1/04/2014

Pimeää remontointia.
Tämän talon remontti aloitettiin aikalailla tasan kolme vuotta sitten. Ensimmäinen remontoitava huone oli lastenhuone, jonka jälkeen myrsky kävi kovin ruusuisen työhuoneen kimppuun. Niin se vain aika vierii, maku muuttuu ja seinät kolhiintuu. Kävipä niin, että vähän kuin vahingossa remontti piiri pieni pyörii ja kaksi ensin remontoitua huonetta on nyt saanut toiseen kertaan pintaansa uutta elämää.

Ensin väriä sai kolmevuotiaan huone. Maamo innostui tämän vuoden ensimmäisenä iltana siihen malliin, että ideasta valmiiksi kesti noin kaksi tuntia. Siitä todistusaineistoa kuitenkin tuonnempana. Seuraavana iltana oli pistettävä kuusivuotiaan huone uuteen kuosiin, sillä tokihan kaveri tarvitsi huoneeseensa uuden ilmeen, kun kerran siskokin sai.

Ja muuttuihan se, pienellä vaivalla ja halvallakin. Maalina käytettiin alakerran remontista ylijäänyttä harmaata maalia, sillä innokas marjatta ei tietenkään malta odottaa inspiraation kourissa seuraavan päivän rautakauppareissuun asti, vaan valmista pitää saada heti! Ihan hyvähän tuo vain, eipä tarvitse pohdiskella maalin sävyä ja säästää silkkaa rahaa. 

Tämän huoneen pikaremontti hoitui siis ilman kolikoiden tuhlausta. Seinälle maalattiin eskarilaisen toiveesta vuoria. Sen ylle ilmaantui hyvinkin pirtsakan värinen tähtitaivas pinkeillä tarroilla ja kartongista leikattujen beigen väristen ympyröiden avulla. Sänky vaihtoi paikkaa, pyllynaluseksi päätyi ympäri taloa pyörinyt penkki. Matto hilautui huoneeseen salista, musta seinä hyllyineen pysyi lähes ennallaan. 

Huoneen asukki säilyttää lelujaan navetan vintiltä löytyneessä ja uuden värin saaneessa kannellisessa pärekorissa, joka imeekin sisälleen melkoisen määrän epämääräistä sälää. Pelit, akkarit ja kirjat majaavat pelikoneen alla valkoisissa laatikoissa, pienet tärkeät tavarat hyllyllä harmaassa lootassa. Joulupukin tuomat Angry Birds-tossut asustavat maamon ihan ihte virkkaamassa kahvallisessa pussukassa sängyn vieressä.

Kuten huomata saattaa, niin syntymäepäsiivo marjatta yrittää opetella järjestyksen saloja ja samalla kuin ohimennen opastaa myös jälkikasvua oikeaan suuntaan tällä tavaran viitoittamalla tiellä. Yksi etappi on taas saavutettu. 

17 kommenttia:

Marjukka/Nuapurissa kirjoitti...

Siis ihan mahtava idea! Etevää ylijäämämaalin käyttöä. Pitääpä pistää mieleen. Ehdottomasti! :)

Anna / kotiAni kirjoitti...

Ihana harmaa vuoristo! Ja pärekori vei täällä yhden sydämen... :)

Leena kirjoitti...

Vautsi vau..todella hienoa

piipadoo kirjoitti...

Tykkään kovasti ja niin näyttäisivät asukkaatkin!

-Paula

Viivi / Valkoinen Soihtu kirjoitti...

Näyttää tosi hyvältä:)! Ihana värimaailma ja hauskoja yksityiskohtia! Tosi kiva idea tehdä seinälle vuoria!

Kikka kirjoitti...

hitsin kiva!!

Henni kirjoitti...

Upea muutos huoneessa! Kyllä teikäläisellä on silmää ja ideoita!

Ilona / Keskeneräinen kirjoitti...

oikein kiva nähdä muutoskohteita.
Kiva lopputulos. Olen kyllä kateellinen ihmisille, joilla on rempattavaa. Tekisi niin itsekin mieli.

Ja kiva muuten kun laitoit vanhoja linkkejä rempan alkuvaiheista. Ei ole kaikkia vanhoja postauksia tullut kahlattua läpi nimittäin..

Vilja @ muotoseikka\ kirjoitti...

Tämä on kyllä aivan mielettömän hieno lastenhuone. Meillä kun ei lapsia ole, kadehdin lastenhuoneiden sisustajia sydämeni kyllyydestä. Lastenhuoneeseen kun saa tehdä kaikenlaista vänkää ja hauskaa. Oikein hyvää alkuvuotta myös tämän huoneen asukeille!

piipadoo kirjoitti...

