10/18/2012

Arvotaanpa, pitkästä aikaa!
Tänään sataa, silleen aika roimasti, mutta ei tuule lähellekään niin paljon, kuin parina edellisenä päivänä. Viisivuotias tahtoi makkararetkelle ja samalla kaivamaan maasta aarteita keltaiseen kuppiin. Yksi asia on meinaan tässä elämässä varma ja se on se, että jos jälkikasvu ite retkeä ehdottaa, niin sillon lähdetään, oli keli mikä tahansa!

Nätin harmajassa säässä kaikki värikäs näyttää niin kovin korealta, joten tottamaar raahasin retkelle mukaan myös tämän arvonnan palkinnot. Tai siis vastaavanlaiset kappaleet niistä. Arvonta tuleepi tässä:

Taulu ja tapetti tahtoo lahjoittaa tämän tekstin kommenttiboksiin jälkensä jättäneiden kesken aivan herttasia ja uunituoreita paperikaunokaisiaan. Palkintoja on kaksi, joista ensimmäinen on kaksi korttisarjaa (toisessa viisi ja toisessa kolme korttia) ja toinen on mukavasti kotomaan väreissä oleva Oma koti kullan kallis-juliste. Arvontaan voi osallistua 21.10 iltaan saakka. Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!
ARVONTA ON SULKEUTUNUT, KIITOS OSALLISTUNEILLE! KOHTA ARVOTAAN!

173 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

minä minä minä!

neitinomad

Heidi. kirjoitti...

Minä niin ihastuin noihin! Eli ehdottomasti mukana!

Kati kirjoitti...

Noi on niiiiiiiin hienoja. Ilman muuta mukana. :)

Piia kirjoitti...

MUkana. Juujuu. Ja peukut pystyssä!

Tähtianis kirjoitti...

sopivat syksyn piristeeksi oikein hyvin! Mukana :)

heidi. kirjoitti...

Oh my, osallistutaan tietysti! Kerrassaan mainioita.

larppa aliisa kirjoitti...

Oma koti mullin mallin. Mutta että mukana!

Tiinakaisa kirjoitti...

Mukana!

Nanni kirjoitti...

Mukana! :)

Hanna kirjoitti...

Mukana, mukana!

Miikku kirjoitti...

Mukana:)

Kaisku kirjoitti...

niin varsin mielelläni osallistun!:)

p.s. sullon sitte varsinaisen kiva blogi:)

Anni Karoliina kirjoitti...

Minäkin :3

thosecrows@live.fi

Maariainen kirjoitti...

Arvontaan!

Jasmiina kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

sade kirjoitti...

Tuo juliste on ihana! Toivottavasti osuisi kohdalle :)

Routa kirjoitti...

Arvonnassa mukana!

marymary kirjoitti...

Teidän retkeilypaikka näyttää kivalta :)

Polly (nice kind of blue) kirjoitti...

Hello, I'd love to enter your lottery. Polly

Jonna kirjoitti...

Mukana tottakai! :))

Eedith kirjoitti...

Ehdottomasti mukana :)

Satu kirjoitti...

Mukana ehdottomasti!!
Superkiva palkinto ja superkiva blogi!!!

Murmelly kirjoitti...

Ihania! Ehdottomasti mukana :)

Hannakaisa kirjoitti...

Menossa mukana!

Hanna kirjoitti...

Mukana ollaan!

Vea kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Vea kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Elsa kirjoitti...

Noi on niin ihania, piristäisi pimeää syksyä aikas mukavasti :)

Hanna kirjoitti...

Kyl myyr, mukana ollaan! :)

Silmäilijä kirjoitti...

Olen niin mukana! Nyt olisi kyllä huimaa voittaa, nimittäin se juliste. Ei sillä, etteivätkö kortitkin kelpaisi ;).

Riikka kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

TuNnE kirjoitti...

Mukana :)
-Tunne

Fru Bullerby kirjoitti...

Mukana ollaan. Nuo on kivoja, ja suomenkieliset tekstit <3

Lilla kirjoitti...

Mukana arpajaisissa!!! :)

Edla kirjoitti...

