10/06/2011

Tänään sataa.
Tämä remontin jatkaminen pitkän loman jälkeen on ollut meikämatamin kohdalla erittäin hidasta ja mielenkiinnotonta. Suunnittelu kyllä maistuu mutta sitten kun pitäisi ihan oikeasti alkaa roudata roskaa huoneesta pihalle tai raaputtaa tapettia irti miljoonannesta seinästä, niin ei vaan kiinnosta. Fiilis on niin sanotusti hukassa ja pahasti. Onneksi tässä talossa asuu tällä hetkellä kuitenkin edes yksi aikuinen, joka on huomattavasti reippaampi tuossa mainitussa asiassa. Sen vuoksi huoneessa on tapahtunut viimepäivinä kuitenkin huomattavasti edistystä.

Tämä täti perheineen muutti taloon helmikuun alussa. Ehdimme asua uutta kotia ehkä noin viikon, kun iski kaamea remontti-into. Suunnitelmavihko pursuili loistokkaita ideoita ja oli suuri hinku päästä niitä toteuttamaan. Niinpä lastenhuoneen kuusipaneelit ja veneboordit lähtivät liplattamaan ennen kuin edes muuttolaatikoita oli saatu purettua.
Lastenhuoneen remontti kesti reilut kolme viikkoa, ja tuntui ikuisuudelta. Seuraavaksi hyökkäsimme työhuoneen ja sen jälkeen keittiön, olohuoneen ja käytävän kimppuun. Kevät oli siis yhtä remonttia eikä juuri muuta ehditty harrastamaan. Nukkumaan mentäessä kengät jätettiin makuuhuoneen oven ulkopuolella ja raavittiin suurimmat laastikimpaleet jalkapohjista ennen sänkyyn menoa.

Näin jälkikäteen kun ajattelee, niin oli oikein hyvä idea aloittaa remontti samantien ja painaa pitkää päivää kuin mikäkin työnarkomaani. Sillä niin se kuulkaa on, että silloin on painettava eteenpäin kun intoa riittää. Tällä säälittävällä remonttikokemuksella voisin todeta, että intoa ei kannata hukata, sillä ei ole lainkaan varmaa, että tuo mainittu kovin hevillä palaisi takaisin.

Leikkipuistossa kastui tänään litimäräksi ja ihan pikkunen vaahtera oli pudottanut lähes kaikki kirkkaan keltaiset lehtensä. Synkästä säästä huolimatta oli hyvä tunnelma.
Tänään on syksy ja sataa mutta tuosta ja innottomuudesta huolimatta mieli on aivan hyvä. Vielä kun saisi nämä yöompelun aiheuttamat silmäpussit laskeutumaan. Ei ne muuten mitään haittaa, mutta sateella keräävät vettä varsin inhottavasti.

7 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Ootas vaan kun ootte asuneet vielä parisen vuotta lisää ja edelleen ois hommia... =D

Meidän remontti on nyt kestänyt 3,5 vuotta. Ajoittain ottaa niiiiiiin päähän, kun vaan kestää ja kestää.. mutta en kyllä todellakaan saa itseäni ruoskittua hommiin vaikka miten ärsyttäiskin. Sit tulee hetkittäin joku puuska ja taas on intoa tehdä.. mut ei tää meinaa tulla valmiiks koskaan. *huokaus*

Mut kyllä te ootte paljon tehneet ja teillä näyttää niin kivalta!!

SatuK kirjoitti...

Ihania kuvia taas. Käyn täällä hyvin ahkerasti lukemassa ja ihastelemassa.

Tsemppiä remppaan. Meilläkin tahti alkaa kahden kuukauden puurtamisen jälkeen hidastua. Yritetään kuitenkin pinnistellä mahdollisimman valmista ennen pikkujoulua ja vauvan tuloa.

Anni kirjoitti...

Oi! Oot niin hyvä kirjoittamaan! Kiitos kun jaat juttujasi meille kaikille tuntemattomillekin!
Elämäniloa! Remontti-iloa ja intoakin voisin toivottaa, mutta kyllä se elämänilo on se mikä elättellöö!

Rillirousku kirjoitti...

Heli: Kääk, elä pelottele! :D Ei vaan, jos neliöitä riittää, niin väkisillähän se remontti vie aikansa kun edistystä tapahtuu vaan viikonloppuisin tai iltaisin.
Remontti-intoa sinnekin! :)

SatuK: Kiitos! Tsemppiä teillekin! Pitäkää vauhti päällä mutta muistakaa levätäkin. :)

Anni: Kiitos viestistäsi ja kiitos itsellesi! :)

Minna kirjoitti...

Hei,

Kiitos ihanista jutuistasi, piristää aina työpäivää.
Jos yhtään lohduttaa meillä on mökin rakentaminen kestänyt about 3 vuotta ja vieläkin on sisällä keskeneräisiä juttuja.
Kukaan ei enää oikein viitsi kysellä että milloin se on valmis :-).
Välillä iskee inspiraatio ja tapahtuu edistystä mutta sitten taas menee kuukausia eikä mitään.
Maalaamattomat seinät ja muut pikkujutut ei enää niin häiritse kun siellä voi kuitenkin jo asua ja olla.

Mukavaa viikonloppua!

Maire kirjoitti...

Tuon isomman pkkutyypin haalari - ihana!

Rillirousku kirjoitti...

Minna: Kiitos viestistä! Niin se on, että kaikkeen tottuu. Luultavasti voisin aivan hyvin elää loppuelämän ilman listoja, ei tunnu enää missään kun silmä on tottunut. :) Intoa sinnekin!

Maire: Seon! Kiitos siitä kummitätin ompelijan taidoille. :)