Kuinka hehkuttaa aurinkoa ja kevättä ilman, että kansa lakoaa liiasta sokeroinnista tiedottomuuden partaalle?

Täällähän se silti on, luultavasti sielläkin. Aurinko! Kevät! Siivousinto! Kameran liiallinen aktiivikäyttäytyminen! Kesävaatehaaveilut! Kuntosali! Märät sukat! Plus kymmenen astetta auringossa! Aurinko! Kevät!

Joko lakositte? Listahan olisi yhtä pitkä kuin elämä, mutta tiivistetään se nyt taas kerran kahteen sanaan: Aurinko! Kevät!

Kuten huomata saattaa, niin nuo kaksi runsaasti mainittua pistävät hitaammankin matamin ylänupin sekaisin. En ehkä kestä kun on niin hyvä mieli!

Kevät tulee myrskyn mukana.

Aika positiivinen aloituslauselma, vaikka tänään autoillessa fiilinki olikin vähän toinen. Kun kotopihalta baanalle pöräyttää ja sitä ennen autonsa lumesta vapaaksi nuolee, niin puolen tunnin kaupassa käynnin jälkeen on edessä lähes yhtä suuri nuoleminen. Meillä maalla aura-autot ahkeroivat kyllä sen verran kiitettävästi, että ei tartte suotta kuitenkaan lumen vuoksi hermoansa polttaa.

Huomenna on se päivä, kun karataan, joten eilen päätti martta aloittaa takkilupauksensa lunastamisen. Melekosta, kun melkeen samantien kangaskaupassa iski luovutusfiilis, kun se kangas ei sattumalta iteksensä hypähtänyt sieltä pöydältä ostoskoriin. Melko hyvä yksilö kuitenkin löytyi ja vaikka väri ei ollutkaan se mitä hakeman piti, niin aivan hyvin tuostakin väristä saa sutta tehtyä. Huomaatteko, on kangas, napit, lanka ja naru, enää puuttuu itseluottamus. Ja kaava.

Hirveen keväinen mieli on vieläkin vaikka pannuhuone temppuileekin ja kirjoitusta naputellaan kohmeisin nakein. Pihamaalla on kuulunut varsin monet titityyt ja tiputtelut ja vaikka sisustus- ja remonttimieli on yllättäen taas melkoisen jäissä, niin kyllä se kevät sieltä silti vielä tulee. On ilo toistaa itseään, kun toistossa on positiivinen maku. Muistakaa maata sohvalla ja lukea kuluvan talven viimeinen kesästä kertova kirja!

Varoitus! Tämä kirjoitelma sisältää runsain määrin piilomainontaa.

Ei tämä martta teiän tovereitten itsetunnoista mitään tiiä mutta omastaan voisi muutaman sanasen kirjoittaa. Katsokaas, onhan se niin, että itsensä vähättely on suorastaan typerää ja melkeinpä säälittävääkin mutta ei liiallinen omankehun haiseminenkaan mitenkään suotavaa ole! Ooppa siinä sitten.

Jos vaikkapa kansalainen sanoo toiselle, että Kappas kaveri, onpa sulla nätti uus kampaus niin huonolla itsetunnolla varustettu ja kainomielinen suomalainen saattaa sanoa, että No tää on nyt vaan tämmönen ja vaihtaa punastellen puheenaihetta. Aivan hyvin tuo mainittu toveri olisi voinut vain yksinkertaisesti todeta, että Kiitos, hauska kuulla ja vaihtaa sitten sitä puheenaihetta. On aivan suotavaa ottaa kehut vastaan kiittäen, ei nöyristellen.

Mutta joskus on mukava harrastaa pientä ja viatonta itsensä vähättelyä, vaikka muuten olisikin aivan sinut itsensä kanssa. On mukava katsoa miten paljon itseänsä pystyy kaikella rakkaudella ruotimaan ilman, että putoaa itse kaivamaansa kuoppaan. Yllättävän paljon, sillä itselleen nauraminen on tärkeä asia tällä vakavalla elon tiellä.

