3/13/2015

Hylly ja siivoushullu.
Nyt on raivattu kuulkaa, ja raivataan edelleen! Sosiaalista mediaa ja lähipiiriäni seuranneena on todettava, että en suinkaan ole yksin tämän kevätsekoamisen kanssa ja sehän nyt varsinkin passaa. Ei tartte yksin vauhkota kirpparikasojen ja kierrätyspisteen äärellä.

Keittiöön on saatu hylly paikoilleen, kuten kuvista näkyy. Myös valaisin on saanut parinsa rinnalleen, joskin valaisimen polttimo oli ottanut postissa sen verran osumaa, että ei tuota enää valoa. Uusi polttimo on siis hankintalistalla, mutta onneksi ulkoa virtaa valoa tähän vuodenaikaan runsaasti ja pitkälle iltaa, hyvin pärjätään yhdenkin valaisimen voimin.

Tykkään siitä, miten melkoisen pienellä vaivalla keittiö sai ihan uuden ilmeen! Monesta pienestä asiasta syntyy yksi iso ja jo pienikin muutos nostattaa taas uutta raivaus- ja siivousintoa, kun ei kestä katsella uutta muutosta kyönäsessä seurassa. 

Keittiössä häärää eräs rastapäinen nelivuotias, joka sai vesirokossa kannettavakseen runsaasti isoja rakkuloita myös päänahkaan, mikä miellyttävä ajatus. Hiusharjan näkeminen on aiheuttanut paniikkikohtauksen ymmärrettävästä syystä, mutta eilen illalla tuokin takkupesä saatiin ojennukseen. Terveitten kirjoissa aletaan olemaan muutenkin, joten pienimuotoinen eristys ja sitä myöten iskenyt raivaushinku pitänee hetkeksi aikaa hyllyttää ja keskittyä nauttimaan auringosta ulkoilmassa.

Laatat odottavat vielä saumausta, kun täydellistä saumaväriä etsitään. Ajatuksena on, että väri olisi mahdollisimman samaa sävyä betoniseinän kanssa, jotta tuo seinän yläosa ikäänkuin valuisi laattojen saumoihin ja sitä myöten yhdistäisi seinän kaksi eri osaa yhdeksi. Siinä varsin yksinkertainen asia mahdollisimman monimutkaisesti kerrottuna. Tuo kuvassa näkyvä saumaväri alkaa itseasiassa olemaan jo aika lähellä sitä mitä haetaan ja luultavimmin siihen päädytään.
Loppuun vielä arkea ja aurinkoa olohuoneessa. Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa itse kullekin!

8 kommenttia:

Ilonin Anna kirjoitti...

Sopiipa tuo hylly hyvin paikalleen! Meillä sama toimii eteisessä kenkätelineenä, ja keksisin vaikka mitä muitakin paikkoja samanmoiselle ;)
Valaisimet on ihanat! Väri on ihan täydellinen! Minkä merkkiset ovat?

Ihanaa aurinkoista keväteloa!!

Hanna kirjoitti...

Ihana keittiö kyllä! Sopii pikkuneitikin väreiltään hyvin joukkoon :)

Rillirousku kirjoitti...

Ilonin Anna: Hyvä idea käyttää kenkähyllynä! Valaisimet on Normann Copenhagenin, tilattu Finnish Design Shopista. Aurinkoista kevättä sinnekin! :)

Hanna: Kiitos, mekin tykätään! :)

Amanda- Amandan unelmia kirjoitti...

Aivan ihana blogi ja HURMAAVA koti.. ♥ Tulen taas seuraamaan.. Jos vain haluat niin käy vierailulla blogissani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
Kommentit on tervetulleita ja lukijaksi saa alkaa :) Ihanaa viikkoa sinne!

Rillirousku kirjoitti...

Amanda: Kiitos! :)

Joanna kirjoitti...

Teijän köökki on niin naminami. Ja saa oman näyttämään ihan kököltä. Asialle tarvii varmaan tehdä jotain. Kiitos inspiraatiosta!

mh kirjoitti...

Hei! Joko olet muuten sauma värin päättänyt? Meidän kylpyhuoneeseen olen suunnitellut samanlaista laattaa ja kiinnostaisi mihin olet päätynyt? Ja Oletkos muuten mistä laatat ostanut? :D

Rillirousku kirjoitti...

Joanna: Kiitos! ;)

mh: PAHOITTELUT hitaasta vastaamisesta!! Seinässä on sauma mutta tiiätkö, kun mulla ei oo mitään käryä mikä on sävy. :/ Suurinpiirtein samaa sävyä kuitenkin seinän kanssa. (Jos tuosta tiedosta nyt mitään hyötyä on...) Laatat on ostettu K-Raudasta, 9,90e/m2. :)