Tunteet kankaalle.

Lauantaina jännitti ihan oikeasti, kun ihan ekaa kertaa elämässäni uskaltauduin tarttumaan pensseliin. Tai no, kyllä te tiiätte, että isoa pensseliä on tässä talossa heiluteltu viimeiset pari vuotta ihan urakalla, mutta tuollaiseen kynän paksuiseen ei ole koskettu sitten peruskoulun.

On oikeasti jännittävää nähdä, että minkämoista ajatusmellakkaa kankaalle alkaakaan valumaan. On mielenkiintoista myös huomata, että millivilleily ei tuossakaan puuhassa ole tälle marjatalle lainkaan luontaista. Maalia löytyi niin otsasta, kuin vaatteistakin. 

Näyttäisi olevan pääkopassa melkoisen syksyistä tällä hetkellä, mutta onneksi pikkusen värejäkin. Heleäsävyiseksi ja kevyeksi aiottu työ muuttui itsestään tummaksi, eikä Mikki Hiiri jättänyt rauhaan. Ihan selkeästi siinä Mikki on eksyksissä pimeässä metsässä ja yrittää seurata vasemmassa yläkulmassa viittoilevaa johtotähteä. Näin syvällisiä on nämä meikämartan maalaukset.

Onneksi ei ole tärkeää mitä kankaalle syntyy. Miten mukavaa olikaan sutia menemään, yrittää olla räiskimättä kovin pahasti toverin keittiön seinille, antaa pensselin suhista ja olla vaan ihan hilijaa. Suosittelen! Kiitos luovasta seurasta, Katja ja Piia!

Sukkaa pukkaa.

Pari päivää sitten menin ja ihastuin palavasti Venlan taituroimaan Saana ja Olli-neuletakkiin. Koska neuletakkeja on tässä talossa vähäksi aikaa omiksi tarpeiksi, oli kuviota testattava johonkin nopeasti syntyvään. Näin iski tarve sukalle. 

Saana ja Olli-sukka on tietenkin hänen nimensä. Kuvio on Novitan kevään lehdestä peräisin ja ilmeisesti pariskunnan itsensä suunnittelema, jos oikein ymmärsin. Kuvion neulominen on tällä marjatalla vielä kovasti harjoittelun asteella. Ei saa jäädä liian tiukalle, mutta ei myöskään löysälle. Langoista pitää pitää huolta, että eivät ole ihan tuhannen solmussa. Enkä tosiaankaan tiedä, millä tavalla pitkät langanjuoksut kuuluu saada kuriin!

Kerranpa erään asian; hän on löysä, mutta väärästä kohtaa hieman liian kireä. (Tässä kohtaa pitää tietenkin todeta, että ihan kuin on tekijänsäkin.)  Näin ollen tämä kaveri päätyy luultavasti joulusukaksi joulukalenterin virkaa toimittamaan. Vaan onpahan ainakin nätein joulusukka, mitä tässä talossa on ikinä nähty!

Ps. Koululainen omi maamonsa villasukkia siihen malliin, että kaverille piti tehdä omat. Kummasti vuodessa ehtii unohtaa aivan perusasioitakin, olipa kyseessä sitten mikä tahansa hiemankaan ajatusta vaativa toimi. Tämän sukkaparin kohdalla kantapää piti opetella youtuben avulla taas ihan kantapään kautta uudestaan.

Vitamiinia syyslomaviikkoon.

Rynkeby-arvonta on suoritettu ja voittajaksi arpoutui arpa numero 14:

 Lotta

"Appelsiini!"

Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kiitos osallistuneille!

Rattosaa lomaviikkoa!

Arvonta järjestetty yhteistyössä Rynkebyn kanssa

Kuvat: S-ryhmä/House

S-ryhmän House-merkki sen kuin jatkaa tasaisen tyylikästä kulkuaan. Lokakuisen harmaa päivä piristyi kummasti, kun nämä Lotta Niemisen suunnittelemat iloisen värikkäät tuotteet verkkokalvoille sähköpostilootasta hyppäsivät!

”Ensilumi! Lasten iloiset askeleet jättävät jäljet tuoreeseen hankeen, kun he kiiruhtavat pulkkamäkeen. Lumi narisee ihanasti kenkien alla, ja eläimetkin kömpivät koloistaan ihmettelemään valkoista joulua.”

Lotta Nieminen on New Yorkissa asuva suomalainen suunnittelija. Hän kuvitti Houselle värikkään joulumalliston, jossa talvinen maisema kuorruttuu valkoiseen ensilumeen.