Vähän aikaa sitten tämä marjatta mainitsi perinteiseen tapaansa, kuinka pakersi perheelleen muistoksi remonttikirjan menneestä vuodesta. Samaan aikaan oli kuvatehtaalla käynnissä kuvakirjakilpailu, jonne lähti pitkällisen harkinnan jälkeen myös tuo mainittu kirja. Eilen soitti kuvatehtaan täti, että meikämartan kuvakirja on päässyt semifinaaliin! Joskus kannattaa haistattaa meriheinät kaikenmoisille it-tuntemuksille ja koittaa tikulla jäätä. Tällä kertaa se kannatti! Jatkossa olevia kirjoja pääsee äänestämään Helsingin messukeskuksessa 2. - 4.3 olevilla Kuva ja kamera 2012 -messuilla. Saa äänestää!

Mitä tästä opimme: pitää yrittää!

Ps. Koska jälkikasvu on kasvavaa sorttia ja herttasimmatkin vaatteet käyvät joskus pieniksi, niin täältä löytyis.

Vihertää.

Kevät on tuolla jossain, hankien alla. Valoa piisaa jo mutta viherrystä saadaan odotella vielä tovi. Litisevän vuodenajan ja sen jälkeisen kesän tulon tunnistaa kihelmöinnistä viherryspeukalossa. Tämä matami sai syntyessään geeneissä melkoisen ison peukalon keskelle kämmentä, mitä kaikenmoiseen elävään kukkaan ja ruohoon tulee mutta se ei estä yrittämästä. Edelliset viherkasvit heittivät henkensä luultavasti liian aktiivisen kastelun seurauksena, joten taas ollaan vähän viisaampia. Elävät sen minkä elävät, nautitaan vihreästä niin kauan kuin sitä kestää.

Eilen maailmaan ilmaantuneella pienellä prinsessalla on nimi. Tänään kuulimme armaalta anopilta, että eilen vietettiin myös meikämarjatan ja miehensä kihlapäivää. Suorastaan herttasta, kummakos tuo kun oli alitajuisesti niin mukava mieli. Tuo olo ei tosin jäänyt eiliselle vaan tänäänkin on sisäinen aurinko paistanut. Sitä on vaikea mennä sanomaan, että näkyykö se ulospäin muuta kuin yliaktiivisena puhelinkäyttäytymisenä mutta sanonpa vain, että tähän voisi tottua! Elämä on mukava asia.

Lempimökkikirja siivittää ajatukset haaveitten kesätorppaan. Vielä joskus. Tule kesä!

Kevättä rinnuksessa.

Tänäänkin on aurinko pilkistellyt pilven takaa. Koko viikko on kulunut hypähdellessä ees sun taas ja ajellessa pitkin pitäjiä, joten tänään oli otettava itseään niskasta kiinni siivouksen suhteen. Lastenhuone on edelleenkin kuin joukkopaon jäljiltä mutta olkoon sitten niin.

Ainokainen sisareni luovutti kaapeista pölyttymästä ylimääräiseksi jääneen tarjottimen. Siihen kasataan kesällä aamupalatarpeet, avataan takaovi ja läpytellään paljon jaloin pihapöydälle nauttimaan kahvikupposet ja voileivät. On se merkillistä miten sitä onnistuukin saamaan ajatuksiin kesäfiiliksen vaikka ikkunasta ulos vilkaistessa mieli voisi lipsahtaa helpommin ihan toiseenkiin suuntaan. Se on tämä valo.

