1/27/2014

Huom! Postaus sisältää keskiraskasta ylireagointia ja saattaa herättää rohkeammassa kansanosassa myötähäpeän tunteita

Eräänä maanantaina tapahtui kammottava asia, jota meikämartta on odottanut suurella pelolla lähes kolme vuotta. Se on oikeasti pieni asia ihmisen elämässä, mutta silti juuri tuolla hetkellä se tuntui elämää suuremmalta. 

Kansalaiset pelkäävät erinäisiä asioita elämässään. Toiset pelot ovat todellisempia kuin toiset, mutta pelkoa yhtä kaikki. On asioita, jotka pelottavat oikeasti. Sellaisia oikeasti pelottavia, kamalia asioita. Sitten on ällöttävää pelkoa, kammottavaa, kylmät väreet tuovaa, joka saattaa liittyä vaikka pimeään tai erinäisiin liikkuviin asioihin.

Tämän marjatan pelottava ällötys on aina ollut hiiret. 

Lähes kolme vuotta sitten muutimme tähän taloon. Muutto uudesta talosta vanhaan oli tämän marjatan mielikuvitukselle yhtäkuin, että hiiriä pyörii nurkissa ja jaloissa niin, että kolalla saa edestä työnnellä. Kansalainen saattaa ällöttävän pelon kourissa tehdä jopa jälkikäteen naurettavilta tuntuvia ratkaisuja, jotka sillä hetkellä tuntuvat oikeasti ihan hyviltä ideoilta. Esimerkkinä vaikkapa se, että meikämartta nukkui taloon muutettuaan ensimmäiset kuukaudet sukat jalassa, että kun yöllä laskee jalkansa sängystä lattialle, niin ei ainakaan paljaalla jalalla astu suoraan hiiren päälle.

Hiiriä ei kuitenkaan näkynyt ja yösukat uskallallettiin riisua jaloista. Kunnes koitti eräs kovin tavallinen, mutta legendaariseksi muuttuva maanantaiaamu. 

Aamun rauhassa kahdeksan aikaan istui marjatta kaikessa rauhassa sohvalla tuhoamassa kangasvarastojaan matonkuteiksi. Kello tikitti tiktak, kangaspöly kutitti sieraimia, sakset napsuivat. Oli mukavaa ja kovin rauhallista. Silloin se tapahtui! 

Kuului vaimeaa, hiljaa lähestyvää rapinaa. Keittiön pöydän alta ilmaantui tuo kaamean ällöttävä pelon kohde. Se rapisti aivan tyynenä parkettia pitkin menemään pitkillä kynsillään ja hipsutti olohuoneen kautta kohti kodinhoitohuonetta rinta rottingilla, aivan kuin rauhaisalla aamulenkillä konsanaan!

Silloin loksahti eräällä toiselle leuka auki, kirkaisu tukahtui johonkin kurkunmutkaan. Nukkuvien lasten huoneet ovet kiinni, vessan ovi kiinni, puhelin kouraan ja sohvalle seisomaan. Rohkeasti kuitenkin vähän ajan kuluttua uskalsi marjatta parin metrin päästä kurkata koloon, johon tuo inha siimahäntä oli luikahtanut. Ja arvatkaa mitä, kaikesta tömistelystä ja uhkailusta huolimatta se vain killitti takaisin nappisilmillään, ihan kuin uhmatakseen!  

Siimahäntä veti pitemmän korren, sillä se katosi kuin maan nielemänä. Edes paikalle hälytetty apujoukko ei nähnyt vikisijästä merkkiäkään.

Seuraavana yönä meikämartta heräsi epämääräiseen ääneen, laski sukkien verhoamat jalkansa varovasti lattialle ja lähti tutkimaan äänen alkuperää. Umpeenmuuratun kolon sisäpuolella taidettiin pullistella muskeleita, sillä aivan selkeästi siimahäntä otti vauhtia ja heittäytyi kotiovensa tukkivaa lautaa vasten koko sadan gramman painollaan, kerta toisensa perään. 

Eräs marjatta otti sukat jalasta ja meni takaisin nukkumaan. Hymyillen.

15 kommenttia:

piipadoo kirjoitti...

Siä voitit, jes! :D

-piia

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

En tuntenut lainkaan myötähäpeää...hienosti marjatta toimi...samoin olisin minäkin toiminut...:))

Marjukka/Nuapurissa kirjoitti...

:D

Minä pelkään myös hiiriä - maatalon tyttö. Muistan, kun lapsena katsoimme telkkaria jääkiekkomailan kanssa. Jos vaikka hiiri sattuisi paikalle.

Niin ja hiiriä pelkää myös veljeni - nykyinen maatalon isäntä. :D

Kerttu / Modernisti Kodikas kirjoitti...

Tiedän tunteen :D

Miten hiiri voikin olla yhtä aikaa niin pelottava ja ällöttävä? Vaikka toisaalta kuitenkin pieni viaton luontokappale :D Mutta kuten kuvaus kuuluu, LUONTOON kuuluva KAPPALE!

Pieni Lintu kirjoitti...

Huiiiiii!!

Hanna Hyvönen kirjoitti...

