3/06/2012

Kun nuppi savuaa - osta kukkia.
Kaunis on ulkomaailma. Keltainen pallokin hehkuttelee muka niin herttasesti, että aivan mielellään tässä olisi taas sokerihuntu suupielessä ylistämässä kevättä vaan kun ei lähe niin ei lähe. Toisinaan kansalainen elää syystä tai toisesta makkaranpuolikas otsalohkossa, tällä kertaa ihan syystä mutta se siitä.

Kirpputoreilta on vuosien saatossa metsästetty ahkerasti suuresti rakastettua punakylkistä Lotta-sarjaa. Eivät ole kovin innokkaasti hypähdelleet silmille, mutta vähän aikaa sitten matami keksi nettikirpputorien olemassaolon. Sieltähän noita kaunokaisia löytyi vaikka millä mitalla parin euron pilkkahintaan ja sen jälkeen postipojan käynti on monesti ollut sydämen asia. 

Tänään torjuttiin liikaa savuamista kukkakaupoilla. Tämä on karu fakta ja ennenkin todettu, että kukkaset totta tosiaan lievittävät inhaa kaalin kivistystä kummasti. Poron sarvissa on aikojen saatossa roikkunut yhtä ja toista mutta tuo vihertäjä tuli nyt jäädäkseen. Tämä, kuten talon kaikki muutkin kyllikit, on nimetön, sillä vihertäjien nimet jos jotkut on erikoisen helppo unhottaa.

Vinkeistä on otettu vaari ja tätä nykyä meillä on käytössä kastelu-keskiviikko. Silloin jokainen horsmake saa tasapuolisesti hörpätä vesitilkkansa. Se voi vihertäjästä riippuen olla liian usein, liian harvoin tai sopivasti. Uskomme jälkimmäiseen. 

20 kommenttia:

Niinu kirjoitti...

Aivan mahtavan valoisa teidän kämppänne - kaikki kuvat suorastaan kylpee valossa!
Kukista olet ihan oikeassa, kunhan hiontapöly täälläkin laskeutuu, niin kukkakaupoille mennään ekaksi:)

Skjerstad kirjoitti...

Flower Bulbs in the cups and saucers are very decorative :)
And just as tulips.
Nice to bring the spring in this way :)

Hugs from Jane

Emilien kirjoitti...

Teidän kodin kuvat ovat kyllä mahtavaa väriterapiaa! :) Piristää päivää, kun lueskelee tätä blogia.

Iiriskukka kirjoitti...

aah,taas ihanaa väriterapiaa.Nämä kuvat on kyllä piristysruiske!

Jonna kirjoitti...

Minun pitäisi ottaa varmaan sama kastelurytmi. Nyt tosin huomaan usein kastelevani perjantaisin. Hyvä päivä sekin. Viherkavereillekin vähän viikonloppuiloa!

Suvi sur le vif kirjoitti...

Mulla vetää suupielet aina leveään, ilahtuneeseen hymyyn kun jostain löytyy kanssaeläjiä Lotta-rakkauteen. Olen penskana lukenut ne tuhanteen kertaan ja miettinyt myös monen monta kertaa keräilyä. Kyl mä vielä tässä aion sen keräilyn aloittaa.

Peurankello kirjoitti...

Ihan samoilla mennään :) Kun edellinen kimppu alkaa kuihtua pois, veri vetää kukkaostoksille....;)

turushanna kirjoitti...

:)))

Stine Hoelgaard Johansen kirjoitti...

Ohhh, so nice pictures:))

Stine

Merja kirjoitti...

Makkaranpuolikas otsassa :)

Lotta-kirjat on mainioita. Pitäisikö alkaa kilpahuutajaksi ja kerätä itsekin ;)

hookoos kirjoitti...

Mainio kukankasteluidea! Mutta miten ihmeessä voi keskiviikkoisin tuollaista muistaa? Ehkä huomenna vielä, mutta viikon päästä...

Luetko Lottia vai keräiletkö vain? Lapsena tykkäsin niistä kovasti, mutta erehdyin lukemaan yhden aikuisiällä, ja kammotus miten köpösesti se oli kirjoitettu...

Mervi kirjoitti...

