Kohta on marraskuu.

Tänään on ollut ihmeellinen päivä. Aamulla mittari näytti pakkasta ja aurinko paistoi mitä armaammin. Piharakennuksen katon valkoinen kuurahuntu kimalsi auringossa ja jotenkin vain tuntui niin älyttömän mukavalta tämä elo juuri tänään maanantaina. 

Oli mentävä retkelle. Lätäköt olivat saaneet ohuen, ritisevän jääkuorrutuksen, puut kumartelivat kaljuina polun ylle ja kaukana järvellä näkyi kahdeksan isoa valkoista lintua. Lämmin kaakao maistui lintuja tiiraillessa ja poskille kipusi mukava puna ihan itsekseen. Sanoinko jo, että tänään paistaa aurinko?

Taulu ja tapetti-arvonta on suoritettu, kiitos kaikille osallistuneille! Arvontakone ilmoitti julisteen voittajan olevan ilmoittautunut numero 77 ja kortit lähtevät toverille numero 61. Nämä onnekkaat ovat

numerolla 61 kortit voitti SUVI,

joka kirjoitti "Mukana! Sinulla on ihanan piristävä blogi"

sekä 

numerolla 77 julisteen voitti SANNA,

joka kirjoitti "Oi, oi, onpa ihania! Mukana!"

Voittajat ilmoitelkoot osoitetietojaan sivupalkissa olevaan sähköpostiosoitteeseen pikapuoliin! Onnea voittajille!

Aurinkoista maanantaita toverit!

Vaihdoin verhot, koska halusin tehdä niin.

Onpa se perjantai, härdellivoittoisen viikon viimeinen arkityöpäivä. Tosin mitä tämä remontoivan ihmisen elämä muuta olisi viikonloppujen osalta kuin sitä itseään, nyt kun on vauhtiin päästy. Viikonloppuisin tehdään enemmän töitä kuin alkuviikon päivinä yhteensä. Semmoosta se on, remontin keskellä asuvan ihmisen elo.Tälläkin hetkellä vasara paukkaa ja lasta raapii raakaa pintaa sen minkä kerkeää, tosin erään ihan toisen kuin tämän matamin toimesta.

Viime viikolla saapui taloon uudet talviverhot. Mukavasti tuo semmoista syvyyttä ja väriä harmaaseen ilmastoon nuo herttaset puut. Niin on nätit kyllä, että olihan ne pitkällisen jahkaamisen jälkeen loppujen lopuksi hankittava. Kyllä nyt kelpaa talven yli.

Että mukavaa viikonloppua vaan ihan kaikelle kansalle ja muistakaa tehä remonttia mutta silti kans maata sohvalla ja pureskella kynsiä ihan vaan vaikka siksi, että niin kielletään tekemästä. Lepposaa perjantaita hemmot!

Arvotaanpa, pitkästä aikaa!

Tänään sataa, silleen aika roimasti, mutta ei tuule lähellekään niin paljon, kuin parina edellisenä päivänä. Viisivuotias tahtoi makkararetkelle ja samalla kaivamaan maasta aarteita keltaiseen kuppiin. Yksi asia on meinaan tässä elämässä varma ja se on se, että jos jälkikasvu ite retkeä ehdottaa, niin sillon lähdetään, oli keli mikä tahansa!

Nätin harmajassa säässä kaikki värikäs näyttää niin kovin korealta, joten tottamaar raahasin retkelle mukaan myös tämän arvonnan palkinnot. Tai siis vastaavanlaiset kappaleet niistä. Arvonta tuleepi tässä:

Taulu ja tapetti tahtoo lahjoittaa tämän tekstin kommenttiboksiin jälkensä jättäneiden kesken aivan herttasia ja uunituoreita paperikaunokaisiaan. Palkintoja on kaksi, joista ensimmäinen on kaksi korttisarjaa (toisessa viisi ja toisessa kolme korttia) ja toinen on mukavasti kotomaan väreissä oleva Oma koti kullan kallis-juliste. Arvontaan voi osallistua 21.10 iltaan saakka. Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

ARVONTA ON SULKEUTUNUT, KIITOS OSALLISTUNEILLE! KOHTA ARVOTAAN!

Oma remonttityömaa kullan kallis.

Loppuviikosta posti toi mukavan yllätyksen, kun Taulu ja tapetti muisti tätä marjattaa litteällä paketilla. Kuvissa yllä muutama maukas kortti tuosta postipojan tuomasta puketista ja todettakoot täten, että tämä emännys aikoo muistaa myös teitä tovereita piakkoin arvonnan merkeissä asian tiimoilta. Tuossa aluksi mainitussa blogissa on myös vielä muutaman päivän ajan käynnissä arpajaiset, menkäähän osallistumaan!

Eilisen nakkipäivän vastapainoksi nujerrettiin tänään tuon inhan pölyluolan voitontanssi takkahuoneen siivouksella. Keskeneräisyydelle kun ei tällä hetkellä mitään voi, niin koitetaan sitten edes repiä riemua jo valmistuneista tiloista ja pistää aivot takaisin lepotilaan keskeneräisyyden osalta. 