Armaan naapurimaan, eli melkeen meiän, uusi prinsessa aiheutti sen, että matami kaivoi ilman lupaa työkalut esiin ja asensi omin päin lehtitelineen seinään. Menihän se vähän hassuun paikkaan kun mallailu ei oikein onnistunut, mutta aika nätti se silti on. Uhmapäisyys ei välttämättä kannata, sillä joskus ideat tulevat vasta jälkikäteen. Tuo teline meinaan on kasattava versio, jokainen lokero on erikseen ja siitä voi tehdä sen korkuisen kuin haluaa. Telinettä tiiratessa tajusi hidas martta, että senhän voisi laittaa aivan hyvin myös sivuttain ja kun hankkisi lisäkappaleita, niin voisi tehdä miten pitkän tai korkean tahansa. Tämän asian tajusin vasta kahden jättikokoisen reiän ilmaannuttua seinään.

Joku kaunis päivä rohkaisen mieleni ja käännän telineen, tänään en uskalla. Omavaltaisesti seinään ruuvatussa lehtitelineessa on ihan tarpeeksi äksöniä yhdelle päivälle kotomaamon eloon.

Kevättä kohti.

Viime päivät ja ajat on aurinko paistanut. Tänään ihan konkreettisesti mutta muuten vähintäänkin mielessä ja jaksamisessa. Avulias lähipiiri ehdotti itseään lastenhoitoavuksi ja niinpä vanha parikin pääsi pitkästä aikaa viettämään pientä hotellikaupunkilomaa pääkaupunkiin hyvässä seurassa. Mieli virkistyi eikä nälkäkään varsinaisesti päässyt iskemään, siitä piti huolen lempikiinalainen.

Kesäkatalookeja putkahtelee postilaatikkoon toinen toisensa perään. On ilo omata tytär, sillä kirpputori ja kaupat pullottavat mitä herttasempia mekkoja. Sitten kesällä sen kuin kiskaisee mekon niskaan ja hilpaisee varpasillaan kukkakedolle. Sitä odotellessa kolataan pihaa tyhjäksi lumesta, jota tulee aina vaan lisää ja lisää. Eikä edes ärsytä suuremmin, kummallista.

On myös ilo omata poika, joka osoittaa mielenkiintoa vaatekaappiaan kohtaan. Aina ei pojun ja maamon maku kohtaa mutta se ei ole tärkeää. Tärkeää on uudet kesäkengät, joita on pidetty sisällä jalassa siitä lähtien, kun ne paketista kuorittiin. Parasta niissä on se, että ne on vihreät ja niillä pääsee juoksemaan tavallista nopeammin. Maamonsa samanmoisista kengistä puuttuu jostain syystä tuo viimeksi mainittu ominaisuus.

Aurinko on ystävä.

Välineurheilua.

Kattokaapa, kyllä se tämäkin matami saa joskus jotain aikaiseksi kun oikein aurinko paistaa ja muutenkin on fiilarit kohillaan! Tänään on nakutettu seinälle taulu tovereineen ja ompelunurkkaus on täten ihan virallisesti valmis toimintaan.

Pöydän maalaaminen tuottaa jotenkin ylitsepääsemätöntä tuskaa, joten olen väkisillä alkanut ajattelemaan, että oikeastaan tuo nykyinen sävy on jotenkin sympaattinen. Ompelunurkkafiilistely vaihtuu oikeaan harjoitteluun, kun pöydällä lojuvat sisustuslehdet vaihtuvat kaavoja ja ideoita sisältäviin lirpakkeisiin. Tällä hetkellä tuossa tilassa ei ole tapahtunut mitään ompeluun viittaavaa, vaan kaikki on silkkaa välineurheilua.

Ompelijaa vartioi karhuherra, joka on peräisin naapurimaasta. Little Studio on nimi karhukaverin takana ja voinpa kertoa, että melkosen monta muutakin mehevää seinäkaveria löytyy tuolta sivuilta, tyynyistä, leikkuulaudoista ja muista herttasista nyt puhumattakaan. Ei ole puppua lain se puhe, että naapurimaassakin osataan.

