8/26/2012


Mitä ihmisen olisi hyvä tietää mummoista.
Näin lauantai-illan ratoksi ja kirpeän elokuisen illan iloksi tahdon muistella erästä kesäistä uintireissua.

Kävipä nimittäin niin, että tämäkin marjatta piipahti kesällä asuntomessuilla. Piipahtaa on tosin varsin väärä käsitys talokiertueesta ja varsinkin siitä hien määrästä. Meikätätsy ei meinaan aina ihan hoksaa, että millonka pitäs laittaa vähän ohuemmalti vaatetusta päälle ja millon sitten toisaalta pikkusen enemmän. Tuona päivänä oli kuuma ja sehän sopii - jos ei ole pukenut päälleen pitkähihaista, paksuhkoa ja varsin mustaa mekkoa.

Katsokaas, jos ihminen menee kuljeksimaan hikisiin majoihin päiväksi, niin ei ole lainkaan mukavaa, jos selkärankaa pitkin valuu pienoisniagara ja rillit valuvat nenänvartta pitkin kuin missäkin vesiliukumäessä. Tai että ainoat suusta ilmaantuvat sanat ovat vettä!, huh huh ja en kestä enää, kun sieltä pitäisi tulla, että onpas taitavaa värien käyttöä, minimalismi on tässä kohteessa huipussaan ja kahoppa miten makosasti pakerrettu saunan tekele. Mitään en meinaan niistä taloista muista, paitsi sen oranssisen lavuaarin, sillä koko tuon päivän jossain kaukana hikisessä horisontissa siinteli järven viileä sini.

Autolle päästyämme kuorittiin päältä kaikki mahdollinen ja sännättiin markettiin uima-asuostoksille tavoitteena sukeltaa ensimmäiseen eteen osuneeseen lammikkoon. Ensin tosin piti päästä pois kaupungista, sillä jossain laitamillahan tunnetusti piisaa uimarantoja vaikka muille jakaa. Vaan ei piisannut. Yksi tie oli lupaava mutta rannan tapaista ei löytynytkään. Toinen ranta oli lupaava, mutta pieni, ja kauhean täynnä mekastavaa nuorisoa. Kolmanteen olisi pitänyt kävellä kamalan pitkästi ja siihenhän ei laiska ja varsinkin hikinen kansalainen kykene. Ajettuamme sata kilometriä rannan perässä olikin ihan oivallista keksiä, että ajetaanpa samantien tuttuun kotirantaan, kun kerran on tänne asti jo päästy. Ja niin sitten ajettiin ne loputkin paritkymmenet kilometrit.

Körötimme rantaan pientä ja varsin möykkyisää mutta tuttua hiekkatietä. Pääsimme pukukoppiin ja takaisin rantaan, kun puskan takaa hyppäsi iso koira suoraan matkaseurueeseen kuuluneen kaksivuotiaan päälle. Koiran omistaja sai eläimen rauhoittumaan ja lopulta pieni nassikkakin pääsi jotenkuten säikähdyksestään. Astuimme laiturille, vesi siinsi houkuttelevana silmien edessä. Liplatellen se kutsui hikisenä puuskuttavaa emännystä sukeltamaan vilvoittavaan syleilyynsä. Silloin jostain maan raosta astui esiin mummo.

Mummolla oli kädessään onki ja huulillaan kysymys, että eihän haittaa, jos ottaisi tässä pikkusen aikaa onkimisen kannalta? Kielläpä siinä sitten mummoa, vanhempia ihmisiä kun tulee kunnioittaa. Mummo asettui aseensa kanssa haara-asentoon keskelle laituria ja alkoi kalastamaan. Onki viuhui pienessä rannassa juuri siinä kohdassa, jossa hikinen emäntä ja seuralaisensa olivat juuri aikoneet pulikoida pitkän ja puuduttavan odotuksen huipennukseksi. Silloin hikisiä vietiin.

Punakka joukkomme hyppäsi autoon ja kaarsi rannasta pois mielenosoituksellisesti kaasuttaen. Onkikoot mummo ihan omassa rauhassaan sitten, toivottavasti yksikään sintti ei tarraa ongen lieroon. Olisi ihan oikein tuolle ajattelemattomalle mummerolle. Tässä kuitenkin järjen sana teille toverit! Älkää ikinä lähtekö kiihtyneenä auton rattiin, sanotaan. Eikä suotta. Hyvin pian oltiin nimittäin ojassa. Hyvin tuttu mutta möykkyinen rantatie päätti, että viiden tunnin tuskaisaa uimaodotusta olisi hyvä venyttää vielä hetken. Auto humahti ojaan pohjaansa myöten.

