9/03/2013

Eilen sen keksin.
Aivan meinaa jännittäväksi mennä tämä elämä. Eilen meinaan keksin, että aivan älyttömän monta vuotta keittiön peräseinällä pönöttäneen hyllyn voi välillä ottaa pois ja keksiä tilalle jotain uutta.

Sekin huomattiin, että tuollainen kolmessa kerroksessa oleva hylly vetää ihan järettömän määrän kampetta! Muun muassa sen ylimmäisenä keikkuneen jo elämänsä ehtoopuolella olevan viherkasvin, jonka hävittämisestä mieheni tietyin väliajoin vihjaili mutta joka siitä huolimatta asusti hyllyssä, koska hyvinhän se tuonne mahtuu.

No eilenkö sitten aivan ranttaliksi pistin ja ostin itselleni vähän myöhäiseksi syntymäpäivälahjaksi Arabian Ida-lautasen, joka on kertakaikkisen täydellinen lautaseksi. Nimensä on peräisin Idalta, joka oli ensimmäinen nainen töissä Arabian tehtaalla. Näin ainakin muistan lukeneeni. Vasemmalla puolella asustava aurinkoinen Ulla* on samaa sarjaa ja kolmas kaveri rompetorilöytö. Myös partaukkeli majaili seinällä piristäen sinivalkoista ystäväpiiriään persikkaisilla poskillaan mutta paljonko me toisiamme tunnemme? Tuo herttaisa setä nimittäin itsetuhoisesti heittäytyi seinältä alas yön pimeinä tunteina ja täytyy todeta, että pikkasen surettaa, sillä se kuoma oli niin mukava matkamuisto oikein ikimuistoiselta Kööpenhaminan matkalta. 

Lautasseinä on vielä raakile, sillä uusia kavereita muuttakoon taloon pikkuhiljaa. Ehkä tänään vietettävän hääpäivän kunniaksi saisi taas hankkia uuden? Tai vaikka kaksi, sillä ei ole ihmisen - eikä lautasen, hyvä olla yksin.

* Tuote saatu blogin kautta

15 kommenttia:

piipadoo kirjoitti...

Tykkään erityisesti tuosta kolmannesta kuvasta.

-Paula

Riina kirjoitti...

Ahhah kun sä taas nauratat mua - mutta seinä on kyllä hieno! Vaihtelu virkistää!

Viivi / Valkoinen Soihtu kirjoitti...

Lautasseinä näyttää kivalta! :)

Lyde kirjoitti...

Ihanan mummolaa :-)

Päivityksiä kirjoitti...

Arabian juhlalautaset ovat kyllä niin herkkuja! Sain pari päivää sitten Helkan ja Katin synttärilahjaksi. Onnea synttäreille ja hääpäivälle :)

Vekarus kirjoitti...

Seinä näyttää hyvältä!

Senja / Tiara Living kirjoitti...

Ei ole lautasen hyvä olla yksin, toden totta! :D Minusta myöskään lasien ei ole hyvä olla yksin, koska joukossa kilisee aina soinnukkaammin. Siksi tulin tänään kotiin uusien lasien kanssa, kun niin muhevan kiva tarjous tuli vastaan.

Metsämansikka kirjoitti...

No voihan partaukkeli! Kivalta näyttää tosiaan lautasseinä. Varsinkin tuo aurinoinen Ulla on nätti :)!

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Hyvää hääpäivää...ja ilman muuta voit ostaa tämän päivän kunniaksi pari lautasta lisää...:)

avista kirjoitti...

Hauska postaus ja hieno seinä :D

Rillirousku kirjoitti...

Piipadoo: Hauska kuulla! :)

Riina: Olihan tuota hyllyä tuijoteltu jo ihan tarpeeksi! Seuraavaksi muutoksen tuulet puhaltaa olkkarissa, koitan keksiä jotain ökypiristävää. ;) Ps. Pitäs tulla kattoon teiän uus koti!

Viivi: Se on ja varsinkin tulee olemaan. :)

Lyde: Mummola rules!

Päivityksiä: Kiitos onnitteluista! Ojoj, oikeen kaks tätiä kerralla, oot onnenpekka! :)

Vekarus: Määki tykkään!

Senja: Kyllä astiakin toveria kaipaa. Ja mitä siitä, vaikka sillä oliskin niitä jo pari? ;)

Metsämansikka: Rakastan Ullaa!

Irmastiina: Kiitos! Katotaan nyt mitä päivä tuo tullessaan... ;)

avista: Kiitos. :)

viiru kirjoitti...

Hei mistä olet ostanut nuo lautasten pidikkeet? Juuri eilen meinaan tilasin kivoja seinälautasia meille :)

jossu kirjoitti...

Siitä tuli hieno!! Onnea teille rakkaat yhteisestä rakkaudesta!<3

Reeta kirjoitti...

Mä vaan aina hymyilen kun näitä luen. Kiitos siitä. :)

Rillirousku kirjoitti...

Viiru: Pidikkeet on Clas Ohlsonilta. :)

Jossu: <3

Reeta: Kiitos sulle. :)