Hyvää kesää ja huomautus.

Hyvät ystävät. Tänään tulin tänne blogin puolelle ensimmäistä kertaa tälle vuodelle ja lähes ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun edelliset sanat tänne rustasin. Tänään saapumiselleni ja näille sanoille on seuraava syy:

Edellisten sanojen jälkeen päätin, että annan blogin olla auki vuoden ajan (mikä lie tuo määräaika, mutta päätettyä tuli), jonka jälkeen suljen blogin salasanan taakse, niin että se on auki vain itseäni ja perhettäni varten. Tänään huomasin, että noista viime sanoista alkaa olla melkolailla se vuosi - tänään olisi niin ollen hyvä päivä sanoa lopulliset hyvästit tälle blogille.

Voin vilpittömästi sanoa, että melkein tipahti silmät päästä, kun blogin hallintapaneelin avasin ja näin eilisen päivän ja näiden kuluneiden aikojen kävijämäärät blogin viettäessä hiljaiseloa! En voinut kuvitellakaan, että niin runsas kävijämäärä vierailee blogissa, joka ei päivity! En tiedä miksi täällä käydään, mutta päätin kuitenkin, että kirjoitan reiluuden nimissä nämä huomautussanat, jos joku esimerkiksi neuleohjeiden perässä täällä käy - ettei jää neulomukset kesken kun ohjeet häviävät salasanan taakse yhtäkkiä.

Joten hyvät kuomat - elokuun alussa jätän tämän blogin tutkailun ainoastaan omille verkkokalvoilleni. Jos siis täten olet käynyt jotain tiettyä asiaa täältä blogista tutkailemassa, niin pyydän tallentamaan tiedot itsellesi, jotta ne myös jatkossa löydät.

Nöyrästi hämmästelen, kiitän ja kumarran. Tuntuu aivan kummalliselta, että joku vielä tämän blogin tänäkin päivänä avaa. Kiitos siitä kuitenkin. Ja aurinkoista loppukesää!

Huomenta!

Ja hyvää uutta kouluvuotta koululaisille! 

Täällä tänään, koska syksy on uusien alkujen aikaa. Uuden alku on vanhan loppu, loogista mutta totta. Olen tietoisesti siirtänyt tämän postauksen kirjoittamista kesän yli siksi, että parin kuukauden aikana ehtisi kuulostella, tuntuuko blogin lopettamispäätös sittenkään oikealta. Ja todettava on, että kyllä se vaan tuntuu, ihan yhtä vahvasti kuin tuossa keväämmälläkin.

Kesä livahti huomaamatta. Niin se taitaa tehdä joka vuosi, mutta tänä vuonna se lipsahti vielä entistäkin vikkelämmin. Johtunee keleistä ja siitä, että alkukesä meni muuttopuuhissa ja uuden fiilistelyssä. Tuntuu ihan hullulta miten nopeasti uusi paikka alkaa tuntua kodilta, eikä vanhaa oikein enää muistakaan. Tai muistele, kumpaa se nyt sitten onkaan. Puolentoista kuukauden aikana nykyinen asunto on alkanut hyvinkin tuntua siltä miltä pitääkin, kodilta. Ihmiset tekevät kodin, oli se missä tahansa. Eikä tarvita kuin muutama oma tavara uppo-outoon paikkaan, kun tulee tunne, että tänne me nyt jäädään.

Kuvissa yllä ei muuten suinkaan ole nykyinen majapaikkamme, vaan talo ja sen pihapiiri, jonka sisareni perheen kanssa vuokrasimme Smoolannista yhdeksi viikoksi heinäkuun alussa. Kaunista oli, niinkuin aina ennenkin. Menkää sinne! Me ainakin mennään, ehkä taas jo ensi kesänä. 

Olen tässä miettinyt, että kuinka näistä vuosista täällä blogimaailmassa kiittäisin, ja ketä. Neljä ja puoli vuotta sitten remonttiblogia aloittaessani en suinkaan ajatellut, että niin moni teistä jaksaisi lukea sepustuksiani muutamaa postausta pidemmälle. Aloitin blogin itseäni varten, remontin taltioimiseen ja siksi, että saisin tehdä niitä asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni: suunnitella, kuvata ja kirjoittaa. Kaikki muu siitä seurannut on ollut vain plussaa ja voitte uskoa, että olen nauttinut: uusista ystävistä, kokemuksista. Kaikesta siitä mitä tämä blogi on tuonut tullessaan.

Voisi kuvitella, että täällä tippa linssissä kirjoittelen. Mutta kun en! Silloin jos päätös tuntuu oikealta, miksi itkisin, miksi itkisin? (Lauluntekijää lainatakseni.) Tuntuu hyvältä, innostuneelta, malttamattomalta mitä elämä tuokaan tullessaan. Yksi vaihe elämässä oli ja meni, hyvä niin.

