Viikonloppuna monta omaa ja sukulaissetää oli ahkerana. Yläkerrassa on lähes kaikki listat mitä voi, osa piti jättää vielä toistaiseksi asentamatta tietyistä syistä. Kaikki makuuhuoneet saivat listansa ja ovat nyt kertakaikkiaan valmiit, mikä uskomaton fiilinki. Olisi mukava olla listaton, jos se olisi tarkoituksellista mutta nyt on hyvä että listat on, sillä niitä tämä torppa on tässä jonkin aikaa odotellut.

Tuo aurinko tuo mieleen erikoisia ajatuksia eikä niistä mikään liity makaamiseen, kattoon syljeskelyyn tai remontin vihaamiseen. Suunnitelmat ovat ottaneet taas pitkästä aikaa tuulta alleen ja se onkin muuten yllättävän herttanen tunne. Silmäpussien kanssa on jo luovutettu mutta tänään sekään ei haittaa. Pitkäksi venynyt marraslamaannus alkaa olla pikkuhiljaa selätty. Nyt tää lähtis imuroimaan.

Hehkeinä helmikuussa.

Ihmeellinen kuukausi tämä helmikuu kun aurinkokin paistaa ties monettako päivää putkeen. Pakkanen paukkaa ennätyslukemissa ja eilen illalla tehtiin se legendaarinen, kun auton lämmityskaapeli ynnä jatkoroikka lähtivät mukaan kauppareissulle. Toinen tyynenä perässä roikkuen ja toinen paniikissa oven takana jyskyttäen. Tuolloin olisin toivonut olevani mies.

Remontti on siinä vaiheessa, että mietimme, josko yläkerta jätettäisiin hetkeksi rauhaan ja  laskeuduttaisiin remonttivermeitten kanssa alakertaan. Eteisen suunnitelmat ovat hyvällä mallilla eikä tiedossa pitäisi olla mitään kovin suurta, ainakaan rahallisesti. Suunnitelmissa on lähinnä repimistä ja paljaan pinnan käsittelyä, tuolla alhaalla näet majailee kaksi ihan mukavaa ystävää, betoni ja tiili. Lisäksi eteisen suunnitelmiin kuuluu muun muassa tällä hetkellä lumikasojen alla majaileva matonhakkuuteline, jonka uusi elämä alkaa tuossa mainitussa tilassa kun aika on kypsä.

Kylpyhuoneen ja saunan remontti kolkuttelee myös ihan nurkan takana ja se onkin sitten isompi projekti. Tuon osion materiaalivalinnat ja suunnitelmat on langetettu talon toisen aikuisen iloksi, joten meikämartta pääsee siinä asiassa vähän niinkuin kuin koira veräjästä. Vaikka tiedäppä häntä miten matami saa nasaaliäänensä pysymään kurissa ja suun supussa jonkin mehevän idean pulpahtaessa pääkoppaan. Aika näyttää.

Kymmenen aivastuksen aamupäivä.

Viime aikoina on tämä matami marissut ja valittanut siihen malliin milloin mistäkin taudista ja elämän tosiasioista, että sivuston aihe alkaa pikkuhiljaa olla lipumassa remontin ja sisustamisen pinnallisuudesta kohti kehon sisäisiä salaisuuksia. Pian onkin tilattavissa meikämartan vääntämä opastusopus Opi negatiivisen ajattelun perusteet viidessä minuutissa.

Vaan kuulkaatte! Tänään, kun mittari näyttää -25 - astetta ja takana on kevyet 10 tunnin yöunet, on oikein hyvä päivä. Tältäkö se sitten tuntuu? Kun tekee mieli suunnitella kaikenmoista ja jopa siivoaminen tuntuu mukavalta, ollapa aina energinen ja luova. Eilisen makkarasta oli tosin iloakin, sillä ajattelevainen sulhoni toi töistä tullessaan nalkuttavalle emännälleen ruusuja. Aika herkkää oikeastaan.

Viikonlopun aikana tulee tapahtumaan remontin suhteenkin edistystä. Huomenna on marssittava rautakaupan listahyllylle ja elämme toivossa, että muutaman päivän perästä talo ei olisi enää listaton. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee!

Pakkanen paukkaa.

