Kuvat kirjaksi.

Tässä kevään mittaan on tässä talossa taas innostuttu vääntämään kuvakirjoja oikein urakalla. Edelliskerrasta hujahtikin aikaa reippaasti yli vuosi, joten oli jo aika ottaa itseä niskasta kiinni. Asiahan on nimittäin niin, että jos ei tässäkin asiassa pidä jonkunlaista rytmiä päällä, niin yhtäkkiä huomaa käyneen niin, että edellisen kymmenen vuoden kuvat makaavat pitkin poikin sisäisiä- ja ulkoisia kovalevyjä, eikä sormin hypelöitävää ja järkevästi selattavaa kuvamateriaalia ole olemassa ollenkaan! Sillä tavalla kävi tämän marjatan kuville vuosilta 2000-2008, jonka jälkeen ryhdistäydyin ja sen jälkeen onkin tallessa, valmiina tai puolivalmiina, kuvakirja jokaiselta vuodelta.

Tänä keväänä iskikin oikein triplainnostus, kun ensin väänsin loppuun vuosi sitten aloitetun kirjan vuodelta 2012. Sitten huomasin reissukuvia kertyneen sen verran monelta matkalta, että ne oli mukava tehdä yhdeksi kirjaksi. Kolmas kirja oli tietenkin kirja viime vuodesta. 

Tiiättekö, vaikka vuosi olisi ollut minkälaista syväsukellusta, niin silti siitä kannattaa tehdä kirja! Alussa pelkkä ajatus kovanonnen vuoden kuvien selaamisesta tekee tiukkaa, mutta lopputulosta katsellessa saakin huomata, että ei niin paljon huonoa, etteikö vielä enemmän hyvää. Kun tallentaa hyvät muistot kansiin saa tulevina vuosina kuvia selatessa muistaa ne hyvät hetket huonojen sijaan. Oikein mainiota terapiaakin siis!

Joskus aiemminkin jo aiheesta kirjoitin, mutta kertaus on opintojen äiti, joten tulkoon nyt sitten toiseen kertaan. Aihe on siis se, että miten saada itsensä innostumaan kuvakirjan vääntöön ja miten saisi kuvista parhaat mehut irti. Kuvakirjojen puolesta puhun, koska niitä on mukava tehdä, ei tartte saksia, liimaa tai käteviä sormia ja varsinkin siksi, että ne on littanoita, joten menee pieneen tilaan ja ovat helppoja selailtavia. Tämä postaus on oman lompakkoni sponsoroima ja tehty ihan vain hyvien kokemusten vuoksi.

Tässä siis muutama pieni top 10 vinkki selkeäilmeisen ja helpon kuvakirjan tekoon :

1. Valitse tasoisesi ohjelma. Tämän talon kaikki kuvakirjat on vuodesta 2009 asti tehty Ifolor Designer-ohjelmalla, joka on helppo ladata ja vielä helpompi käyttää! Ei tartte olla kovinkaan suuresti nörttitaitoja, että saa näyttävän ja laadukkaan kuvakirjan aikaiseksi. 

(Tällä 10 vuotta vanhalla harmaalla ystävälläni on jokainen omistamani kuvakirja työstetty. Masiina on jo eläkeiässä, mutta hyvin jaksaa vielä pyörittää kuvakirjan poikineen!)

2. Päätä kuvakirjalle selkeä aihe. Kuvien valitseminen on kenties se tuskallisin osuus, koska niitä on niin paljon! (Vaikka et olisikaan himokuvaaja, niin kuvamäärä yllättää silti, voin vannoa.) Päätä siis kirjalle selkeä pääaihe, jonka mukaan lähdet kuvia valitsemaan. Vaikka kyseessä olisikin esimerkiksi kirja viime vuodesta, niin selkeytä aihetta vielä lisää. Aihe voi olla vaikkapa arki, matkat, remontti, lasten puuhat, puutarha tai harrastukset. Selkeän aiheen valitseminen rajaa kuvat vähemmäksi ja kuvakirjan selaamisen ja ulkoasun miellyttäväksi.

3. Ota aikaa. Kuvien valitsemiseen saa helposti menemään yhden illan, joten isomman kuvakirjan tekeminen ei ole mikään parin tunnin juttu. Kansalainen ottaa siis ihan rauhakseen, tekee sen verran kuin hyvällä mielellä pystyy, tallentaa välissä ja jatkaa kun taas sen aika on. (Eräskin kuvakirja odotti keskeneräisenä vuoden, mutta hyvä siitä silti tuli.)