Housen Ensilumi-mallistoon kuuluu monipuolinen valikoima kodin tuotteita. Mukana on kodintekstiilejä, astioita ja muita kattaustuotteita. Mallistoon kuuluu myös yöasuja ja pahvirasioita. House Ensilumi-sarjan tuotteet ovat saatavilla Prismoista ja Sokoksista marraskuussa. 

Myönnän olevani jouluihminen. Lapsena aloitimme siskoni kanssa joululaulujen kuuntelemisen jo elokuussa. Nykyään kuitenkin ikä on tehnyt tehtävänsä. Fiilistely on mukavaa, mutta muutaman viikon jouluhösellys on ihan riittävästi.

Viime vuonna joulu oli musta, ja litisevä. Kyllä jouluna tarttee lumen narskua huopikkaan pohjassa! Jos tänäkin vuonna litisee, niin kyllä näillä uutuustuotteilla joulumielen saa siitä huolimatta. Jos ei lunta ulkona, niin ainakin talviset unet Ensilumessa!

Tiivistettäköön nyt vielä jos ei tullut jo selväksi; kyllä Lotta osaa ja mää tykkään!

Käsille töitä.

Eilen kastuttiin retkellä makkaraa paistaessa litimäriksi. Yskänpuuskaiselta kansalaiselta se ei sinänsä ollut kovinkaan järkevä veto, mutta joskus vain pitää olla epäjärkevä, jottei vallan jumahda neljän seinän sisään yskimään. Onneksi on sauna ja hunajatee.

Kaunisteen kankaat* ovat taipuneet myös vetskarillisiksi pussukoiksi, joissa on kätevää säilyttää lähes mitä tahansa. Vaikkapa ylimääräisiä vetoketjuja ja nappeja, tai neulaa ja lankaa. Kirpputorilta löytyi Pirput parput-kuosinen toilettipussi eurolla. Pesukonevierailun jälkeen siitä tuli aivan kuin uusi. Samaa kuosia on nähty tässä talossa vuosien saatossa runsaasti ja aina se vain jaksaa olla yhtä herttanen.

Torkkupeittoprojekti on edennyt roimasti sitten viime kertaisen. Pari päivää sitten postista noudettiin Jonnan kaapissa marinoituneita lankoja iso läjä, toinen pussillinen vanhalta luokkakaverilta oli ilmestynyt oven taakse pari viikkoa sitten. Muutama muukin kerä ja langanpätkä on saatu vastaanottaa tovereilta. Kyllä täytyy sanoa, että onpa mukava virkata ja vielä peittoa tihrustaessa muistaa, että siihen on myös virkattu pala ystävällisyyttä ja ystävää; Jonnaa, Jannaa, Julia ja Lillaa.

Peitto alkaa uhkaavasti lähennellä parisängyn päiväpeiton kokoa. Seuraava suunnitelma on tietenkin jo mielenpäällä, joskin jonnekin taka-alalle työnnettynä. Marjatta yrittää opetella uusia taitoja elämässä; yksi asia kerrallaan.

* Kangas saatu blogiyhteistyön kautta

"Sää oot tehny kyllä tosi hyvää mehua!"

Totesi nelivuotias serkkupoika vilpittömästi, kun porkkanamehua ääntä kohden veteli. Kauhean mukava olisi tietenkin ottaa kunnia omille niskoille, mutta kyllä se vaan on todettava, että tuon maukkaan oranssisen mehun takana on kuitenkin tädit ja sedät Rynkebystä.

Arla on lanseerannut nyt syksyllä uudet Rynkeby-täysmehusarjat, jotka on voinut lokakuun alusta lähtien bongata kaupan hyllyiltä. Uutuusmehuissa on panostettu makuun ja luonnollisuuteen valitsemalla mehuihin parhaimmat hedelmät. Kaikki mehut on valmistettu 100% hedelmistä ja sisältävät 10% tuorepuristettua täysmehua. Parasta on tietenkin, että mehut eivät sisällä lisäaineita!

Tässä taloudessa ei juurikaan näy mehupurkkeja, paitsi joskus viikonloppuisin aamupalapöydässä. Viime sunnuntaina olikin oikein hotelliaamupalatunnelmaa, kun päivä aloitettiin oman kylän leipomon maailman parhaalla leivällä ja mehuissakin oli tällä kertaa varaa valita.

Lasten suosikiksi nousi Rynkeby Luomu-sarjasta monihedelmä-porkkanamehu, aikuiset taas ihastuivat saman sarjan appelsiinimehuun, joka oli kuin itsepuristettua! Joskus appelsiinimehu saa poskilihakset nykimään kitkeryydellään, mutta nämä mehut olivat ihan eri maata. Ja uskokaa marjattaa, että tässä ei suinkaan kehuta kehumisen ilosta, vaan sunnuntaiaamun mehuhetket saavat tulla jäädäkseen! Eikä tähän vuodenaikaan lisävitamiineista ole ainakaan haittaa.

