Roskat pipossa paljastaa omppurohmun.

Päivänä eräänä läksimme navetan kulmille omenoita keräämään oikein neljän korin voimin. Siellä on nimittäin montakin yli 30 vuotta vapaana rehottanutta omenapuuta, jotka laahaavat maata mutta siitä huolimatta tuottavat aivan erityisen maukkaita ja punaposkisia omenoita.

Tänä kesänä ja syksynä on kaikenlainen sato jäänyt korjaamatta. Kun kaikki illat ja lauantait on mennyt remontointiin tai sitten ei ole vain huvittanut. Yhtäkään marjaa ei ole pistetty pakkaseen talven varalle ja omenasaaliskin jäi oikein laihaksi. Kävi nimittäin niin, että saalista oltiin keräämässä aivan liian myöhään. Maata peitti pehmentynyt omenamatto ja puussa roikkui enää pikkunen korillinen syötäväksi kelpaavia yksilöitä. Sentään sen verran, että saatiin kinuskiomenat omasta puusta.

Haluan julkistaa erään suuren ja mieltä lämmittävän asian pienen ihmisen elämässä: eteinen on valmis! On lattia, on katto, on seinät, on väliovet, on listat. On portaat, on varaston hyllyt, on naulakot seinällä. On timantit, on plafondit, on lipasto, on kattolamppu. Proppuja ei, joten niitä lähden nyt ostamaan. Sitten on hengaritankokin. 

Aikamoinen tiistai.

Ps. Kuvat yllä eivät liity omenoita lukuunottamatta aiheeseen. Siinä roikuksii makuuhuoneen seinällä lempeä neule talvea varten ja lattialla könöttää kohta puhkikulutetut lempparikengät. Ja pipo, jonka omenapuu tahtoi moneen otteeseen omia itselleen. Syksyn värinen.