Minttu minussa.

Tämä marjatta täällä on kallellaan minttuun, kuten kevääseen kuuluu. Aivan täysin kohilleen ei mennyt eilinen maalivalinta, sillä oikean sävyn löytyminen ilman mallikappaletta on monasti melkosta arpapeliä. Maali on ehkä tilppasen enemmän mintunsininen kuin vihreä, mutta onneksi se ei ole kovin suuri murhe tässä elossa. 

"Löysin lampun, joka on niin ruma, että sun on pakko tykätä siitä", sanoi maamoni ja oikeassa oli. Lamppu oli kertakaikkisen synkeä mutta se henki ensivilkaisulta runsasta potentiaalia ja ensisilmäys on monesti se, jonka perusteella päätökset tehdään. Kannatti vilasta sen ekan kerran, sillä syvä rakkaussuhde muodostui lampun ja meikämarjatan välillä sillä silmänräpäyksellä. Samalla vilkaisulla oli myös selvää se, että minttua tuo toveri vain kaipaa. Kuoma killuu nyt työhuoneen katossa, voi paksusti ja näyttää ihan karamelliltä. Kiitos mamalle makiasta.

Viime yönä kaivelin kaapin perukoilta ja pihan nurkilta ympäriinsä lojuvat peltipurkit, pilttipurkit, lasipurkit ja muun sekalaisen ruukkujoukon. Myös kierrätyskeskuksesta löytynyt puutappipussi sai kyytiä. Osa pääsi samantien pensselin alle ja aamuksi olivatkin aivan makosasti kuivuneet. Ulkona on satanut vettä koko päivän mutta me tehtiin kesä varaston päätyyn vanhasta kylmiöstä purettujen hyllylevyjen suotuisalla avustuksella. 

Uskoni kesään on välillä koetuksella mutta eilen huomasin puissa alkavat hiirenkorvat. Sillä jaksaa yhden tai kaksi sateista päivää ihan kevyesti.