Arvonta! Mikä on se mehumaku, joka kolahtaa? Jos kaipaat vitamiinia päivään hyvän mehun muodossa, niin kerro toki suosikkimakusi tämän postauksen kommenttilootassa ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa itsellesi Rynkeby-mehuhetken! Arvontaan voi osallistua 12.10 iltaan saakka ja voittaja ilmoitetaan seuraavana päivänä.

Pirteää tiistaita!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Arvonta järjestetty yhteistyössä Rynkebyn kanssa

Todellakin syksy.

Sen huomaa ruskasta puissa ja sen huomaa ruskasta puun alla, mutta erityisen hyvin sen huomaa kalseahkosta tuntemuksesta varpaissa ja varsinkin päänupista, jossa ei tunnu liikkuvan yhtään mitään.

Ja kun ei liiku, niin ei liiku. Silloin kai pitää pysytellä lämpimän puolella, polttaa kynttilöitä ja pitää huolta siitä, että oma kynttilä palaisi vain toisesta päästä. Tai edes toisesta päästä. Olepa ihminen armollinen itelles, makoile ja yritä olla streessaamatta. Ei syksykään voi kestää ainiaan.

Sitten taas toisaalta. Vilpakan kelin tuntemukset punana poskilla, pitkät ja pimeät illat ystävien seurassa, kynttilän liekin lämmin lepatus varjona seinällä. Luonnon väriterapia, ruska puun alla odotelkoot haravaa niin kauan, kuin siltä tuntuu. 

Tässäkään hetkessä ei muuta tarvita, kuin läheisten ja hyvän kirjan seuraa. Lenkkeilyä viileässä syysillassa siinä määrin, kuin flunssa antaa periksi. Reilusti hunajaa teen joukkoon.

Ja ajankuluksi voi vaikka vääntää puolukanvarvuista kranssin.

Kässänopen painajaisen ompelukoulu jatkuu.

Kaunisteelta saamastani pinkasta löytyi pala ihanaista kangasta, joka oli kuin tehty keinutuolin kaunistautumista ajatellen. Näin ollen otettiin tuolin selkäosiosta hieman mittaa ja saksittiin kankaasta oikean kokoinen pala niskatyynyä varten. Mikäänhän ei meinaan ole niin nuivaa, kuin huono niskan asento virkatessa! Tuo sympaattinen kangas on Matti Pikkujämsän suunnittelema ja sen nimi on Sunnuntai*. Mitä passelein kangas siis virkkuutuolia ajatellen!

Tyynyyn tarvitaan kaksi palaa kangasta, kooltaan 25 x 38 cm, sekä neljä 37cm pitkää pötkylää, joista tulee tyynylle kiinnitysnarut.

Ensiksi pötkylät ommellaan naruiksi, tähän hommaan tuskin tarvii sen tarkempaa ohjetta väsätä. Sen jälkeen mitataan tyynykankaasta kummastakin pitkästä reunasta sopivan matkan päähän paikat, joihin narut kiinnitetään.

Kun kiinnitysnarujen paikat on löydetty ja pötkylät neulattu kiinni kumpaankin kappaleeseen, on aika ommella puoliskot kiinni toisiinsa, oikeat puolet vastakkain tottakai. Jätä yksi lyhyempi reuna auki, eli ompele vain kolme sivua. Varo, ettet vahingossa ompele vapaina roikkuvia pötkylänauhoja kiinni vääriin paikkoihin!

Kolme reunaa ommeltuasi käännä työ oikeinpäin. Täytä tyyny esimerkiksi kulahtaneesta sohvatyynystä ylijääneellä vanulla, tai mitä ikinä haluatkaan käyttää. Aivan ihte saa valita, että haluaako tyynystä muhevan vaiko vähän lörtsymmän. Käännä ompelematon reuna sisään (jopa pari senttiä, yksi vähintäänkin) ja neulaa reuna kiinni. 

Ompele reuna kiinni paininjalan leveydeltä ja jatka samalla vauhdilla koko tyyny ympäri, koko ajan saman matkan päästä reunasta. 

Näin kätevästi niskasi on taas osa sinua, kun saat virkkuutyösi lomassa lepuuttaa päänuppiasi tyynyn lempeyttä vasten. 

Kuten kuvasta yllä näkyy, niin kiinnitysnarut ovat siinä kätevästi vierekkäin, eivät päällekkäin. Näin ollen ompelukoneesi neula ei sano itseään leikistä irti kesken kaiken. Sitäkin kun saattaa tapahtua, jos liian ison kangasmäärän päältä menee vahingossa ajelemaan.

