Uusi viikko.

Tässä männä aikoina meikämartta on näköjään asetellut kameransa linssin perin usein keittiön taikka olohuoneen puoleen. Syykin on tiedossa: ne ovat talon siisteimmät huoneet. Muualla talossa on meinaan suuri vaara, että kameraa vihaavat pölykoirat hyökkäävät aparaatin kimppuun samantien räpsäyksen kuullessaan.

Näet tuo kirpparikamojen etsiminen vaikkapa, se ei ole siistiä touhua lainkaan! Siinähän pitää kaivella kaapit ylösalas ja ulos eikä kaappiin jääviä välttämättä missään nimessä jaksa laittaa silläsekunnilla takaisin vaan ne saattavat odotella järjestelijää hyvän tovin.

Toinen on sitten tuo, kun talon eräs suuri huone on remontin alla. Tapetin riekaletta, kaikenmoista ruusua ja orvokkia, on lattialla niin, että suihkuun (joka tuossa huoneessa sijaitsee) mennessään on kansalaisen ikäänkuin kahlattava tuon kukkameren lävitse.

Kolmas on sitten se, että tämän talon emäntä on ihan tolkuttoman laiska matami, oikein sellainen laiskiainen tai muuten vain vetelä ameeba, jonka lempiharrastuksiin ei tuo järjestyksen huolekas pitäminen ole kuunaan kuulunut.

Neljäntenä ja suurimpana syynä tälle vouhotukselle on se, että tavaraa on ihan liikaa. Siis liikaa. Siis ihan liikaa. Siis ihan ylipaljon. Ja siitä huolimatta sitä tulee katselleeksi aina kaikenmoista tarpeistoa sillä kuuluisalla silmällä, vaikka mitään ei oikeasti tarvitsisi.

Kirpputori tulee niinku niin rakastamaan meikämatamia tässä lähiaikoina! Aion roudata sinne puolet omaisuudesta ja vähän ylikin. Toivottavasti kirpputorin kassakoneessa on tarpeeksi tilaa.

Ps. Viikonloppu oli lämmin ja mukava. Istuimme iltaa hyvässä seurassa, pimeässä loppukesän illassa, kynttiläin loisteessa. Siitä muistuksena on pihapöydällä vieläkin astiakasa  poikineen.