Eilen oli tammikuun viimeinen ja tänään helmikuun ensimmäinen. Sama homma joka vuosi, on se merkillistä. Pakkaskuukausi alkoi kirpakkaana ja aurinkoisena, se kelpaa vallan hyvin tällaiselle ikuisuusnakkiselle martalle. Ihme homma tuo makkara, päivästä toiseen se vain mukana liipottaa!

Iltana eräänä maalasin makuuhuonetta ja jakkaroita. Maaleja on kertynyt montaa eri väriä ja sorttia, joten olihan se testattava kukkapurkin maaluutakin. Aivan hyvä tuli oranssisesta, joten paljon on mahdollista, että ensi kesänä talon pielustalla töröttää orvokit ja kyllikit jokainen eri sävyisessä ruukussaan sulassa sovussa.

Pakkaspäiviin kuuluu kaksi asiaa ylitse muiden: villasukat ja kuuma kaakao, teekin kelpaa. Vielä kun saisi ummistaa silmäpussiset mulkoilukanavansa hetkeksi sohvalle peiton alle. Saattaisi nakista kadota kuin itsestään edes pikkunen siivu.

Tiistaina.

Tänään on viimeinen päivä tammikuuta, niin se aika rientelee. Viimeinen viikko on kulunut tummaa vaatetusta hankkiessa, matkatessa ja hyvästellessä. Tuota raskaampaa naapurimaan reissua tuskin voi olla, niin ainakin toivotaan.

Tänään aurinko paistaa ja pakkanen on ennätyslukemissa oman kototalon mittarissa. -21 - astetta tuntuu nynnerön alkutalven jälkeen erityisen kylmältä ja hanskojen käyttö olisi enemmän kuin suositeltavaa. Tämä päivä on juuri se päivä, kun lähiaikojen vähäinenkin inspiraatio ja jaksaminen on lähtenyt niistämisen ja köhimisen myötä muihin maisemiin. Postilaatikosta löytynyt sakkolappu ja ylikuumentunut auto eivät varsinaisesti ole nostaneet tunnelmaa. Sellaasta se on, tämä elo.

Pari viikkoa sitten repi pateettinen emäntäkin itsensä ylös sohvan pohjalta ja väänsi perheelleen muistoksi kuvakirjan. Tuohon pieneen piristymiseen oli syynä ihan hyvä alennusprosentti, jonka siivittämänä syntyi kirja, jossa muistellaan remonttivuotta 2011. Omasta kirjahyllystä löytyneet pari opusta saivat olla antamassa inspiraatiota mutta kovin suuriin suorituksiin ei tämä martta revennyt. Itelle tehty on aina tarpeeksi hyvin tehty.

Pehvat lämpimiksi.

Kuluneet viikot ovat kuluneet sangen innottomassa tilassa, joka on varmasti tullut huomatuksi tämän tanttaran tekstejä tavanneille. Eilen iski kuitenkin pitkästä aikaa innostus ja inspiraatio, kun toverin sivuille ilmaantui kuva ihastuttavista villahousuista. On näet niin, että syksyllä oli välttämätöntä omata villatakki mutta näin talvella ei kansalainen kertakaikkisesti tule toimeen ilman villahousuja.

Olisihan se makosaa ottaa omiin nimiin ohje kyseisiin henkselipöksyihin, mutta menkäämme nyt kuitenkin rehellisyyden nimissä tälläkin kertaa. Syksyllä väännetyt pitkälahkeiset mustat villahousut pääsivät pieneen purkuun, kun lahkeista tulikin henkselit. Keltainen lanka taas odotteli kaapissa päätymistään henkselishortseiksi. Kertakaikkisen mukavat väännettävät tuollaiset!

Vaippahousujen ohje löytyi taannoin täältä. Ohje on helpohkosti muokattavissa eri langoille, sillä piirroksessa on tarkat mitat, joiden mukaan edetä. Korkeus on ohjeessa muuten hyvä mutta kainaloista puristaa. Korkeutta voi siis tähän henkseliversioon muokata oman mieltymyksensä mukaan. Myös lahkeensuut voi tehdä sen pituiseksi kuin itse tahtoo. Vain mielikuvitus on rajana, ja lankakerien määrä.

