9/21/2011

Nyt olis töitä tarjolla!

Palkataan siivooja perheen maamon ompeluinspiraation ajaksi. Työ on pitkälti lelujen keräämistä, tiskien laittamista ja kankaanriekaleiden noukkimista. Töihin on hyvä ottaa mukaan jonkinlainen pieni magneetti, jolla seinänvierustoille putoilleet nuppineulat saa kätevästi poimittua talteen. Työn kesto muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Palkaksi työnantaja neulasee kätevästi jonkin tosi hermeettisen neuletuotoksen.

Tämä on vakava tilanne mutta asia on kuitenkin hallinnassa, uskokaa tai älkää. Kun edellisen kerran ompeluksistani katseeni nostin, niin kävelytilaa oli olohuoneen lattialla vielä kuitenkin sellaisen kapeahkon väylän verran ja keittiön pöydällekin saa ihan näppärästi raivattua kahvikupille tilaa, kun siirtää kangaspinkkaa hivenen ikkunaan päin. Ei huolta siis.

Tänään lähti ompelukone kuitenkin taas seuraavaan paikkaan, joten ruokalapputehdas seisahtui ainakin pariksi viikoksi. Sillä aikaa voikin kätevästi neuloa nuo kesken olevat neuletakit valmiiksi.

Ps. Kirpputoripöytä on tänään täyteen ängetty, jotta siivoojan palkkaaminen olisi vain huuli. Salaiset koodit ovat Silinteri ja 74. Pöydän tyhjentäminen suotavaa, kiitos.

12 kommenttia:

Enni kirjoitti...

Taidan käydä huomenna kirpparikierroksella vilkaisemassa...:) Vaikka taisin nähdä jo suurimman osan teillä! siltikin.

Tuuli kirjoitti...

No sinne ne nyt sit ehti mennä, mut mä meen sieltä noukkimaan. Saatanpa olla vaikka kymmeneltä paikalla, mikäli yhen hammaspeikkosen aamuvirkkuus jatkuu. Se vaikeasti valittu ruokalappu tais muuten unehtua teille, ja sitä ois just tänäänki tarvittu.

Älä kerro kellekään, mut mun lapsi on jo maistanu mm. suklaata. Oonko hirvee?

Virpi kirjoitti...

Huoh,tuo on oikeesti täyttä totta täällä!Kunpa meidän lapset oppisivat noukkimaan vaatteensa ja tavaransa,niin tää sais ommella!!!
Turha toivo!:/

Minna-Leena kirjoitti...

Ihailtavaa ahkeruutta teidän taloudessa. Eikä sillä siivoojalla niin väliä. Siivoat sitten, kun ei enää käsityöt kiinnosta. Tai ihan pikkusen siinä sivussa vain. Niin meillä ainakin tehdään ;)

ps. Harmi, kun salaiset koodit ohjaa vähän turhan kauas meistä. Olisin muuten ollut etunenässä paikanpäällä :)

Miia kirjoitti...

Olisi suotavaa että rouva siellä päässä jatkaisi blogiin kirjoittamista päivittäin, nimittäin tässä vaiheessa aamua jos ei muuten naurata niin päivityksesi luettuani saan pyyhkiä aamukahvit näytöltä :P

Kiitos siis siitä, tästä on hyvä jatkaa päivää :)

Kotipuolessa kirjoitti...

Tää on niin tuttua. Annahan kaiken muun olla, kun on luomisen vimma. Se ei taltu muuten kuin tekemällä. Kotityöt jaksaa odottaa..

Tiina kirjoitti...

Tilannehan on vielä perin hyvä, jos olet saanut raivatuksi tiesi tietsikalle. Pijähän poloku auki!

anu kirjoitti...

Mä niin tunnistan tuon lapasesta lähtevän tekemisinspiksen... Täällä tulee liukuhihnalta heijastimia. Pieni vuokrakämppä ja inspiraatiot eivät tosin sovi yhteen, eikä pöydännurkasta välillä tahdo löytyä paikkaa edes sille kahvikupposelle. No, talohaaveen toteutuminen nytkähti tänään vähän eteenpäin, toivoa paremmasta on! Mua sun koodit ohjais tuohon ihan nurkille, taidanpa käydä penkaisemassa.

Ihanaa loppuviikkoa!

Peppi kirjoitti...

:D tykästyin kuviisi ja juttuihisi. Jäänpä seurailemaan!
Niin ja hyvä siivoja vois saada meilläkin paikan - samansuuntaista havaittavissa täälläkin.

pieni mopo kirjoitti...

Sulla on niiin super hieno koti ja lapset. Aivan mahtava kuva oli kun poika pitelee jokapoikapaitoja käsissään =)

Minnas kirjoitti...

Moi maamonen!
Ikävä oli suuremmoinen kun olit poissa.
Mielessä olis [yks,kaks, no monta] kysymys. Millä maalilla maalailit tuon nahkalaiskimuksen? Pysyykö maali? imeekö maalipinta likaa?
Haaveissa olis maalata meidän kaks ah niin ihanaa sohvaa, mut en tiiä uskallanko.

Rillirousku kirjoitti...

Kiitos kaikille viesteistä! Niin se vaan on, että kun pari viikkoa ihan antaumuksella sotkee, niin sitä sitten myös muutama viikko siivotaan. :D

Tuuli: Suklaata? Voi jehna. Suklaa kuuluu naisen eloon pienestä pitäen, niin se vaan on! Joten dount vori.

SuMi: Kiitos kysymyksistä. Tuosta tuolista semmosta, että maalasin sen auton sisäverhoiluun (siis nahkapenkkien maalamiseen) tarkotetulla spraymaalilla, joten se muuten on ja pysyy, se on vissi. :)
Tuo maali oli tosin melko tyyristä mutta eipähän ainakaan samantien lähde housujen mukana irti. En oo huomannu että olis tarttunu likaa.