9/25/2013

Ihime ilimat.
Tänään on paistanut aurinko, satanut räntää, paistanut aurinko, satanut lunta, paistanut aurinko, satanut vettä ja sitten taas pariin otteeseen lunta. Merkillistä! Pääkoppa yrittää pysytellä mukana tuossa ilmojen vuoristoradassa, joskaan ihan noin radikaaleihin vaihteluihin ei ole syytä lähteä mukaan.

Tämä marjatta täällä on potenut kirpputoriähkyä mutta ny mentiin! Ja kylläpä kannatti, koska reissulta löytyi eskarilaiselle paritkin kengät talven varalle, villapukua ja toppahousua. Kaikki se, mitä lähdettiin etsimään. Jes. Lisäksi löytyi maamolleen kengät, aivan liian somat ohitettavaksi, ja kuusi kimaltavaa juomalasia. 

Turkulaiselta kirpputorilta löytyi reilu viikko sitten aarre, kun pinkillä terästetty ryijy hypähti verkkokalvoille. Tuo pehmoinen kaveri tulee löytämään sijansa takkahuoneesta. Kukkatelineitä on hamstrattu ja maalailtu kaapista löytyneillä väreillä uuteen uskoon, ne on jotenkin niin kepeitä ja kivoja. Eteiseen tuleva lipastokin on kasattu ja odottaa olohuoneessa remontin valmistumista. Jotenkin soma tuossakin, tekisi melkein mieli jättää se siihen.

Tässä yritän semmosta asiaa saaha sanottua, että kirpputori on edelleenkin kaveri ja että just nyt ulkona paistaa aurinko. 

12 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunis ryijy!
Kirpparit ON kivoja...:)

Kikka kirjoitti...

Oliskin tehtävä taas kirppiskierros sinne suuntaan.. monta kivaa kirppistä!


salme kirjoitti...

Mistä tuo vanerinen laatikko on? Se olisi juuri passeli lapseni leluille.

phocahispida / Ilman sinua olen lyijyä kirjoitti...

Näitä ilmanalan vaihteluita on siunattu täälläkin päin.
Nyt olisi hyvä hetki pitää sääpäiväkirjaa. Siihen liittyen vinkkaan Sääpäiväkirja-vadin arvonnasta mitä nöyrimmin:
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/09/27/joka-saan-mahtiarvonta/

Rillirousku kirjoitti...

Irmastiina: On ne! Parasta melkeinpä. :)

Kikka: Niin on, hyviä löytyy vaikka millä mitalla. :)

Salme: Laatikko on Ikeasta. :)

Phocahispida: Kiitos vinkistä!

salme kirjoitti...

Jatkokysymys koluttuani kaikki ikean nettisivujen säilytyslaatikot: oletko hankkinut sen lähiaikoina vai onkohan se poistunut valikoimasta?

Rillirousku kirjoitti...

Salme: Laatikon oon tosiaan ostanut jo joskus reilu vuosi sitten, kasaan sain sen tosin vasta nyt. :) Löytyisköhän myymälästä silti vaikkei netistä löytyskään? Muistelen nähneeni niitä suht vasta vielä liikkeessä. :)

Jonna kirjoitti...

Mä olen ostanut noita samoja rottinkisia kukkatelineitä jo joskus viime keväänä. Odottelemaan, josko tuo meidön lasikuisti olisi joskus siinä vaiheessa, että sinne jonkun kukankin viitsisi laittaa.

Onnellinen Oliivi kirjoitti...

Kirpparit on parasta :) Nyt hoitovapaalla olen tehnyt löytöjäkin, tarvii kyllä harjaannuttaa vielä silmää, että oppii tekemään löytöjä. Ihana toi teidän tapetti :) Tervetuloa kurkkaamaan blogiini

Rillirousku kirjoitti...

Jonna: Aattele sitä fiilistä, kun nostat telineen seinälle ja asetat kukkasen paikalleen. <3

Onnellinen Oliivi: Kiitos, tykkään kans siitä edelleen yhtä paljon, vuodesta toiseen. Tapetista siis. :) Kiitos viestistä!

Piia kirjoitti...

Ostin just tuon samaisen Ikean tarva laatikoston ja mietin mitenköhän sen käsittelisi? Oletko itse laittanut mitään pintaan vai jätitkö ihan käsittelemättömäksi? Houkuttais tuo ihana puupinta mutta mietityttää onko sitä vaikea pyyhkiä yms. :)

Rillirousku kirjoitti...

Piia: En ole käsitellyt mitenkään. Ajattelin ensin kevyesti valkolakata sen, koska onhan se fakta, että kuusi tummuu nopeasti. Mutta nykyään se on siis ihan käsittelemättä, ihan hyvältä näyttää, ainakin vielä. :)