Ulkona on tämän talven ennätyspakkanen, on suorastaan välttämätöntä omata villahousut tai paritkin. Olisihan se miellyttävä näky, kun meikämarttakin pistäisi kylänraittia menemään villashortsit vankasti keinuen. Jos sovitaan, että suodaan näihin pukeutuminen kuitenkin ainoastaan lapsille - ja Mikki Hiirelle.

Se on maanantai.

Viikonloppuna saimme harvinaisia yövieraita ja syynättiin kauppojen hyllyt ja rekit mustia vaateparsia etsien. Muutamien päivien kuluttua koko perhe verhoutuu mustaan kun edessä on yksi elon raskaimmista päivistä. Niin se vain on, että ihminen elää ainiaan ainoastaan muistoissa.

Arki on kuitenkin rullannut yhtä tasaisen mäkisesti kuin ennenkin. Elämä jatkuu. Pää on kuitenkin edelleen kuin hernesäkki; jokin kuiva ja rapiseva kolisee pehmeän pallon sisällä. Sanottakoot, että järki tai älytön viisaus se ei ainakaan ole. Jopa viikonpäivät tuppaavat unohtumaan eikä tekstin tuottaminen totisesti ole mitään lastenleikkiä.

Kaiken tämän hernevaahtoamisen jälkeen tahdon kertoa, että talossamme asuu eräs toinen naispuolinen henkilö, jonka herne taas totisesti on aktiviisuusasennossa kaikkina vuorokauden aikoina. Tuo yksivuotias elohopea pitää vauhdin laiskan maamon räpylöissä varsin vinhana, sillä koskaan ei tiedä mistä tuon pikku kaverin seuraavaksi löytää.

Elokuu 2011, tammikuu 2012.

Kuten aiemmin jo mainittua, niin makuuhuone on vihdoin ja viimein päässyt remonttipölystä oikeaan käyttöön. Keskenhän tuo silti vielä on. Listat puuttuvat, suihkunurkkaus on uutta vedensekoittajaa ja verhoa vailla, vaatehuoneesta puuttuu muutama levy, peili ja vaaterekki, pukeutumistilan penkki on kesken ja naulakot puuttuvat.

Tuo makuuhuoneprojekti oli sen verran työläs ja hermoja raastava, että saa nähdä milloin tuo loppunäpertely saataisiin tehtyä. Jos ottaisi tähtäimeksi vaikka juhannuksen...

Vitamiinin voimalla.

Sisäinen karuselli on kukistettu mutta nuupahtanut fiilinki jatkuu. Merkillistä olla yhtä aikaa kohtalaisen energinen ja kuitenkin samaan aikaan melkoisen naatti. Ehkä se on kaikki nämä lähiaikojen tapahtumat, jotka pistävät yläpallon helisemään.

Makuuhuone on lähes valmis. Eilen maalailin viimeistä seinänpätkää. Maalin käryssä saa hyvät unet, uskokaa pois. Ensimmäinen yö oli jännittävä. Tuota huonettahan askarreltiin sen verran monta kuukautta, että usko loppui kesken varsin monta kertaa. Ensimmäisen yön koittaessa oli kuin olisi aloittanut uuden elämän tai vähintäänkin muuttanut kokonaan uuteen kotiin. Sinänsä miellyttävä tunne mutta unet se kyllä vei.

Nyt mennään vitamiinin voimalla. Ulkona on mitä parhain talvi, vihdoin! Pulkkamäkeen ja lumitöihin se nukkumiselta jäävä aika sitten käytetäänkin. Energiaa tammikuuhun, pakkaset paukkukoon!

Hän, joka remonttia rakastaa.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä makasin makuuhuoneen lattialle peräsin pystyssä. Näky oli takuulla erittäin hermeettinen mutta pyllistelyllä oli tarkoituksensa. Lauantaina kävi nimittäin sen verran hauskasti, että makuuhuone valmistui siihen malliin, että päästiin lattioita maalaamaan. Kiitos kaikesta muusta ahkeroinnista kuuluu miehelleni, ainoastaan lattian maalauksesta pisteet meikämartalle. Pensseli heilui yökolmeen mutta valmista tuli.

Tuo makuuhuone on ollut totaalisen ikuisuusprojekti. Tässä huoneessa suurin hidaste oli oma laiskuus mutta myös se, että kyseessä on melkoisen suuri huone, jossa on samassa tilassa lisäksi myös vaatehuone, suihku ja vessa. Noille kaikille piti siis jotain tekemän. Nyt on makuuhuoneosio valmis, vaatehuonekin lähes. Vessa on vielä hieman retuperällä. Ei se mitään, ohan tässä elämässä aikaa vaikka mokoma remontointi onkin alkanut syömään miestä melko ankarasti.