4. Poista kuvista kehykset. Vaikka varjostukset ja muut ovatkin sympaattisia, niin kehyksettömät ja varjottomat kuvat selkeyttävät sivun ulkoasua. Ohjelma on sen verran selkeä, että en tässä ala sen yksityiskohtaisemmin tuohon toimenpiteeseen opastamaan, kaikki tarvittavat namiskat löytyy ohjelman vasemmasta sivupalkista. 

5. Uskalla käyttää isoja kuvia. Vaikka isojen kuvien käyttäminen saattaakin tuntua tilan tuhlaamiselta, niin se kannattaa! Parhaat kuvat ansaitsevat tulla nähdyiksi, joten tee niistä rohkeasti koko sivun tai jopa koko aukeaman kokoisia kuvia.

6. Uskalla jättää tyhjää tilaa. Kun asettelet kuvia aukeamalle, muista, ettet ämppää kuvia liian toistensa kylkeen tai aukeamaa liian täyteen kuvia. Typötäysi aukeama on levoton, eikä kuvat pääse oikeuksiinsa. (Tosin tällainen runsaskuvinen aukeama sopii hyvin "tehosteaukeamaksi" isojen kuvien väliin!)

7. Jätä tekstit pois. Jos tekstiä ei synny, niin sitten sitä ei synny! Anna kuvan puhua ja kertoa itse tarinansa. On aivan turha kirjoittaa joulukuusen viereen kuvatekstiksi "Kuvassa joulukuusi", koska sen saattaa kätevästi päätellä jo kuvaa katselemalla. Teksteihin kannattaa yrittää muistella asioita kuvan ulkopuolelta; ääniä, tuoksuja, ihmisiä, makuja, kokemuksia. Muistoja, jotka eivät kuvasta välity tai näy.

8. Tee omia taustoja. Kuvankäsittelyohjelmassa on olemassa valmiita taustoja, mutta jostain syystä kukkaset ja perhoset eivät ole oikein säväyttäneet, joten joko on pysytelty ihan vain valkoisessa tai sitten tehty omia taustoja. Oman tausten tekeminen on kauhean helppoa, jos omaat minkäänlaisen kuvankäsittelyohjelman. Helpoin sivunpiristys on yksinkertainen: luo uusi paperi kuvankäsittelyohjelmassa ja värjää se haluamasi väriseksi. Tallenna väripaperi kuvan muotoon. Kuvakirjaohjelmassa käytä tuota tekemääsi värikuvaa valokuvan tapaan, joko kuvien taustalla kokovärisenä tai pieninä tehostekuvina valokuvien rinnalla.

9. Mieti kirjalle ulkoasu. Mieti mitä värejä käytät, sävymaailma ja se, että ne sopivat yhteen kirjan aiheen kanssa. Uusia ideoita tuntuu puskevan päänuppiin sitä mukaa kuin kirjan tekeminen edistyy, mutta ei huolta! Muutoksia on helppo tehdä ja halutessa voi pusata melkosen iisisti vaikka koko ulkoasun uusiksi muutamalla napin painalluksella. Kirjan sivumäärää pystyy lisäämään tekemisen aikana sen verran kuin tarve vaatii, joten etukäteen sitä ei tarvitse tarkkaan tietää. Aukeamia pystyy myös siirtämään, jos vaikka syksyaukeama lipsahtikin vahingossa jo ennen kesää.

9. Järjestä kuvat apuviivojen avulla selkeiksi kokonaisuuksiksi. Ohjelmassa on apuviivat, jotka näyttävät, milloin kuva on samassa linjassa aukeaman muiden kuvien kanssa. Näin ollen kuvat asettuvat helposti linjaan ja kansalainen voi kokonaan unohtaa suurennuslasin kanssa tiirailun.

10. Tarkista kirja moneen kertaan. Erityisesti teksteihin jää todella helposti kirjoitusvirheitä. Vakavaahan se ei ole, itselle kun tekee, mutta jälkikäteen virheitä ei enää pysty korjaamaan. Tarkista myös kuvien asettelu. 

+ bonuksena

11. Nauti, älä stressaa! Kirjan tekeminen on monella tapaa mukavaa puuhaa. Tulee selattua iso määrä kuvia, jotka muuten saavat varsin rauhassa lepäillä koneen uumenissa. Siinä ohessa on näppärä poistella turhia otoksia tilaa tuhlaamasta. On suorastaan häkellyttävän mukavaa saada tehdä vanhat muistot uudelleen eläväksi kirjan sivuille. Ja tärkein: tee kirjasta juuri sen näköinen kuin haluat ja hyvältä tuntuu! Laita varjostuksia ja kukkia, jos niistä tykkäät ja viis veisaa näistä kymmenestä vinkistä! Tärkeintä on saada kuvat talteen ja paperia hyppysiin, koska kyllä kuvat paperilla on vaan ihan ykkösjuttu!

