Sotkuisen emännän oppivuodet.

Tässä talossa ei asu lainkaan järjestelmällistä porukkaa. Tai ainakin näin kuulen sulhoni usein toteavan. Askartelu- ja neulontatarpeet lojuvat yksi siellä ja toinen tuossa kaapissa. Jossain laatikon perukoilla majailee talon ainoa teippirulla, lahjapapereille hyvä paikka on jääkaapin päällä, liimapuikko saattaa eksyä kuivamuonakaappiin ja kynää ei löydy ikinä, kun sitä tarvitsisi.

Vaan kuulkaas, alkoi tämä marjatta opettamaan itseään pitämään parempaa järjestystä yllä! Syntymäsiivo sisareni totesi, että tärkeintä on yrittää, jos sekavuus kerran marjattaa itseäkin häiritsee. Eikä pidä liikaa luonnettaan vastaan taistella, sillä toisilla toiset asiat tulee ihan luonnostaan ja toisilla sitten jotkut ihan muut. Mutta pääasia on tietää se, että ihminen oppii, jos vain haluaa!

Senpä vuoksi tämän joulukuisen askarteluinnostuksen vallassa on ollut hyvä opetella. Järjestin kaikki askarteluun ja paketointiin liittyvän isoon laatikkoon suhteellisen siistiin järjestykseen, narut lasipurkkeihin, jokaisen omaansa, lahjapaperit yhteen paikkaan ja kortit toiseen. Joskus meinaa silti vanhat tavat iskeä päälle, eikä millään jaksaisi laittaa kampetta paikalleen, jos homma jää kesken. 

Katsokaas, siinähän se roipe on sopivasti valmiina sitten, kun ehkä joskus tulevina päivinä jatkaa tuota kyseistä toimintaa. Tässä kohtaa tulee ensimmäinen ja ehkäpä tärkein asia järjestyksen tiellä: tavarat tulee kerätä heti takaisin paikoilleen varsinkin siksi, että seuraavalla kerralla on paljon maukkaampaa aloittaa ihan tyhjältä pöydältä. Kurkistaa askartelulootaan, ihailla hetken mitä sorjinta järjestystä ja vasta sitten pistää joka paikka taas hujanhajan.

Kyllä vanhakin koira saattaa oppia uusia temppuja. Ei kerrasta, mutta pikkuhiljaa.