Lopulta kaiken sen hikoilun, uimapukuostosten, rannan etsimisen, koirahyökkäyksen, mummon ilmaantumisen, ojaan ajon, auton hinauksen ja viiden tunnin yrittämisen jälkeen oli laiturilta sukeltaminen yksi kesän nautinnollisimmista hetkistä.

Mitä tästä opimme? Mummoihin ei voi ikinä luottaa, sillä aina on se vaara, että ne alkavat onkimaan.

(Kuvissa parin päivän takainen retkipulla sekä syksyn houkuttelevimmat sukkahousut.)

21 kommenttia:

LauraQ kirjoitti...

Mahtava tarina, kiitos Rillis! Selkää pitkin valuva pienoisniagara :D

Saariston kasvatti kirjoitti...

Ihana tarina!! Näiden takia blogeja jaksaa lukea, välillä onnistaa!

aNNa kirjoitti...

Apua!!! :D

Suvi kirjoitti...

:D voi ei...

hanka kirjoitti...

ei voi kuin hihitellä yksikseen sun tarinankertojan taitoja:)))on sinua ja teitä koeteltu;)

Leena kirjoitti...

Ihanaa! Ihanaa, kun olet taas täällä! Kirjoitin ja kyselin joskus sulta maalisävystä. Siitä tomaatista :) nyt mietinkin, että jäikö mun vastaamatta sulle vielä... No mutta googlasin "eteinen, blogi" ja mut ohjattiin sun eteispostaukseen. Olin niin iloinen, sun blogi on mun ihan ehdoton suosikki !!! Näin se elämä menee, joskus pitää päästä pois, pitää saada olla omien ajatusten kanssa. Tai ei vaan jaksa/ kiinnosta. Samantien huomasin sun huutonet-linkin. Merkkiin jo muutaman jutun kirjanmerkkeihin;) heti, kun laitat myyntiin niitä sun ompelemia anorakkeja HEP!!! Täällä erittäin kiinnostunut ostaja. Etenkin mielessä se puna/valkoraidallinen.
Ihanaa päivää!

Jomaisa kirjoitti...

Mää en kestä :D Kiitos päivän nauruista!

Aniliini kirjoitti...

Aiettä oon kyllä NIIN iloinen kun oot taas takas täällä ilostuttamassa sun soljuvalla kerronnalla! Tuli kuule melkein tarvetta tenalle!

Pauliina kirjoitti...

No jopa oli tarina :) Nyt tekisi mieli uimaan :)

Memma kirjoitti...

Turkasen mummo! Ois menny pöheikköön onkimaan.

Lotta kirjoitti...

Voi että oot taitava kirjoittaja! :)

Niina kirjoitti...

Hahah täälläkin kuollaan nauruun! :)Itselläni on myöskin joskus sama paha tapa; eilen menin parturiin luopumaan pitkistä hiuksistani. Hellekeli, paksu paita kera viitan ja hartioilla lepäävien kumilerpakkeiden. Sekä lisäksi vielä tuskan hiki kun takatukkaani näpsittiin juuriaan myöten. Voisi sanoa meikän selässä noloppus aika isomman luokan niagara! :)

Rillirousku kirjoitti...

Laura, SK, aNNa, Suvi, Hanka: :)

Leena: Kiitos viestistä! :) Punavalkoinen anorakki odottelee kyllä tällä hetkellä kirpparikasassa hinnoittelua. En oikein tohdi laittaa sitä huutonettiin, kun on meinaan melkein eka takkini. ;)

Jomaisa, Aniliini, Pauliina: :)

Rillirousku kirjoitti...

Memma: Niinpä. Emminä tajua mitä se oikein ajatteli. :-O

Lotta: Kiitos. :)

Niina: Onhan se kumma, kun ensin odottaa lämpimiä kelejä ja sitten pukeutuu kuin keskitalvella konsanaan. Millonhan sitä oppis. :D

Päivityksiä kirjoitti...

Johan oli seikkailu! Sukellus tuli varmasti tarpeeseen :)

Mikko kirjoitti...

Onpa kuule niin mahtavaa että bloggaat taas. :)

Lilla kirjoitti...

Nauroin!

Rillirousku kirjoitti...

Päivityksiä: Ehottomasti! :)

Mikko: Kiitos. :´-)

Lilla: Niin meikkuki, ei siinä paljon muuta voinu. :D

Leena kirjoitti...

Oih, jospa laitan sulle meiliä! :)

pikku viu viun äitee kirjoitti...

oh no!!!;);) tuuria kerrakseen...

Rillirousku kirjoitti...

Leena: :)

Pikku viu viun äitee: Joskus vaikeimman kautta saa parhaat naurut. :)