No semmonen vuodatus. Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekin iloa ja jos ei, niin ainakin oli mukava tehdä. Niin kirjoja, kuin tätä postaustakin. Meikämartalla siis kolme kuvakirjaa odottelee kirjaksi päätymistä ja voin kertoa, että niin kauan ne ovat kesken, kun painaa lähetä-nappia! Aina löytyy viilattavaa ja uusia ideoita putkahtelee päähän kuin sieniä sateella. Ifolorilla on säännöllisin väliajoin kuvakirjoista hyviä tarjouksia, joita onkin ahkerasti tullut käytettyä hyväksi. Jos joku toinenkin on innostunut kuvakirjaa vääntämään, niin kannattaa tarkkailla tarjoustilannetta ennen kirjan tilaamista! Seuraavaa tarjousta odotellessa voikin sitten kätevästi nyhrätä vielä hetken kuvakirjojen parissa...

Petteri.

Viime viikonloppu yökyläiltiin toverin luona. Nelivuotiaan innostamana testattiin sormenjälkitaiteilua, jonka seuraukseni syntyikin meikämartan etusormesta rykelmä ilmapalloja, jotka kuljettavat Petterin kohti myrskyä, ja toivottavasti myös sen yli. Piristäköön tämä omin käsin taiteiltu vaatimaton teos väsyneitä aamuja suoraan sänkyä vastapäätä.

Naruissa epätoivon vimmalla roikkuvan Petterin tilanne tuntuu hyvinkin tutulta, sillä eihän kansalainen monesti itsekään tiedä mihin suuntaan tuuli on milloinkin puhaltamassa ja toisinaan saa kokea olevansa suorastaan tuuliajolla omassa elämässään! Silloin muistakaamme lause nastataulun alareunassa: Sometimes shit turns into Diamonds. Kiitos tästä muistilauseesta Riikalle.

Samaisen kuoman kirpparikasasta pelastin myös lauantaina itselleni pussukan, jonka värimaailma oli kuin suoraan tuosta Petterin vappu loppui jännästi-teoksesta, joten niistähän tuli samantien kaverit. Pussukkaan ämppäytyy kätevästi kaikki yleensä valtoimenaan seilaava ryönä työpöydältä.

Katjalta ystävänpäivälahjaksi saatu solmukoru ja pari muuta kaveria killuvat taululla enemmänkin koristeena, koska ei taida tästä marjatasta tulla korujen käyttäjää kovasta yrittämisestä huolimatta. Mutta onhan nuo niin nättejä, että niitä ilokseen kattelee ihan vain tuossa koristeenakin!

Koululaisen huone.

Jos joku huone tässä talossa on viimeisen neljän vuoden aikana kokenut erinäisiä uudistumisia, niin se on tuo nykyinen koululaisen huone. Parvisängyn ilmaantuessa taloon oli aika päivittää huonetta muutenkin pikkuisen uuteen uskoon, niinpä huoneen kovia kokenut musta seinä maalattiin valkoiseksi ja askarreltiin uusi koulupöytä.

Pihiä porukkaa kun olemme, niin hyötykäytimme jälleen kerran pihavaraston antimia. Kansi löytyi ensimmäisestä varastosta ja pöytään jalat toisesta, kun ylimääräiset harjanvarret saateltiin hyötykäyttöön. Oikein hyvä kuulema on ja kaverikin mahtuu pöydän ääreen yhtä aikaa leikkimään, nehän ne tärkeimmät kriteerit. 

Parvisängyn alaosa on vielä hieman keskeneräinen ja sinne kaavailtu laverisohva vaiheessa. Eräs toveri totesi tyttärensä parvisängyn alaosan toimivan oivana paikkana riippumatolle ja olevan kovassa suosiossa, joten pikkuisen tekisi mieli yllättää tuo omakin koululaiseni syntymäpäivänään omalla riippumatolla. Jos miettii itseään 7-vuotiaana, niin oma riippumatto on oikeastaan ehkä parasta mitä tuon ikäiselle ihmiselle voi tapahtua! Koulun jälkeen kellahtaa riippumattoon taskari kainalossa, maha täynnä välipalavoileipää ja kaakaota. Aijai, melkein kateeksi pistää! Kyllä se varmaan on hankittava.