Narut rusetille. Kun kiinnitysnarut on tarpeeksi pitkät, niin tyynyt paikkaa voi kätevästi siirrellä kulloisenkin istujan niskan korkeudelle sopivaksi.

Nyt kelpaa marjatan vinguttaa virkkuutaan menemään! Se onkin muuten edistynyt aimo harppauksen ja lähes kaikki pikkuneliöt on uhrattu ja purettu tätä peittoa palvelemaan. Traagista mutta totta. Näin joutuu pieni ison eteen uhrautumaan.

* Kangas saatu blogiyhteistyön kautta

Kaunisteen kauniit kankaat.

Täällä meilläpäin alkusyksy on ollut jossain määrin jämähtänyttä aikaa. Mieli tekisi tehdä kaikenlaista, mutta aloittaminen on työlästä ja aika tuntuu loppuvan kesken. Perjantaina posti toi kuitenkin sen verran kauniin paketin, että iski pakottava tarve kirmata kauppaan ostamaan ompelukoneeseen uusi neula!

Oletteko tienneet, että Kauniste myy ihanuuksiaan myös kankaan muodossa? Nytpä ainakin tiiätte, ja miten herttasia voikaan kankaat olla! Ideat lähtivät päänupissa liikenteeseen samantien, kun Kaunisteen kauniit kankaat silmiini sain.

Erinäistä pussukkaa on tullut väännettyä viimeisen puolen vuoden aikana ahkerasti, joten päätin rykäistä myös tänne pienimuotoisen ohjeen tuon monikäyttöisen säilyttimen ompeluun.

Pussukasta voi tehdä justiinsa sen kokoisen, kuin tarve vaatiin. Tällä kertaa oli tarve keskikokoiselle, joten siitäpä kätevästi tartuin työpöydällä majailleeseen Rk Designin pannunaluseen, jonka avustuksella piirsin ympyrän kaksinkerroin taitettuun kankaaseen. Kankaaksi valikoitui Hanna Konolan suunnittelema Sokeri-kangas*, sillä kuosi on herttaisen ajaton ja moneen tilaan sopiva.

Yllä hieman ohjeentynkää mittoineen tuon kokoiseen ympyrään. Jokainen tietenkin tekee pussistaan juuri sen korkuisen kuin tarpeelliseksi kokee. Pussiin tarvitaan siis kaksi ympyrää pohjiksi, sekä yksi isohko palanen, josta puolet taitetaan pussukan sisään vuoriksi.

Neulaa pussin varsiosio kiinni oikeat puolet vastakkain. Ompele reuna. (Tässä tapauksessa ommeltiin siis tuo 45 cm reuna.)

Reunan ompelemisen jälkeen neulaa toinen pohjaympyrä pötkylän päähän oikeat puolet vastakkain. Ompele. Tee toiselle päädylle sama juttu, mutta muista jättää pieni kääntöaukko!

Käännä kangas oikeinpäin kääntöaukosta, ompele aukko kiinni. Näin on syntynyt pötkö, jonka kummassakin päässä on pohjaympyrät. Jos ompeleva kansalainen olisi ahkera ja noudattaisi yleisiä ompeluohjeita, niin hän tietenkin silittäisi kangasta ja saumoja auki joka välissä. Meilläpäin asui viikonloppuna laiskuri, joka ei vaivautunut kaivamaan silitysrautaa esiin. Tietenkin suosittelen silti silitysraudan käyttöä, joten älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin sanon!

Työnnä puolet pötköstä toisen puolen sisään, niin että suikelosta syntyy pussukka. Ompele vielä reunaan tikkaus, jotta säilytin pysyy muodossaan ja ulkomuodosta tulee siisti.

Monikäyttösäilytin pääsi pukuhuoneeseen säilömään sisäänsä ympäriinsä lojuvat purnukat ja putelit. Pikkunen pussukka totisesti haaveilee silitysraudan alle pääsystä, mutta kyllä näinkin kelpaa. Sokeria pukuhuoneessa! Tämä säilytin tosin voisi olla missä tilassa tahansa; keittiössä leipä/hedelmäkorina, käsityön vieressä lankoja säilömässä tai pikkulegoja hoivaamassa lastenhuoneen puolella.

Ei tule tästä marjatasta kässänopea, joten jos näinkin yksinkertaisen ohjeen saa tehtyä mahollisimman vaikeaksi ymmärtää, niin tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa! Niitä saa, ja pitää, esittää, jos siltä tuntuu. Seuraava pieni ompeluohje liittyykin sitten meikämartan rakkaimpaan huonekaluun, keinutuoliin. Ei muuta kuin aurinkoista maanantaita itse kullekin säädylle!

* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta