Tänään on ihan maanantai.

Viikonloppu kului erittäin lepposasti erittäin hyvässä seurassa, jonka seurauksena tätä tekstiä näpyttää erittäin väsynyt martta. Tuo seura on juuri se tietty, joka on nähnyt tämän matamin pahimmillaan ja silti ne vieläkin jaksaa mua. Se on ihmeellistä tämä elo, ei voi kuin kiittää.

Viime aikoina on kaikenmoinen hyödykäs tekeminen tuottanut todella suuria alkuunpääsemisvaikeuksia. Kun ei vaan natsaa. Viikonlopusta luulin saaneeni aivan äärettömän paljon remontti- ja muutakin energiaa mutta kyllä täytyy todeta, että tänään on sitten ollut niinku niin maanantai, ettei miesmuistiin. Jopa lastenhuoneen verhotanko heittäytyi mukaan maanantifiiliksiin ja kumahti kolahtaen muutenkin univajeiseen ja ärsyyntyneeseen pääkoppaani.

Ihmeitä tapahtuu, sillä tässä talossa on tänään nähty varsinainen sellainen. Henkilö, jonka lapasesta tehtiin peruskoulussa pehmolelu ja jonka tähänastisen elämän huimin neulesuoritus on ollut kaulahuivi, on neulonut tyttärelleen villatakin. Ja kuulkaa, valmistui muuten melko mehevään aikaan, sillä tänään oli kaikesta huolimatta mitä mainioin villatakkikeli, ja se jos joku on hyvä asia tässä syksyssä. Tyttökin tykkäsi. Veljensä takki on myös hilppaista vaille valmis ja kumma kyllä tuo neulomisvimma ei vain ota laantuakseen. Kolmaskin takki on näet jo aloitettu.

Lupaan, että ensi viikolla puikot lentää ompelukoneen perässä lomalle ja remontti saa jatkua. Viikonlopun aikana iski näet pieni sisustuskärpäsen purema taas pitkästä aikaa.