Kotomaamo taiteili käpöisellä kuvanmuokkausohjelmallaan itselleen pikkusia kortteja, joista vain kaksi mahtui seinälle. Pallosen kortin idea on ihan raakasti varastettu täältä. Sitten kun oikea kaava eteen putoaa, on korkea aika lunastaa lupaus takin ompelusta. Vielä on talvea jäljellä.

Makuasioita.

Tämän harrastuksen parhaita puolia on se, että joskus tällainenkin kotomarjatta saattaa päästä mukaan johonkin mukavaan projektiin. Sellaisessa hurahti eilinen päivä etelässä. Yötä myöten köreksin lumimyräkässä kotia kohti näkyvyyden ollessa noin kymmenen metriä ja mietin, tämä se on sitten sitä kuuluisaa omaa aikaa. Vallan mukava päivä oli.

Lähiaikoina on kirpputori houkutellut moneen otteeseen parin viikon sisään. Tässäkin kohtaa on havaittavissa jonkinlaista innostusta kevättä kohtaan, sillä viime kuukausina tuokaan asia ei ole liiemmin houkutellut.

Matami hankki itselleen niin kauhian, että oikeastaan nätin pallosen mekon ja sangen hellyttävän sinivalkopohjaisen aamutakin. Siis omasta mielestään. Miehensä tähysi aamutakkia, ihmetteli ostopäätöstä ja totesi vaatekappaleen luultavasti olevan jonkun hikisen mummon vanha. Julmaa tässä on se, että tuo asiahan riippuu ihan mummosta ja jos nyt mummukalla sattuu esiintymään runsaasti hien eritystä, niin ei kai sekään ole sen mummoparan vika. Aivan tyytyväisenä lontustan menemään hikisen aamutakkini kanssa tästäkin eteenpäin. Sitä paitsi mummot on söpöjä.

Eilisen, ja Vitaliksen parantamien käpälieni, innostamana alkaa ompelupöydän muodonmuutos. Jos sitämyötä saisi ne paljon puhutut taulutkin seinälle.

Pintaa tää kaikki on vaan.

Kaikkihan sen ymmärtää mutta sanonpa kuitenkin. Meinaan tuota juuri, että tämä sivusto on oikeasta elämästä vain pieni pintaraapaisu. Että täällä on melkoisen valoisaa ja mukavaa, vaikka varsin valittavaakin välillä. Että täällä ei pureuduta parisuhteen nykytilaan, ei vatvota sielun syvimpiä syövereitä tai hehkuteta lapsosten uusimpia oppimisia. Kyllä matami sen kertoo, kun ottaa päästä mutta ei sitä, että miksi ottaa. Tai että kun on oikein hyvä mieli, niin niin se vaan on. Tarkemmat tiedot on yksityisasioita.

Koska tämä sivu on erityisen pinnallinen osa eloa, niin kerronpa teille tauluista. Kierrätyskeskuksesta vitosella hankittu ompelupöytä on kannettu paikoilleen makuuhuoneen toiseen päätyyn. Vielä ei ole varmaa, että jaksaako laiska martta maalata tuon pitkulaisen toverin vai saako se armon jäädä nykyiselleen. Se kuitenkin tiedetään, että melko monta taulua ja kuvaa tuota seinää tulee koristamaan. Niistä uusimpina aina yhtä herttaisan Hanna-Riikan aina yhtä sympaattista taidetta. Voisin ottaa ne kaikki!

Esikoiseni on jo neljän vuoden ikään ehtinyt poikanen. Tuolla kaverilla on sanansäilä sivaltanut ja verbaliikka kukkinut monet vuodet, mutta pientä muistihäiriötä on toisinaan silti havaittavissa. Esimerkiksi eilen on huomenna, ylhäällä on alhaalla ja muistanut on unohtanut. H-kirjain on myös täysin hallussa mutta kahden sanan kohdalla ne muuttuvat kummasti v-kirjaimeksi. Nuo sanat ovat vuono ja vuomenna.

