Niin se on kaverit, että aika lentää kun on hauskaa.

Viikonloppu oli oikein maukas. Eilen kävimme makkararetkellä armaan veljeni sekä perheensä keralla. Illalla saimme vielä samaiset kuomat sekä naapurit kylään ja veli ansiokkaasti grillasi meille evääksi pinaattilättyjä sekä muutaman pekoninviipaleen. Kyytipojaksi nautimme sekalaisen seurakunnan erinäisiä karamellejä, tänään taas jatketaan lakkoa.

Tuon veljeni vaimo, ihan oiva nuori naikkonen, aikoo maalata tomaatilla pinnatuolinsa. Maalia lähti siis puolet lopuista uudelle omistajalle. Tähän taloon jäi vielä nasta määrä maalia, joten  meikämartta päätti tomaatittaa vielä yhden asian tässä talossa. Sekin oli pinnatuoli. Tuo tuoli oli seisonut ulkona kukkatelineenä koko pitkän kesän, joten se oli jo ihan hyvä päästää tekemään ihan oikeaa työtänsä pakaran alle.

Viime päivinä aika on kiitänyt. Kaksi päivää sitten vannoin, että ompelukone on suljettu pimeään kaappiin vähintään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Kaksi vuotta voi kulua kahdessa päivässä, se on nyt todistettu.

Poikasen sänky huusi, suorastaan ulvoi suureen ääneen, päällensä tyynykekoa. Samalla pääsi meikämarttakin opettelemaan vetoketjun ompelua, elämäni ensimmäisiä. Ei niistä mitään kuninkaallisia tullut mutta jokainen oli aina edellistä parempi.

Ompelukone lähtee tänään uuteen lainapaikkaan, kiertokone kun on. Lähtee tosin ilman neuloja, sillä kaikki on katki. Pakkomielteisenä kansalaisena sain päähäni leikkoa vanhasta tilkkutäkistä villapipoja poikaselleni talven varalle, sisälle pistin vanhaa t-paitaa. Neulat eivät tahtoneet tykätä noista pipoista, vaan neljän pipsan aikana kaksi neulaa heitti veivinsä. Rauha heidän muistolleen.