Ne on kyllä kammottavia otuksia jos niitä joutuu noin niinkuin sattumalta kohtaamaan... Suunniteltu hiirikohtaaminen on aivan eri asia (jonkun lemmikkihiiri). Viime talvena ihmettelin että miksi ihmeessä toinen koiristamme rapistelee niin kummallisesti ja on omalla paikallaan muutenkin niin outo, sekä haistelee jatkuvasti yhtä pistorasiaa. Tämä kummallinen outous kun jatkui varsinkin öisin... Muutaman yön ja päivän jälkeen tajusin että koiramme peti on vaatehuoneen seinän vieressä ja rapistelu kuuluukin seinän sisältä. Siellä tämä ahdistava ystävä rapisteli muutaman päivän koolausten välissä ja mun nukkumisesta ei meinannut tulla yhtään mitään... Kuin kirsikkana kakun päällä ääni loppui ja tilalle tuli pari viikkoa kestänyt haju. Siellä se nyt makaa muumioitunut hiiri vaatehuoneen seinän välissä, 80-luvun rivitalossa, Jyväskylän keskustan tuntumassa. Ja mun on vieläkin välillä vaikea nukkua öisin :)

Irene kirjoitti...

Beautiful winter shots :)

Merja kirjoitti...

Hahaa, marjatta otti erävoiton!

Meillä on vanha talo, pelkäsin myös hiiriä vähäsen, ja yhtenä päivänä viime syksynä näinkin kellarissa yhden vipeltäjän. Laitettiin ansaa monenlaista mutta ovelapa se olikin, vie niistä herkut muttei aikonutkaan jäädä kiinni.

Hanna kirjoitti...

Meijän viime kämppä oli vanhassa kerrostalotyyppisessä rakennuksessa. Alakerrassa oli jotain toimistotilaa ja halli, yläkerrassa kuusi asuntoa ja niiden päällä vielä jonkinlainen vintti. Siellä roskiskaapissa tiskialtaan alla oli yksi hylly missä säilytin siivousaineita ja esim. pannulappua. Eräänä päivänä ihmettelin että miksi pannunalusen reuna oli rikki, oliko mies vahingossa tehnyt sille jotain. Myös rapinaa alkoi kuulua silloin tällöin, mutta en osannut yhdistää sitä mihinkään, ajattelin että roskispussi vaan rapisee vaikka epätasaisesta painosta tms. Kunnes kerran se otus jäi kiinni. Hyi että! Siellä putken ympärillä oli siis tilaa ja jostain sieltä uumenista se pääsi ylös meidän keittiön roskiskaappiin, miten ällöttävää. Tukittiin kaikki mahdolliset aukot ja pesin kaapin perinpohjaisesti. Ei näkynyt eikä kuulunut enää hiirestä mitään. Onneksi, mutta kyllä multakin kiljaisu pääsi ja muutama kirosana. Ties mitä pöpöjä nekin kuljettelee mukanaan.

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Feel you, minäkin olen nukkunut aikoinaan monet yöt sukat jalassa ja visusti peiton alla samaisesta syystä. Karmivimpia elokuvakohtauksia on kun Vaahteranmäen Eemelissä hiiri kävelee yöllä liina-piian naamalla!

Saara Kudjoi kirjoitti...

Ei myötähäpeää, itselleni kävin samalla tavalla eräänä yönä viime syksynä. Hiiri vessassa säikäytti minut pahanpäiväisesti. En pystynyt sinun tavoin olemaan huutamatta, vaan juoksin housut kintuissa huutelemaan apua. Mies myöhemmin naureskeli, että naapureilla syttyi valot parin kilometrin säteellä.
Hiiri oli tullut ilmastointiputkesta, jäi vähän epäselväksi, että miten ihmeessä...?
Maalla, pellon laidassa asustelemme mekin.

Kikka kirjoitti...

mäkin pelkäsin ennen hiiriä, mutta voin kertoa, kaikkeen tottuu, jopa hiiriin! alkuun tuntui maailmanlopulta poistaa hiiri loukusta. tai kun näki sen juoksevan keittiössä. tai kun kuuli sen pomppivan viimeisiä hyppyjään loukussa! Mutta nyt, parin vuoden jälkeen ei enää paljoa hetkauttanut vaikka viime viikolla heräsin vikinään, ja kohta kissa heitteli kuollutta hiirtä meidän makkarissa. nousin reippaasti (enkä käskenyt miestä!) ja nappasin ruumiin tuhkalapioon ja nakkasin ovesta ulos. Toissapäivänä matolla oli pelkkä hiiren pää. Roskiin vaan! vaikka kyllä vähän puistatti..

piipadoo kirjoitti...

Hehee, mä edelleen tarjoudun adoptoimaan kaikki teidän hiiret. Ne on niiiiin söpösiä. Eiku, enpä voikaan, kun meillä on toi kissi.

-Paula

VeeraMaria kirjoitti...

Mahtavat naurut sain, kiitos! Pystyin sieluni silmin näkemään tilanteen :D Mulla itsellä on ollut pikkuvipeltäjiä lemmikkinä sekä kakarana että nyt aikuisiällä, joten en pelkää niitä. Mutta en silti haluaisi, että hiiret juoksisi nurkissa. Lemmikkiyksilöt saa juoksennellakin, mutta luonnonyksilöt pysyköön ulkona.

Rillirousku kirjoitti...

Hyi että, en kestä noita teiän hiirijuttuja! Luulin jo melkein, että oon nyt niinkuin ihan sinut tämän hiiriasian kanssa mutta viimeistään tuo "hiiri vessassa"-tarina sai kyllä niskakarvat taas nousemaan pystyyn. Yörrggghh. :D

Kiitos viesteistä, siitä huolimatta! Ja vielä semmonen juttu, että eipä ole hiirosta sen jälkeen näkynyt! :)