Kyllä on hieno kuvissakin! :) Ja miten toi viidennen kuvan toiminta näyttää niin tutulta, voin melkein kuulla äänetkin kuvan perusteella! ;D

-piia

Nanna S kirjoitti...

Hieno muutos ja selkeesti hyvä meno ja meiniki käyttäjillä. Onko sinulla heittää tuon harmaan värikoodia, kun se näyttää kovasti hyvältä minun silmiini?

Piia kirjoitti...

Hienot vuoret ja tähtitaivas! Onko tuo sänky ollut kätevä,meillä kuus vee toivoo samanlaista jotta saisi rakennetut legonsa pikkuveikalta piiloon ;) Mietitään nyt kerrossängyn ja tuon välillä, mitä tehtäis :)

Anna Kotikolmio kirjoitti...

Tää huone on ihana.
Mä niin tunnistan itseni tosta, että huomiseen odottaminen on mahdotonta, kun inspis iskee. Hienoa jälkeä tuli ylijäämämaalilla.

Rillirousku kirjoitti...

Marjukka: Niin on! Maalia osaa harvoin ostaa just sopivasti, aina liikaa tai liian vähän. Ja sitten harmittaa, kun käpristyy tonkan pohjalle. :/

Anna: Pärekori on ihana! Löysin sen vanhan talon vintiltä, jostain 1940-luvulta peräisin. Toiminut matka-arkkuna. :)

Leena: :)

Paula: Kiitos! :)

Viivi: Kiitos! Vuoret jatkojalostui vuoriksi tähtitaivaan avustuksella, alunperin ne oli vain kolmioita. :)

Kikka: Kiitos. :)

Henni: Niin se on, ihan kuin eri huone! Ja niin pienellä vaivalla. :)

Ilona: Rempatahan voi mitä vaan. ;) Isosti tai pienesti. :) Kiitos viestistä! Ei ite aina hoksaakaan, että on täälläkin jo niin monen vuoden postaukset, että välttämättä monikaan ei ole niitä monen vuoden takaisia nähnyt. :) Lupaan linkittää tästä lähtien siis ahkerammin. :)

Vilja: Voi että, just siitä tykkään kanssa! Kun siellä voi käytännössä tehä ihan mitä vaan, koska se on lastenhuone. :)

Piia: Yritätkö vihjata, että mulla on muka kovaäänisiä lapsia, hä? ;-D

Nanna S: Kiitos! Mikshän mulla on semmonen olo, että se olis Tikkurilan värikartasta nimeltään Betoni. Tässä koodi kuitenkin vielä: IN2-TV-K499. :)

Piia: Sänky on ollut ehdottoman hyvä! Meillä siellä säilötään ylimääräisiä patjoja ja tyynyjä, imee aika paljon kyllä. Lisäksi sänky on niin iso ja leveä, että sitä voi tarpeen vaatiessa käyttää vierassänkynäkin. :)

Anna: Kiitos! Kyllä, se on niin, että sillon ei odotella! :D Saattaa olla, että pientä kuittailuakin oon saanut kuulla asian tiimoilta... ;)

Amanda! kirjoitti...

Oi teillä on aina niin ihana koti! Jos saa esittää juttutoiveen, niin toivoisin kovasti juttua teidän kotinne valaisin/valaistus ratkaisuista! Ensisijaisesti sisätiloista (niin toimivista, kuin toimimattomiksikin havaituista), mutta tietenkin myös ulkotilan mahd valaisu kiinnostais! Toi valaisin puoli tuntuu välillä niin mahdottoman vaikeelta, niin sillä toivettani perustelen ;))

Rillirousku kirjoitti...

Amanda: Valaisinpuoli on vaikeaa! Kirjoitinkin lampuista joskus, se löytyy täältä --> http://kotipalapeli.blogspot.fi/2012/05/tanaan-ajattelin-jorinoida-lampuista.html

Toki siitä on vähän muuttunut tilanne, vois joskus tehdäkin uusiksi tuon. :) Pihavalaistuksesta ei kyllä ole mitään kerrottavaa, kun se on tässä talossa vähintäänkin surkealla mallilla. :)

Kiitos viestistä ja juttuehdotuksesta! :)

Niina kirjoitti...

Onpa niin upeat lastenhuoneet, että hengästyttää. Etenkin ihailen tilantuntua ja avaruutta, meillä tuntuu lasten kamat tursuavan joka paikasta, vaikka periaatteessa säilytystilaa on riittävästi.