Rakkaat keltaiset kepakotkin pääsivät vihdoin seinälle ja valaisevat aivan oivasti. Jakkarat saivat pintaansa kolmannen sävykerroksen sitten ostopäivänsä. On se puu vaan eri kestävä materiaali kun johonkin muuhun moskaan vertaa. Teinivuosina saatu lipasto odottelee myös uutta elämäänsä uusin värein.

Sylvanian Families-arvonta on suoritettu. Arpakone arpoi summanmutikassa kaikkien äänensä jättäneiden kesken voittajaksi numeron 44, joka on

Tuia !

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistumisesta ja viesteistä!

Neljän seinän sisältä hyvää päivää.

On päättänyt uusi vuosi, että vielä ei juhlita. Tänään on sisuskalut pyörineet siihen malliin, että kohta ei enää naurata sitten laisinkaan. Pystyssä pysytteleminen tietää sitä, että vessan ovi käy varsin tiheään. Mutta näilläpä mennään.

Eilen nauratti silti, kun postipoika oveen kolkutti ja pakettia oven raosta sisälle työnsi. Paketin sisus olikin erittäin miellyttävä, sillä mitäpä sairasteleva perhe muuta tarvitsee kuin jaffaa - ja leluja! Sylvanian Families-pupujussit ovat retkeilymielellä ja se heille suotakoon, joskin pieni kateuden poikanen saattaa rintapieleen livahtaa tuota matkailun riemua katsellessa.

Näitä leluja on kuuleman mukaan ollut markkinoilla jo silloin, kun tämäkin matami on lapsuusvuosiaan elellyt. Eipä ole moisia söpöläisiä asunut meidän talossa tuolloin, joten nämä olivat ihan uusi tuttavuus. Kauheen hellyttäviä ne on, kaikkine tarpeistoineen. Itse lelut ovat paksua ja todella kestävän oloista materiaalia. Kokemusta löytyy, sillä eräs yksivuotias känkkäränkkä on jo ehtinyt antaa niille melkoista kyytiä. Tuon ikäiselle ei kovin pientä vielä uskalla antaa, joten mukana tulleet astiat, silitysraudat ja muu pieni sälä pistettiin kaappiin odottamaan. Neljävuotias sen sijaan osaa leikkiä jo varsin mielikuvitusrikkaasti.

Tämä viikko on osoittautunut varsin pitkäksi, joten kuulkaa, on aika arvonnan! Nimensä tai nimimerkkinsä kommenttilootaan jättäneen kansan kesken arvotaan yksi karavaanisetti, joka sisältää auton, asuntovaunun tykötarpeineen sekä neljä pupua. Osallistumisaikaa on sunnuntain 15.1 iltaan saakka. Mikäli onnetar ei suosi, niin kyseisiä leluja saa ostaa vaikkapa täältä.

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Arvonta on nyt päättynyt,

kiitos kaikille osallistujille!

Jaffa naisen tiellä pitää.

Kuinkahan muotoilisin asian niin, että en kuulostaisi kiittämättömältä? Sanotaanko nyt sitten vaikka, että paremminkin on vuosi joskus alkanut.

Kuluva viikko on kulunut melko hyvin makuuhuoneen ja hotelli helpotuksen väliä rampaten. Jaffa on ollut ylin ystävä, olipa tuon kyseisen limonaatin parantava vaikutus tuulesta temmattua tai ei. Ainakin se piristää. Talokin on totisesti saanut levätä lähes omillaan, sillä tavaran keruu ja tiskikoneen laitto ei oikein tahdo maistua ykä suupielessä, kuten me kaikki tiedämme.

Tämä vuosi on alkanut sen verran tummissa tunnelmissa, että toivomme totisesti valoisampaa vuoden jatkoa. Ainakin on lunta.

Kiitos kaikille osanotoista. Ikävä ja suru pysyvät varmasti meillä kaikilla seuralaisina pitkän matkaa. Toivotaan, että päivien ja kuukausien myötä polte rintapielessä edes vähän helpottaisi.