10/28/2011

Haravalle töitä.
Kulunut viikko on sujunut mukavissa merkeissä. On tavattu vanhoja ystäviä, ja uusiakin. On ihmetelty vieraanvaraisuutta ja kauniita koteja. On tiuskittu väsyneinä mutta naurettukin. Tänä iltana saimme vielä kummitytön perheineen kylään, suunnitelmat pistettiin hautumaan. Oikein hyvä viikko.

Neuletakin jäljiltä jäi lankaa, joten uusimman Kotivinkin opastamana nelivuotias sai kohokuvioisen raitapipon. Tuon ikäiset osaavat olla ovelia, sillä jos päähän pistettävä ei ole lippalakki, niin se kutittaa armottomasti. Koska lippalakkia ei näillä keleillä enää pidetä, niin sitten pitää olla se ainainen sama lempparipipo, jota pidetään tietysti lempparipaidan ja lempparikenkien kanssa. Vaan suottako siitä äläkkää nostamaan, onhan meillä aikuisemmillakin lempivaatteita, joita tekisi mieli pitää päivästä toiseen.

Kuuleman mukaan talvi tekee tuloaan. Tällä kertaa tämä maamo on ollut kaukaa viisas ja hommannut jälkikasvulleen talvivaatteet jo keväällä, kun halvalla sai. Pikkusiskon takki tosin löytyi veljensä perintölaatikosta mutta kaikki muu haalareita myöten on hommattu jo hyvän aikaa sitten. Tuo ei meinaan ole tälle matamille lainkaan ominaista, joten hieman oman selän taputtelua tässä nyt on havaittavissa.

Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkanäköinen huomatakseen, että haravalle olisi tällä tontilla töitä. Odottelemme kuitenkin tyynenä, että loputkin noista kymmenistä tontilla seisovista puista pudottaisivat lehtensä, jotta päästäisiin lopullisesti asiaan. Ei ole hyvä hötkyillä. Muistakin se, ensilumi!

11 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Tosi kiva pipo. Itsekin katselin tuota mallia.

Kyllä se talvi saa jo tulla! Tää tahtoo hiihtämään!

Mukavaa viikonloppua sinne ilmeisesti pohjoisemmas...

Minna-Leena kirjoitti...

Vitsi sun neulomiset on ihan toisilla ulottuvuuksilla kuin meikäläisen. Ihana pipa ja ihanat muksut!

eliisa kirjoitti...

Olen jo pitkään ihaillut blogiasi, se on niin ilostuttava.
Lapset niin suloisia, kauniisti puettuja. Tunnelma blogissasi sykähdyttävä! Kiitos piristävistä lausahduksistasi!

Lilla kirjoitti...

Ihana pipsa! Sekä pikkulikka että kummipoika.

Enni kirjoitti...

ehee...noista suunnitelmista haluaisin kovin kuulla lisää..:)

Ihana tuo hattu!

Rillirousku kirjoitti...

Nonna: Pipsa kiittää! Mutta ei lunta! Onhan niitä tekoratoja, jos hiihtää tahtoo. ;D

Minna-Leena: Kiitos. :)

eliisa: Kiitos kauniista sanoistasi!

Lilla: He kiittävät!

Enni: Nuo suunnitelmat ovat kovin henkilökohtaisia ja hermoja lepuuttavia, joten niistä ei sen enempää. :)

Uppa kirjoitti...

TörQ makee tuo peukun takki!

Anna kirjoitti...

Aivan ihanat kuvat! Tosi kaunis pipo!:) Niin suloiset lapset!!

H kirjoitti...

ihana pipo! voi kun osais itsekin neuloa...

Suvi kirjoitti...

Aivan ihana pipo! Tulikin nyt mieleen, että en ole vielä avannutkaan uusinta Kotivinkkiä, mutta nyt varmaan täytyy heti rynnätä sen kimppuun, jos siellä on noin kiva neuleohje!! :)

Rillirousku kirjoitti...

Suvi: Kiitos! Siellä oli pari muutakin mielenkiintosen olosta ohjetta. :)