Kiitos teille blogini lukijat! Kiitos uusista ystävistä! Kiitos inspiroivista yhteistöistä! Kiitos, että sain olla osa mitä mahtavinta yhteisöä! Kiitos menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta. Uusi on hyvä.

Tiukkoja rajauksia kaaoksen keskeltä.

Tässä talossa eletään muuttoviikkoa. Se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että ihan kaikki on enemmän tai vähemmän levällään. Käsittämättömän paljon tavaraa voi upota näin suureen taloon, sen voin sanoa. Onkin ollut vähintäänkin puhdistavaa päästä eroon painolastista myös tavaran muodossa, kun tarpeisto toisensa perään on päätynyt uusiin koteihin. Paljosta pitääkin luopua, kun muuttaa asuntoon, jossa on neliöitä 1/3 verrattuna nykyiseen. Luopuminen tekee vain hyvää, kun tavarasta puhutaan, mutta töitä sen eteen pitää tehdä.

En tiedä onko tämä viimeinen postaus tästä talosta. Pyrin, että ehtisin vielä muutamat kuulumiset tässä viikon mittaan julkaista, mutta saattaa hyvinkin olla, että aika ei anna periksi. Työpöytäkin on jo kappaleina pitkin taloa, joten ergonomia ei ole huipussaan, kun jakkaran päällä koittaa työskennellä. Saimme talon entisen asukin kylään viikonloppuna ja olipa mukava muistella talon vanhoja aikoja, ruusutapetteineen kaikkineen. Muutama entisen asukkaan puumerkkikin löytyi vielä pannuhuoneen ovesta ja parvekkeen kaiteesta, vaikka suurin osa vanhasta onkin hävinnyt tässä neljän vuoden aikana.

Ulkona istutuslaatikko leviää käsiin, kun kaikki on muka niin kiireisiä, että kukaan ei ehdi perkaamaan. Raukat retiisit ovat aivan hunningolla. Tänään sataa ja ropisee oikein urakalla. "Taivaalla pitäs kans tänään näkyä salamia", totesi pikkuveljeni juuri. Makkarasadetta odotellessa!

Uusia kavereita ja raivausta.

Elämä pyörii tällä hetkellä varsin vahvasti muuton ympärillä. Sinänsä ihan kiva että pyörii, koska muuttoon on aikaa alle kaksi viikkoa ja kohta ollaan torttu kourassa, jos ei nyt pistetä tiukasti vaan töppöstä toisen eteen! Se on turhaa sitten viimeisinä päivinä vollottaa kiirettä ja stressiä, kun oman ajankäyttökyvyttömyyden takia on hätä kädessä. Kiirettä siis pitää ja pikkusen stressaisikin, ellei olisi niin mukavaa ja jännittävää tämä uusi aika elämässä!

Lastenhuoneet on paketoitu. Tavarat lajiteltu mukaanotettaviin, kirpparikasaan ja roskiin, ruuvailtu suurin osa hyllyistä ja lampuista seinältä pois, rullattu matot ja verhot tai myyty ne. Yllättävän vähän haikeutta aiheutti jälkikasvussa tuo pakkausrupeama, vähemmän kuin odotin. Enemmän odottavat innolla uuteen huoneeseen muuttamista, vaikka varmasti kihoaakin tippa linssiin, kun tavaroitaan muuttopäivänä kuormaan kantavat. Sen verran ovat maamoonsa tulleet tässä herkistelyasiassa.

Tiedän kyllä, että tavaraa pitäisi saada ulos talosta, eikä toisinpäin, mutta silti en voinut jättää muutamaa uutta vihreää kaveria kauppaan, kun niin herkkänä hyllyssä huutelivat. Kaverukset täräytettiin talon kenties ainoaan, jotenkuten siistissä kunnossa olevaan nurkkaan hyllyn päälle. Kyllä tarvii ihminen vihreitten kavereitten lämpöä muutonkin keskelle, varsinkin kun ulkotiloissa paleltuu päänahka tuulessa, vaikka keskikesää jo eletään.

Aurinkoista ja mukavaa juhannuksen aikaa kaverit, kolakasta kelistä huolimatta!

Kaikelle on aikansa.

Siitä on jo yli neljä vuotta, kun aloitin blogin, jonka tarkoitus oli kertoa suuren talon remontista. Vuodet vierivät ja vihdoin ja viimein remonttikin valmistui. Se vei pidempään, kuin osasimme kuvitella. Se vei enemmän voimia, kuin osasimme kuvitella. Blogi antoi enemmän, kuin osasin kuvitella.

Ei liene yllättävää, että tämän blogin taival alkaa olla remontin valmistumisen ja muuton myötä loppumetreillä. Blogin oheistoimintoja olen hiljentänyt ja poistanut tässä kevään mittaan jo pikkuhiljaa. Kaikelle on aikansa, ja niin tärkeä kuin tämä blogi onkin ollut nämä vuodet, tuntuu luonnolliselta suunnata kärsä kohti uusia asioita tässä samassa muutosten tuulessa!

