7/30/2011

Tämän päivän mietteet on kuulkaatte perin kaukana remontista.
On asioita, joihin ihminen ei pysty kovinkaan suuresti vaikuttamaan. Vaikkapa siihen, että, kotoansa poistuessaan on kansalaisen puettava päällensä jonkinmoinen vaatekappale tai löytää itsensä varsin pian jostain ihan muualta, kuin minne oli matkalla.

Kotona työtään tekevä ( = alati sohvalla makaava ja röyhtäilevä) kotomaamo saattaa aika-ajoin herätä huomaamaan, että ei ole viimeiseen vuoteen hankkinut vaatekaappiinsa ainokaistakaan vaatekappaletta kun taas jälkikasvun vaatevarasto uudistuu perin tiuhaan. Tuo mainittu martta on paahtanut päivästä toiseen luomatta ajatustakaan tuolle varsin oleelliselle asialle, jota hehkeänä olemiseksikin sanotaan.

Joskus kotoisa emäntä saattaa vain kertakaikkiaan herätä huomaamaan omat tarpeensa perin myöhään vaikka vaatekaapin ajatteleminenkin on viimeisen vuoden aikana tuottanut lähinnä ahdistusta. Tänä syksynä ostetaan vähintäänkin kahdet saappaat eikä laukuissakaan tingitä. Kirpputori olkoot ystäväni mutta mikäli sieltä ei natsaa, niin sitten ryykitään ihan kaupungille kuulkaat. Kyllä martankin on joskus ajateltava myös itseään!
(Kuvat H&M)

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No kyl! Nauroin (teen samaa työtä ku sä :) )

-Taru

Anonyymi kirjoitti...

Kotimaamojen olisis hyvä ajatella itseään useammin.

-Sumi-

Virpi kirjoitti...

Kivoja syysvaatepoimintoja!:)

Anonyymi kirjoitti...

Oot niin verbalikko nainen ettei toista, ollut aina, mutta tämä postaus veti kyllä niin pisteet kotiin.
voi naurunkyynelten ilosanoma sentäs..
:D

Elle kirjoitti...

Voi Rillirousku sua! :D täälläkin veet silmissä nauru kaikuu tämän tekstin lukemisen aikana! :D

Enni kirjoitti...

Hienoja löytöjä olet tehnyt..:) Tai siis poiminut tuohon kollaasiin. Muutamaa samaista olen ihaillut tuon kaupan lehtisestä!

Rillirousku kirjoitti...

Anonyymi-Taru: Tämä on oikein hyvä työ. :)

Anonyymi-Sumi: Elä muuta rutise!

Virpi: Niin mustaki, kiitos. :)

Anonyymi: Ha, hauskaa, että meikämaamon vaatteettomuus saa edes asian ulkopuoliset tahot hyvälle tuulelle. ;D

Elle: Nauru se naisen tiellä pitää. :)

Enni: Voisin ottaa nuo kaikki! Tai siis tilasinkin kyllä... ;-)

Lilla kirjoitti...

mää haluun nuo kaikki!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olen vasta nyt löytänyt tämän blogin. Kiitos, tämä on ihana ja erittäin inspiroiva. Luin yhdeltä istumalta kaikki läpi :)
Vielä kun tämän saisi blogilistalle ;)

-Pauliina

Rillirousku kirjoitti...

Lilla: Niin määki!

Anonyymi-Pauliina: Kiitos mukavasta viestistä! :) Kattotaan josko se joskus blogilistalle putkahtaisi. ;)

Jonna kirjoitti...

Kuule aika samojen pohdintojen kanssa ollaan oltu täälläkin. Meinaan, että on ihan hemmetin ärsyttävää jos päälleen saan vetää vaan jotain kulahtaneita rytkyjä. Olen tehnyt täsmäiskuja alennusmyyntiin. Tuota kuvastoakin katsoin, mutta taidan olla kuitenkin tilaamatta mitään sieltä. Tuo poncho olis hieno, mutta akryyli materiaalina saa puistatukset aikaan.