12/18/2011

Pimeä on viimeinen sunnuntai ennen joulua.
Yöllä kuului pimeästä pelottavia ääniä. Kuului raapimista, nitinää, kolinaa, pauketta ja ropinaa. Sepä se taas kerran, pikkunen joulukuinen syysmyrskyn poikanen. Jotenkin tahtoo joulumieli livahtaa nuupahtamisen puolelle kun ulkomaailmaan astuu, joten lienee ihan hyvä syy jatkaa tätä viikon jatkunutta sisäeloa. Vaan nyt valehtelin, sillä eilen sai tämäkin matami hieman viihdykettä silmäpussielämäänsä, kun toverinsa pyysi kaupungille ihan vain päätä tuulettamaan. Sepä tekikin nannaa.

Pari päivää sitten askartelimme piparikylän, kun kerta Nenakin oli tehnyt. Meiän kylästä ei tullut lähimainkaan niin tyylikäs vaikka miten yritettiin matkia. Siitä tuli kylä, jossa on katulamppuina tikkarit ja kivien virkaa toimittaa suklaakonvehdit. Tuossa kylässä ei muuten ole muistettu huolehtia talon katoille kummoisiakaan lumiesteitä tuosta lumimäärästä päätellen.

Kortit ja paketit on pistetty taipaleelle ja tänään vietämme jouluisen parituntisen, kun köreksimme ympäri maakuntaa pudottelemassa viimeiset joulukortit ja paketit postilaatikoihin. Kun spreijaa rilleihin valkoisen lumihunnun ja kääntää jouluradiosta nupit kaakkoon, niin tuntuu oikeastaan jo ihan joululta.

17 kommenttia:

Juulia kirjoitti...

Juuri ajattelin minäkin ääneen, että ei uskoisi, että viikon päästä on joulu!

Jälleen ihailen sun kauniita kuvia (ja kotia). Näistä tulee harmaanakin sunnuntaina hyvälle mielelle, kiitos :).

Peurankello kirjoitti...

Niin makoisa postaus taas:)

hr kirjoitti...

Tuohan on vallan symppis kaupunki. Oisko sekin onnellinen. :) Tulipa inspis täällä päin!

Tiina kirjoitti...

Lumihuntu rilleissä, vitsi mikä idea!

Noushka kirjoitti...

Voi kun hieno piparikylä! Minullakin on taikina-aineet kaapissa odottamassa. Nyt vaan tarvittais inspiraatiota tekaista se itse taikina ja sitten voisi yrittää väkertää siitä jotain tuon tyylistä ;)

Irene kirjoitti...

Nice photos, the gingerbread house looks amazing :)

NAKU kirjoitti...

Teillä on niin ihanan näköistä, että taidan tulla jouluvieraaksenne :)

Laura kirjoitti...

Toi tikkari-idea on ihan loistava!
Ja rillien spreijaus :)

Rillirousku kirjoitti...

Juulia: Kiitos! :)

Peurankello: Piparikylä on makoisa asia. :D

hr: Uskon sen olevan, paitsikin että Onnellinen Kylä eikä kaupunki. :)

Tiina: Testaan vaan. :D

Noushka: Tämä laiskimus tekee aina kaupan taikinoista ja hyvää tuloo. Ei muuta ku värkkäämään vaan, tuommosessa ei kauan nokka tuhise. :)

Irene: Thank you! :)

Naku: Tuu vaan! :)

Laura: Tikkareista on moneksi. :) Pitäskö testata niitä rillejä? Ehkä ei autoillessa. ;)

Lilla kirjoitti...

"Kun spreijaa rilleihin valkoisen lumihunnun..." :D

Anonyymi kirjoitti...

miten nuo seinät pysyy pystössä,laitoitko jotaki tukipilareita sinne? tekis mieli testata,näyttää tarpeeksi yksinkertaselta mutta silti niin ihanalta :)

Rillirousku kirjoitti...

Lirre: ;)

Anonyymi: Yksinkertanen nimenomaan! Uitin alaosaa vaan siinä sulassa sokerissa ja länttäsin pystyyn, siinä se. Ei oo mitään tukipilareita. Koko hommassa kesti reilu tunti, siis siitä, kun aloin kaulita taikinaa siihen, kun viimeset tikkarit iskettiin paikoilleen. :)

Tiina kirjoitti...

Hei onko tuo Brion leikkihella ollu kestävä? Tai leikkiiklö teillä muksut siinä miten rajusti edes? Kun pelkään pahoin että meillä se toimis kokkausominaisuuden lisäksi myös jakkarana ja ties minä. Meillä tytär toivoo joulupukilta valkoista hellaa, ja sehän sopis sisustukseen kyllä.. ;D

Paevi kirjoitti...

Näitä kuvia ei koskaan kyllästy kahteleen! :)

Rillirousku kirjoitti...

Tiina: Tuo on ollu meillä vasta pari viikkoa niin en osaa vielä sen paremmin sanoa. Sanovat sen olevan heiveröistä tekoa eikä kyllä munkaan mielestä kummonen ollu rakennusmateriaaleiltaan mutta kuitenkin enemmän huokutteli kuin muoviset vastaavat. Itehän tartuin tilaisuuteen kun eräs halpakauppa lähes puoleen hintaan niitä möi, oikea hinta mielestäni aika tyyris. :)

Paevi: Kiitos, toivoo mää :)

Pilli kirjoitti...

hei! muistelin jostain vanhemmasta postauksesta lukeneeni että kävelit maalikauppaan keltasen duplopalikan kans, onko tuo lastenhuoneen keltanen juuri se? voitko vinkata että minkä merkkistä maalia se oli ja mikä koodi, ettei täällä toisen tarvi lähteä maalikauppaan duplopään kans:D

-pilli

Rillirousku kirjoitti...

Pilli: Oikein muistelit. Auttaisin mielelläni mutta en muista yhtään! :/ Eikä purkkikaan ole enää tallessa. Ei kuule nyt taida muu auttaa kuin kaivaa dublot esiin. :D