Eräänä päivänä toveri muisti, että oli toissapäivänä unohtanut kaverilleen parhaimman pikkuautonsa: "Hei äiti, mää en unohtanut ottaa mukaan sitä pikkuautoa sieltä Viljamilta sillon sikavuomenna!"

Sunnuntai.

Tänään satoi lunta, alkaa olla jo ihan kunnon kinokset. Parin vuoden takaisiin ei silti vähään aikaan ainakaan täälläpäin päästä. Silloin pihan kolaaminen alkoi jo olla melko haasteellista kun lumi ei vain kertakaikkiaan enää mahtunut mihinkään.

Eilen kävimme jäällä retkellä. Veli kaivoi laukustaan makosat kaakaot ja laskiaispullat. Meillä oli vain kuivia keksejä ja kaakaota, joka maistui pesuaineelle. Onneksi retkikaverit olivat varanneet evästä kaverille kanssa, sillä kaikkihan sen tietää, että eväitten syöminen on retken kohokohta. Saapa nähdä tehdäänkö lähijärvelle tänä vuonna jäärataa ollenkaan.

Kirpputoritavaran penkominen on ohitse tällä erää. Naapuripöydistä lähti mukaan viikon aikana oranssi siivilä sekä tyttärelle kaksi villapaitaa, joista toinen tuo sympaattinen punavihreä roikkuja.

Ompelupöydän päälle suunnitellaan megalomaanista kuvakollaasia, jota varten taiteellinen lahjakkuutteni on päässyt loistoonsa. Kehyksiä odotellessa harjoitellaan sommitelmia lattialla.

Emännällä on kesämökkikuume.

Siinä se on.

Makuuhuoneen ainokainen verho on tuottanut päänvaivaa. Huonehan on varsin valkoinen lattiaa myöten ja kaipaa väriä. Mikään kuosi ei ole puhutellut niin kuin tuo kertakaikkisen täydellinen Marimekon Ryijy. Olen jopa valmis luopumaan verikyynelin väännetystä ylivärikkäästä päiväpeitosta tuon vuoksi. Kenties joku osaisi kertoa löytyykö moista herttasta kangasta jostain lähimaastosta?

Pieni muttahan noissa kankaissa vain tuppaa olemaan, raha kun ei kasva puissa ainakaan täälläpäin. Ehkä jos oikein ahkerasti pistää kolikkoa pankkiin ja hartaasti haaveilee, niin jospa se sieltä kotio tulisi. Ja sitäpaitsi ystävänpäivänähän ruukataan antaa ystäville jotain kivoja pikku lahjuksia, ihan vain hyvästä tahdosta toisen mieltä piristämään. Tässä mitään vihjettä oo.

Arkea.

Tämä kotomaamon elo saattaa joskus tuntua perin puuduttavalta. Kun edelliset tiskit on saanut koneeseen, niin seuraavaa pitäisi jo olla täyttämässä. Kun edellinen ruoka on saatu vedeltyä naamariin, niin seuraavaa pitäisi olla vääntämässä. Kun edelliset pyykit on viikattu kaappiin, niin seuraavia pitäisi jo olla pesemässä. Kyllästyttää.

Olisi herttaisaa verrata itseään riutuvaan joutseneen mutta kyllä tässä tapauksessa on kyseessä ihan vaan raakkuva naakka, joka epäili jatkuvan ärsytyksen olevan jonkinsortin julmaa liian aikaisin alkanutta kolmenkympinkriisiä mutta tuli kuitenkin tulokseen, että kyllä tässä nyt ollaan ihan vaan loman tarpeessa.

Eilen keksi tuo valittava raahka käyttötarkoituksen autotallissa lojuvalle pöydälle. Enää tarvitaan hiomapaperia, maalia, pensseli ja varsinkin viitsiytymistä. Siitä tuntuu nykyään olevan suurin pula tämän martan osalta. Sitten saataisiin joulupukin tuoma ompelukone paraatipaikalle käyttövalmiiksi. Tämän talven aikana on vielä lunastettava takintekolupaus.