10/15/2014

Sukkaa pukkaa.
Pari päivää sitten menin ja ihastuin palavasti Venlan taituroimaan Saana ja Olli-neuletakkiin. Koska neuletakkeja on tässä talossa vähäksi aikaa omiksi tarpeiksi, oli kuviota testattava johonkin nopeasti syntyvään. Näin iski tarve sukalle. 

Saana ja Olli-sukka on tietenkin hänen nimensä. Kuvio on Novitan kevään lehdestä peräisin ja ilmeisesti pariskunnan itsensä suunnittelema, jos oikein ymmärsin. Kuvion neulominen on tällä marjatalla vielä kovasti harjoittelun asteella. Ei saa jäädä liian tiukalle, mutta ei myöskään löysälle. Langoista pitää pitää huolta, että eivät ole ihan tuhannen solmussa. Enkä tosiaankaan tiedä, millä tavalla pitkät langanjuoksut kuuluu saada kuriin!

Kerranpa erään asian; hän on löysä, mutta väärästä kohtaa hieman liian kireä. (Tässä kohtaa pitää tietenkin todeta, että ihan kuin on tekijänsäkin.)  Näin ollen tämä kaveri päätyy luultavasti joulusukaksi joulukalenterin virkaa toimittamaan. Vaan onpahan ainakin nätein joulusukka, mitä tässä talossa on ikinä nähty!

Ps. Koululainen omi maamonsa villasukkia siihen malliin, että kaverille piti tehdä omat. Kummasti vuodessa ehtii unohtaa aivan perusasioitakin, olipa kyseessä sitten mikä tahansa hiemankaan ajatusta vaativa toimi. Tämän sukkaparin kohdalla kantapää piti opetella youtuben avulla taas ihan kantapään kautta uudestaan.

6 kommenttia:

Kesäpäivä kirjoitti...

Hienoja! Inspiroivaa! Rohkenisinkohan itsekin yrittää...

JohannaL / Koti Aurorassa kirjoitti...

Ihanat Saana ja Olli sukat!

Kaisa Palomäki kirjoitti...

No on aivan upia!! Kerrassaan, himottaisi kyllä kokeilla tuota kuvioita.

piipadoo kirjoitti...

No heti se semmosen sitten teki! Ihuna! <3

-piia

Mimmu kirjoitti...

Ihanat sukat! Minä muuten kaivoin juuri oman Lotta- kirjakokoelmani esiin. Neulomisen lisäksi varma viilenevien ilmojen merkki :D

Rillirousku kirjoitti...

Kesäpäivä: Rohkenet! :)

Johanna: Niitä on vaan yks. ;) Mutta on se nätti! :)

Kaisa: Kokkeileppa! Alunperinhän tuon kuvion ohje on koristetyynyyn. Tekis ehkä vähän mieli testata. :-P

piipadoo: :)

Mimmu: Niin on! Jotenkin niin kuuluu syksyyn <3 Mikä niissä niin iskeekään vuodesta toiseen. :)