Gloria Blog Awards-äänestys on käynnissä vielä muutamia päiviä. Ookko nää äänestäny? Entä sun mies tahi nainen? Entä sun mummo? Tai naapurin Anneli? Tai sun lapsi? Jos tahot nähä miten aikusella ihmisellä menee iso roska silmään, niin käy äänestämässä! Ja sehän onnistuu siis, kun klikkaat TÄSTÄ. Kiitos!

Keltaista valoa maanantai-iltaan.

Tänä aamuna mittari lähenteli uhkaavasti pakkasta ja talvihaalarit on totisesti kaivettu esiin vaatevuoren uumenista. Hermo-osasto on tänään osoittautunut kireäksi, joten ihan vain sen vuoksi oli pistettävä tuli jok´ikiseen talosta löytyvään tuikkukuppiin ja kynttilätelineeseen. Lempeyttäkööt lepattava liekki liukkaasti otsalohkossa nököttävän nakin pois näköpiiristä.

Alimmaisessa keltaisen valon kuvassa näkyy mitä herttaisimmin yksi suurimmista makkaran aiheuttajista. Tällä haavaa on nimittäin niin, että lepattavien liekkien kuvaaminen ja harmoninen elämä on perin pieni osuus tämän hetken oikeaa arkea. Oikea arki on meinaan poran jyrinää, seiniltä putoilevien laattojen kolinaa, roskalavan täyttöä, tuhottomasti kuusipaneelia, hajoitettu väliseinä, työntäyteiset illat ja varsinkin viikonloput ja erityisesti kertakaikkisen tolkuton pölyn määrä, jonka imuroiminen ja pyyhkiminen on ehkä turhauttavin toimenpide koko remontoinnin saralla. 

Syy edellä mainittuihin on se, että koko alakerta takkahuonetta lukuunottamatta on perin juurin sekaisin. Ei ole eteistä, ei ole pukuhuonetta, ei ole pesuhuonetta, ei ole saunaa, ei ole kylmiötä, ei ole varastoa, ei ole tuulikaappia. On vain aivan älyttömästi kohta melkein esiinkaivettua pintaa, joka todella suuresti huutelee puoleensa uutta vaatekerrastoa. 

Jos tämän päivän tuntemukset ei tullut tarpeeksi selkeästi ilmi rivien välistä, niin kirjoitan sen nyt sitten tähän vielä: Remontointi on ihan hanurista. 

Kuvat/photos: Ikea Live Magazine

Viime keväänä huhtikuun puolella saimme viettää oikein mukavat ja muistorikkaat kolme päivää. Katselimme sivusta, kun viisi mukavaa naista kolmesta eri maasta laittoi taloa kuosiin, kasasi, silitti, stailasi ja kuvasi. Välillä syötiin pitsaa ja puhuttiin tankeroenglantia ja taas jatkettiin. Syksyn Ikea Live-lehti on ollut kaupoissa syyskuun alusta lähtien ympäri maailman ja monta mukavaa viestiä on sähköpostiini putkahtanut tuon tiimoilta. Kiitos kaikille. Netissä jutun voi lukea ainakin täältä. 

Our home is in Ikea Live Magazine. You can read story here. 

Syyttäkäämme syksyä tuhnuisista kuvista. 

Olispa makosaa vääntää tähän kohtaan jokin herttasa tarina tahi hauska tapahtuma, ihan vain tiistain ratoksi, mutta nyt on niin, että pääkoppa on tyhjä kuin entisen talonpojan kaivo ja edellinen vertaus yhtä ontuva kuin samaisen hepun edesmennyt kaakki.

Viime aikoina tämä takakireä maamo on ollut perin ylpeä jälkikasvustaan, joka on yhtäkkiä kauhealla rytinällä oppinut vaikka mitä uusia taitoja. Toisinaan on myös varsin mukava tuntea itsensä edes jossain määrin onnistuneeksi kasvattajaksi, kun harva se päivä omatunto kolkuttaa ovelle ja kutsuu maamon mukaan epäonnistumisen inhaan karkeloon. Joskus on aivan hyvä palkita itsensä vaikkapa kukkakimpulla, jotta muistaa, että on kaikesta huolimatta ja juuri siitä syystä aivan hyvä ihmiseksi.

Viisivuotiaasta on tullut melkoinen kyläluuta ja muutenkaan kameran edessä oleminen ei oikein maistu. Siihen puuhaan ei ketään pakoteta, joten yli-innokas kaksivuotias kuikkii nykyään kuvissa perin tiheään. 

Mää meen nyt keittään kahvia!

Huominen on hyvä.

Parempiakin vuosia on ollut. Tämä kuluva on ollut kaikinpuolin raskas vaikka syvällä mielessä ajattelenkin, että se on ollut silti hyvä ja muistorikas. Raskaan ajan jälkeen ei aina ole helppoa uskoa huomiseen mutta tänään ajattelen, että huominen on hyvä. Tuokoon tuleva vuosi tullessaan paljon hyviä asioita tasapainottamaan tätä surullista vuotta. On uskottava, että kaikella on tarkoituksensa.