Korkealla.

Siellä on jännä nukkua. Jostain syystä se ei enää näin aikuisena kuitenkaan aiheuta ihan niin suuria ilonpurkauksia, kuin tuossa noin 20 vuotta sitten. Tai no mikä siinä nukkuessa, kunhan ei kuikuile alas tai unohda sitä, että nukkuu korkealla.

Muistan, kun eräällä toverillani oli peruskouluaikaan parvisänky. Ai että, siellä olikin mukava maata yökylässä vieretyksin, lukea Aku Ankkaa (jonka lukemisessa tuo mainittu kuoma oli erityisen eläytyväistä sorttia) ja maata ketarat ojossa, jalkapohjat kattoa vasten. Niin on kuulkaa herttasia muistoja päässyt kertymään tuosta korkealla nukkumisesta, että en lainkaan ihmetellyt, kun oma lapsoseni alkoi hinkumaan parvisängyn perään tuossa joku tovi sitten.

Ekaluokkalainen alkaa olla kohtuullisen tarkka omasta tilastaan, ymmärrettävää kyllä. Voiko mikään sylettää niin pahasti, kuin se, että nuorempi sisarus tai  kylässä ollut pikkukersa on käynyt vaikkapa syömässä joulukalenteristasi salaa sisällön useammasta luukusta? Tai parhaassa tapauksessa vain osan siitä. Tai lähminyt tahmaisilla pikkukäpälillään hartaasti varjelemiasi barbeja ja rikkonut ankaralla työllä kasatun legolinnan? Kyllä mää sanon, että aivan meinaa niskavillat nousta pystyyn noita lapsuustraumoja muistellessa!

Näin ollen parven omistaja ja isänsä mittailivat ja tekivät eräänä iltana yhteisvoimin tuon hartaasti himoitun korkean sängyn. Seuraavana päivänä se kasattiin jännityksen vallitessa. Maaliahan se kaipaa, se taitaa jäädä meikämartan harteille. Sängyn alle on suunnitelmissa laverisohva, johon on kätevästi jo vanhasta sohvasta olemassa sisätyynyt, nekin tarttee vaan päällystää. Huone on siis kesken niin sängyn kuin sohvankin osalta, jonka lisäksi huoneessa vallitsee suoranainen kaaos, kun kaikki ylimääräinen tavara on tungettu yhteen nurkkaan odottamaan. Mutta hyvin nukuttaa kuulema jo nyt, sehän se on pääasia.

Arki on taas.

Ja joulu saa luvan poistua. Yläkerran käytävälle tönäistiin olohuoneessa aiemmin töröttänyt kaappi, kun ei parempaakaan paikkaa keksitty äkkiseltään. Siihenpä olikin tuossa joulun alla mukava rakennella pientä piparitalo- ja bambiasetelmaa, nyt siinä on karsittuna versiona enää kynttelikkö muistuttamassa joulusta. Niin, ja Kanelimaan kortti tietenkin, koska siinä on niin ihanat sävyt! Kuten Hanna-Riikan töissä aina.

Pikkusen samaa sävymaailmaa löytyy myös langasta, jonka Ruotsista kotiin kannoin. Lanka löytyi ihan paikallisesta supermarketista, Ica Maxista, toverin vinkistä. Joku tuossa monivärisessä langassa vetää puoleensa, jotenkin vain puhuttelee juuri tällä hetkellä kovasti. Samaisesta putiikista löytyi myös muut kuvissa esiintyvät langat, joskin mustavalkoruutuisiin sukkiin löytyi värkit joulupäivän iltana kaverin lankapussista ensihätää hälventämään. Nuo mainitut mustavalkoiset kaverit on tällä kertaa ihan vain omaksi iloksi, omaan jalkaan tehdyt! 

Taidankin painua päättelyhommiin.

Joulukalenteri, luukku 21.

Maukas ketju. Olin ihan varma siitä, että entisaikaan oli tapana koristella kuusi popcorn-ketjulla jossain päin maailmaa, Suomessa, Ruotsissa tai Ameriikassa kenties. Ahkerasta googlettamisesta huolimatta en kuitenkaan löytänyt yhtäkään kuvaa tämän tiedon tueksi, joten onko niin, että tämä tärkeä faktana pitämäni tieto onkin ihan vain omaa päähänpinttymää? Ken tietää, niin kertokoon! Olisi oikeasti mielenkiintoista tietää!