Hmmm... täytyy kokeillakin kukkakaupoille menoa seuraavan kerran. Minulle kukkakauppakäynti on jotenkin ollut viikonloppuun assioitu, mutta ehkäpä sillä olisi jotain terapeuttisiakin vaikutuksia. Ja ehkä se olisi tehokkaampaa kuin se karkkipussi ;)

Janne kirjoitti...

You've been tagged on my blog, have a look :)

Rillirousku kirjoitti...

Niinu: Aurinko tekee ihmeitä!

Jane: Spring is nice! :)

Emilien ja Iiriskukka: Kiitos, mukava kuulla. :)

Jonna: Viherkaveri, mikä sana <3 Kyllä nekin tarttee viikonloppuilonsa, hyvä päivä siis sekin.

Suvi: Kyllä ne maistuu vielä näin iäkkäämpänäkin. Jotain niissä vaan on!

Peurankello: Maalis-huhtikuu on erittäin runsasta kukinta-aikaa tässäkin talossa. :)

huuuhtala: :D

Stine: Thank you. :)

Merja: Ala vaan! Sitten voidaan aina huudella toisille, jos sattuu osumaan kohdalle joku jo itseltä löytyvä opus. :) Opus on muuten ihan täysin Lotta-kirjoista varastettu sana. :D

Sokerikorppu: Helposti muistaa! Toivon. Yhesti oon jo kastellu noita uusia yksilöitä. ;D Luen Lottia, ehottomasti! Joka vuosi vähintään kerran kaikki hyllystä löytyvät. Yleensä syksyisin kun meinaa ahistaa. Sopivan lapsellista ja ennalta arvattavaa mutta itse just tykkään siitä kielestä. Parasta niissä on se tunnelma.

Mervi: Joka päivä on hyvä päivä ostaa kukkia mutta viherkasveja ei sentään tarvi ihan niin usein hankkia. :)

Janne: Thanks. :)

Sissi kirjoitti...

Ihania Lotta-kirjoja! Itse oli pakko viime kesänä muistella omaa nuoruutta ja lainata ja lukea kaikki kirjat uudelleen ja ovathan ne aivan ihania vieläkin:)

Nyt on sitten viime aikoina luettu muitakin lapsuuden ja nuoruuden kirjoja uudelleen ja ne saa aina hyvälle tuulelle.

Viimeksi luin uusiksi Montgomeryn Annat ja olin yllättynyt, kun niihin oli suomennettu kaksi uutta kirjaa, jotka kuuluivat sarjan keskivaiheille ja paikkailivat sarjassa olleita useiden vuosien aukkoja. Jatkoksi luin vielä aikuisille suunnatun Anna-kirjan, jossa novelleja myöhemmistä vaiheista. Kannattaa lukea, varsinkin jos sarja on tuttu jo nuoruudesta:)

Anonyymi kirjoitti...

Kastelu-keskiviikkoon vielä sellainen lisäys, että mikäli seuraavalla viikolla sormesi multaan paimalla toteat mullan edelleen olevan kostea, jopa märkä, voit todeta kastelleesi viime kerralla liikaa. Mutta hätähän ei ole tämän näköinen, jätä tuon kukan kastelu sillä viikolla väliin. :) Helppoa kuin heinänteko, vai mites sitä nyt sanottiinkaan! :)
,h

Virpi kirjoitti...

Lotta-kirjat <3

Tiina kirjoitti...

Ai mää ihmettelin että mitä ne punakylkiset lotat on, jotai kulhoja vai.. mutta kirjoista ilmeisesti oli kyse. ;)

Tracey kirjoitti...

Just found your blog via a little birdie told me......very lovely fantastic colours.

Rillirousku kirjoitti...

Sissi: Mulla on kans kaikki mahdolliset Annat, osa moneenkin kertaan. Lisäksi hyllystä löytyy montakin eriä kokoelmateosta ja kansalaisten muistelmia ja muistoja Anna ja Emilia-kirjoista. Tuttuja on nuokin, ja aina yhtä hyviä. :)

h: Kiitos vinkeistä! Toivotaan että näillä opeilla nuo kaverit eläis tässä talossa vähän pidemmän ja hauskemman elämän! :D

Virpi: Onpi!

Tiina: Niitä juur! :D

Tracey: Thank you! :)