Viime viikot ovat olleet jännittäviä. Postipoika on rahdannut päivästä toiseen postilootan täyteen paksuja valkoisia kirjekuoria, joista on kuoriutunut erinäisiä kiilteleviä lehtiä ja kirjoja. Nuo kirjat ovat täynnä mitä sorjimpia taloja, ja erityisesti niiden pohjapiirroksia.

Ihmisellä on oltava haaveita. Ne voivat olla isoja taikka pieniä, kuten vaikkapa ulkomaanmatka, pinssikokoelman kartutus, kesämökki, illallinen kaukaisen ystävän seurassa tai talon rakentaminen. Täällä kasvatetaan haavetta omaksi suunnitellusta ja omin käsin rakennetusta kodista juuri siihen täydelliselle tontille, joka on siintänyt haaveissa koko aikuisiän. Tuo haave on vielä kaukana mutta silti niin lähellä, että pohjapiirroksia tiirataan suurella antaumuksella. Pikkaasta remonttia tarttis vielä tehä vaikka sormet kuinka syyhyääkin jo tulevaa tekemään. Elämä on tässä ja nyt ja haaveet on tehty toteutettaviksi.

Hyvää viikonloppua teille toverit! Have a good weekend everyone!

Jaahas, vaihteeksi sataa.

Viisivuotias rummutti tänään sadetanssin, aivan kuin vettä ei muutenkin tulisi vähintäänkin riittävästi. Eipä silti anneta sateen häiritä, sillä vesisateessa käveleskely, retkeily tai pihan rappaus vasta onkin piristävää ja punan nokanpäähän nostattavaa toimintaa. Tottahan on hyvä pysyä sisätiloissa, jos vettä tulee aivan solkenaan eikä päällä tahi vartalolla ole kunnon varustusta, mutta pieni tihkusade piristää.

Tää yks kauheen taitava Tiina tekee varsin herttasia piparireunavillatakkeja. Vähän aikaa sitten tuo mainittu tytteli laittoi mitä ystävällisimmin piparipipon ohjeen sivuillensa, ja siitäkös alkoi tämän marjatan ankara piparintyöstö. Katsokaas, kun luetun ymmärtäminen saattaa toisinaan olla vaikeata tällaiselle vähän hidasälyisemmälle kansalaiselle, joten ensin tuli ihan kamalan pieni pipsa, jossa ei oikeastaan ollut piparia kuin nimeksi, sitten tuli oikean kokoinen mutta vähän semmonen epäpiparihko ja sitten vihdoin kolmantena ihan pipari mutta vähän pieni. Jälkimmäinen sai armon jäädä käyttöön, toiset työnnettiin samantien pois silmistä. 

Vaan kun saa kaksivuotias piparipipon, niin pitäähän sen saada paitakin. Niinpä erinäisten sovellusten ja harjoitusrävellysten jälkeen tyttärelle on piparireunavillapaita. Toinen hiha on vähän löysähkö ja niskassa on kaksi reikää mutta silti se on paita, jota on käytettykin jo ahkeraan. Ottakaapa Tiinalta ohjetta ja alakakaa piparin vääntöön!

Aika rientää.

Kirmaa suorastaan. Päivät tulevat ja menevät ja meikämartta koittaa pysytellä perässä parhaansa mukaan, kutimet perässä roikkuen. Neulomisinto ei meinaan tänäkään syksynä jättänyt tätä taloa välistä, vaan ryykäsi sisään raakasti ja kyselemättä. Sitä ei tosin panna pahitteeksi, joten jospa kaksivuotias elohopea saisi piakkoin villaa yllensä.

Syksy on ihmeellinen, siitä ei mihinkään pääse. Vaahterat varsinkin. Käden kohti kattoa nostakoon se, jolla ei edes ihan vähäsen tekisi mieli mennä piehtaroimaan vastaharavoituun yltiövärikkääseen vaahteranlehtikasaan?  Ja se joka juuri käpälänsä nosti, ihan selkeästi huijaa itseään, sanokaa mun sanoneen, sillä tuon väriloiston ohitse on äkäsimmänkin matamin vaikea kävellä ihan vaan normisti ja tasasin askelin.

Tämä marjatta on siitä onnellisessa tilanteessa, että aika ei tunnu riittävän kaikkeen siihen, mitä haluaisi tehdä. Uutukaiset kankaatkin saavat odotella väljempiä aikoja tovereittensa parissa, sillä syksy on ihmeellinen, tekemistä piisaa. Tänään kuitenkin oli ryhdistäydyttävä, sillä välillä ihmisen on vaan kertakaikkiaan revittävä itsensä imurin ja luutun varteen. Pyykkiäkin olisi hyvä pestä välillä, ja tänään oli se päivä. Mahtista.