7/26/2011

Talon nuoren miehen syntymäpäiväjuhlat on nyt sitten tämän vuoden osalta ohitse. Saimme vieraaksi mukavia tovereita eikä menoa ja meininkiä tarvinnut lähteä kauempaa etsimään, sillä tenavalauma pisti ronskein ottein menemään pitkin omaa (ja naapurinkin) pihaa. Ehtivää kansaa nuo lapset!

Nelivuotiaalla oli eilen vuosineuvolansa. Innoissaan tuo toveri lähti neuvolaan tehtäviä tekemään ja innoissaan sieltä myös lähti. Pituutta mitatessa oli pullistellut spagetin ohuita käsivarsiaan ja kertonut omaavansa todella paljon voimaa. Verbaalista lahjakkuutta ei pojalta kuulema puutu eikä akrobatiakaan tuota ongelmia mutta kotiläksyksi saatiin kynä- ja saksiasioihin liittyvää itseopiskelua.

Tänään lähdimme kakku- ja synttäritarvikkeita ostamaan kylille. Ensin kiersimme kaupan, jonka jälkeen emonsa totesi pojalleen, että nyt käydään tuosta ulkokojusta ostamassa ne mansikat. Kuoma marssi mansikkakojulle itsevarmoin askelin.

"Hei! Me tultiin ostamaan niitä mansikoita, me aiomme tehdä kakun."
"Ai niinkö, onko sulla nimipäivät vai synttäritkö ihan?"
"Synttärit, minä täytän kolme vuotta. Saako noita mansikoita maistaa?"
"Kyllä, maista toki, niin tiedät kannattaako niitä ostaa."
"Joo, ne mansikat oli tosi hyviä. Äiti, onko sulla rahaa?"

Vielä kun saisi kaverin maksamaankin, niin maamon ei tarvitsisi lähteä kylille itse enää ollenkaan. 
Voi kunpa tuo rasittavan ihana pieni äkäpussi pysyisi aina yhtä herttaisena kuin on tänään.

7 kommenttia:

Lilla kirjoitti...

Kiitos kivoista synttäreistä! :)

Nna kirjoitti...

Ihana reipas poika! Vaikka vastasyntynyt on ihana, odotan kamalasti, että oma esikoisvauvani kasvaa ja alkaa tehdä ja puhella kaikenlaista.

Satu kirjoitti...

Hän on suloisuus. Anikin taisi ihastua :-).

Onnea!

Mymmeli kirjoitti...

Ihana laps ja ihania värejä!

Satu kirjoitti...

Löysin tieni tänne ensimmäistä, mutta en viimeistä kertaa.
Onnea nuorukaiselle :)

Anonyymi kirjoitti...

Vähäsen myöhästyneet, mutta sitäkin isommat onnittelut nelivuotiaalle!

T: Kaveri Vilkku kera perheensä

Rillirousku kirjoitti...

Kiitos kaikki <3