Vielä tänään en kuitenkaan jäähyväispuheita lepertele, sillä yritän sopivan ajan löytyessä päivitellä blogia vielä jonkun kerran ennen muuttoa. Jäähyväispuhe odottakoon siis vielä jokusen viikon. Tänään tavallisena torstaina kuvissa talon ainoat suurinpiirtein kuosissa olevat nurkat sekä kesälomaa odottava kirjapino yöpöydällä. Korituolikin muutti pariksi viikoksi takkahuoneesta yläkertaan, kun nojatuolit pääsivät jo uuteen kotiin ja istumapaikoista on pulaa. Kaappeja on raivattu, mutta varsinainen pakkaaminen on vielä alkumetreillä. Vaikeinta on päättää, mistä pakkaamisen aloittaisi.

Aurinkoista torstaita toverit!

Muutosten tuulia.

Äkkiseltään voisi päätellä, että tässä talossa ei ole viime aikoina muuta tehty, kuin isketty yrttiä kasvamaan ja tuijoteltu mullasta pilkistäviä tovereita tippa linssissä. Voin kuitenkin nyt kertoa, että on tehty. On tehty oikeastaan enimmäkseen kaikkea muuta, kuin juuri tuota aluksi mainittua.

Pääsi käymään nimittäin niin onnekkaasti, että kotimme on myyty! Stressikäyrä on huidellut sellaisissa lukemissa tämän kevään, että edessä oleva muutto tuntuu pieneltä säädöltä kaikkeen viimeisimpiin vuosiin ja tähän kevääseen sisältyneeseen verrattuna. Olo on helpottunut ja iloinen! Edessä ei ole remonttia eikä rakentamista. Tulevaisuuden suunnitelmissa ei siinnä oikeastaan yhtään mitään suurta asumiseen liittyvää, ja se jos joku tuntuu hyvältä!

Muutto on tietenkin kuitenkin asia erikseen. Talo pitäisi saada tyhjäksi muutamassa viikossa ja aika paljon pitää saada nurkkia ja kaappeja raivattua, kun muuttaa reilusta kahdestasadasta neliöstä huomattavasti pienempään. Saattaa siis hyvinkin olla, että erinäisiä myynti-ilmoituksia tulee näkymään lähiviikkoina ympäri nettiä, kuin myös instagramissa. Joitain asioita on jo päätynyt uusiin koteihin ja hyvä niin. Muutto ei vielä konkreettisesti kuitenkaan näy nurkissa, mutta pikkuhiljaa on laatikoiden alettava vallata tilaa talossa.

Talokauppojen kunniaksi repäisin ja hankin itselleni kassin sekä esikoiselleni kesäksi paitoja. Retiisin taimet kurottelevat pihalodjusta kohti valoa ja mietin, että miten saisin kaavittua nuo kaverit elävinä mukaan muuttokuormaan.

Kymmenen päivää.

Niin se vain aika juoksee, eikä kamera liiemmin ole viime aikoina käpälässä pysynyt. Edellisestä blogihetkestä on aikaa kymmenen päivää ja siinä ajassa on tapahtunut muun muassa seuraavaa: suurin osa kesäkurpitsan taimista on heittänyt lusikan nurkkaan (kun ulkoilu vahingossa venähti ja kylmä yö yllätti), tyhjiä purkkeja ja purnukoita on täytelty kukkakaupan antimilla (ja kukkavalinnat jätettiin lähinnä jälkikasvun harteille, väreissä piisaa), herneet on pistelty isoon saaviin kasvamaan (voiton puolella ollaan vasta sitten, kun ensimmäinen pieni vihreä työntyy mullasta) ja mansikantaimet ovat muuttaneet asumaan laatikkoon keittiön ikkunan alle (pysykääkin hengissä!).

Sisällä talossa ei siis tapahdu juuri mitään. Kukaan ei remontoi koska ei tarvi, eikä sisusta, koska ei jaksa. Talon asukit tekee sitä, mitä suurin osa tästä pitkässä pimeässä vaeltaneesta kansasta; ulkoilee, odottaa aurinkoa, kiroaa sadetta, nauttii auringosta, kaivaa kukkapenkkiä ja kasvattaa pieneliöitä kynsien alla. Ja mikä parasta: ripustaa pyykit ulos kuivumaan!

Kovasti alkaa olla vihreää, se hiipii kuin huomaamatta. Joka kevät samat lauseet, samat kuvat, samat purkit ja kukkaset. Kuvissa samat syreenin oksat, hiirenkorvat, yli-innokkaat tulppaanit, puhalluskukat ja vihertyvä nurmikko.

Koko vuoden odotetuin tuoksu on se, kun nurmikko leikataan ensimmäistä kertaa, joko omasta tai naapurin toimesta. Vai onko se sittenkin se, kun petaa sänkyyn ulkona kuivuneet lakanat? Tästä alkaa kesä!