Tähän taloon ei tänä vuonna tule isoa kuusta ollenkaan, mutta sen verran paljon teki mieli testata popcorn-ketjua, että pukuhuoneen pikkukuusi sai siitä osansa. Kuten kuvista näkyy, niin kovin kauan aikaa koriste ei tosin saanut paikoillaan killua, kun eräs salamannopea karvainen kaveri oli samantien sen kimpussa! Nyt koriste roikkuu olohuoneen poronsarvia koristamassa korkealla turvassa, mutta passaa se oikein hyvin sinnekin.

Lumista sunnuntaita!

Joulukalenteri, luukku 19.

Sorminäppäryyttä harjottamassa. Tässä talossa on viime viikkoina intoiltu hamahelmistä, lähinnä jälkikasvun toimesta. Keskittymisvaikeuksista kärsivä koululainen on pistänyt parastaan ja kaivellut Pinterestistä erinäisillä hakusanoilla ohjeita, joiden opastuksella sitten tunti toisensa perään istunut keskittyneesti paikoillaan ja pistänyt helmeä toisen perään. Se on jo jotain, voin kertoa!

Eilen ajatteli maamonsakin pistää sorminäppäryytensä testiin pitkästä aikaa. Olipa muuten valinnanvaraa tuolla Pinterestin ihmeellisessä maailmassa! Aivan siinä meinasi iskeä valinnanvaikeus ja aivan huomaamatta hurahti tunti jos toinenkin.

On ollut myös mielenkiintoista huomata, että nämä koululaisen tuotokset eivät ole jääneet valmistumisen jälkeen heitteille, vaan ovat olleet ahkerasti leikeissä mukana. Omat teokseni ovat hieman tylsempiä, kuten aikuisten jutut monesti ovat.

Tuosta eilisestä hama-ilakoinnista syntyi siis pikkusia ja lapsellisia juttuja pukinkonttiin. Muutama avaimenperä ja koruja. Pikkulintu pääsee erään terhakan kummitytön kaulaan roikkumaan, joulunodotuslahjana. 

Semmosta tässä luukussa. Ajattelin, että jos vaikka aattona meinaa jälkikasvulla iskeä liika vauhti päälle, niin ei muuta kuin hamahelmipurkki kouraan, inspiroiva ohje nenän eteen ja joululaulut soimaan! Jos hyvin käy, niin tällä reseptillä syntyy tunnin parin joulurauha.

Joulukalenteri, luukku 18.

Helppoa kuuseen. Pihakuusessa on killunut kultapisaroita ja puupalloja jo hyvän tovin. Jostain ihmeellisestä syystä onnistuin hankkimaan valkoisen askartelumassan sijaan jälleen kerran jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus, joten ensimmäinen kuusenkoristeaskartelukerta alkoi toistaa itseään. Palaan pisaroihin alempana tarkemmin, kuvassa yllä kuitenkin nahkanauhaan pujotettu puuhelmi, jota helpompaa tee itse-koristetta ei luultavasti voi olla olemassa.

Ostin siis taannoin valkoista massaa Kärkkäiseltä ohikulkumatkalla. Paketissa luki selkeällä kotomaan kielellä, että valkoinen ja vieressä white. Massan väri oli kuitenkin "pellava, joka on toisaalta ihan kaunis sävy", kuten eräs miespuolinen henkilö yritti tuota kuran väristä massaa hieman lempeämmin kuvailla.

Kovin vakavasta asiasta ei kuitenkaan ollut kyse. Varsinkin kun muistin, että olen jo vuosia jemmannut kaapissa pikkusta purkkia Tikkurilan helmiäismaalia, joka lienee johonkin ihan muuhun tarkoitukseen taannoin tarkoitettu. Näin pyöritimme tyttären kanssa ruman värisestä massasta pisaroita. Marjattaa hieman epäilytti, että tunnistaako moisia pökäleitä pisaroiksi lainkaaan ja tiedusteli asiaa nelivuotiaaltaan. "Mikä tämä on?" kysymys synnytti vastauksen: "Niitä vesiputoamisjuttuja". Näin tuli todistettua, että kyllä ne pisaraksi on tunnistettavissa!

Pisarat kuivuivat rauhakseen, jonka jälkeen ne dipattiin maaliin siiman avulla.

Olispa aika ihana semmonen kuusi, jossa olisi vain valot, ja joka olisi ihan täynnä kultaisia pisaroita! Ehkä ensi jouluna sitten.