Tosi kauniita kuvituksia! Olen NIIN mukana =)

eliisa kirjoitti...

Ehrottomasti mukaan. oikein ovat mainioita kortteja!

Päivi kirjoitti...

:) Ihanaa syksyä!! :)

Meena kirjoitti...

Mukana ollaan! Kauniita!

sari kirjoitti...

Ihanat! Mukana.

nuokku kirjoitti...

Kokkeillaan josko nakki napsahtais...

Serayna kirjoitti...

Mukana ollaan myös:)

Lyde kirjoitti...

Juu, tänne voi laittaa tulemaan :-)

Teillä on ihanat retkipaikat kun pääsette veden äärelle!

anna kirjoitti...

Minäkin tahtoisin :)

Liene kirjoitti...

Love the prints!

Marissa kirjoitti...

kommmentti.kommentti:) Vallan ihanaa, että lapset haluavat retkelle<3

piipadoo kirjoitti...

Jes! Mukana! Ja ihania syysretkiä toivotellen.

-Paula

tyttönen kirjoitti...

tää on kans mielellään mukana arvonnassa! :)

Kinnarkummun herrasväki kirjoitti...

Hep hep! Mukana ollaan!

Aniliini kirjoitti...

Noita oon niin ihaillu, toivotaan että arpaonni suosii!

Eveliina kirjoitti...

Osallistun arvontaan :).

Iitunen kirjoitti...

tahtoo tahtoo!! :)

myyrä kirjoitti...

tahtoo! :)

Suvi kirjoitti...

Hienoja on. Mukaan!

ninar kirjoitti...

Onpas kivoja! Mukaan arvontaan :)

stiinapauliina kirjoitti...

Oi miten hienoja! Mukana :)

m kirjoitti...

Yksi arpa kiitos!

Tiitta* kirjoitti...

voi tottakai! ihania!

Maijis kirjoitti...

Mukana!

Kadetonna kirjoitti...

Kivoja kortteja, arvonnassa!

Ippeike kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

S kirjoitti...

Mukanaa! :)

Suvi kirjoitti...

Mukana! Sinulla on ihanan piristävä blogi. :)

Nova Melina kirjoitti...

Minä myös mukaan! Kortit ois ihanat, mut julistekin hieno. Mullakin on vielä hetken aikaa kiva eläinmaatuska arvonta käynnissä. Käyhän kattoo kiinnostaako. :)

Sanna kirjoitti...

oi, tuollainen Suomen sävyinen oma koti kullan kallis -juliste olisi tällaiselle ulkosuomalaiselle oikein omiaan! Mukaan arvontaan siis :)

Karzi kirjoitti...

mukana!

Elina kirjoitti...

Ihana arvonta! Mukana!:)

mira kirjoitti...

oih. niin mukana!

h a n n a kirjoitti...

jäljenjättö!

laurar kirjoitti...

hep-hep, mukana!

Kerttu72 kirjoitti...

kiva blogi sulla !! olen mukana arvonnassa

Kikka kirjoitti...

Noi rasiat, aaaah ja voooih!
Tottakai mukaan!

Henna kirjoitti...

Mukana!

Alma kirjoitti...

Mukana!

jossu kirjoitti...

Määki oon mukana! :)

AnKa kirjoitti...

Mä jo melkein tilasin näitä, niin ihania! Joten odotan vielä tämän arvonnan yli...peukut tiukasti taivasta kohti.

Jessika kirjoitti...

mukana mukana

Henna kirjoitti...

Innolla mukana kivassa arvonnassa:)

Sanna/Kohti kotisaarta kirjoitti...

Oi, oi, onpa ihania! Mukana!

Kaisa kirjoitti...

Kivat palkinnot! Mukana ollaan.

Kati kirjoitti...

Arvontaan mukaan! :)

Silja kirjoitti...

minäki tahon mukaan arvontaan! :)

ihana, kun lapset pääsevät retkelle :)

Peurankello kirjoitti...

Olen noita ihastellut jo kauan ja aijai, jos onnistaisi:)

deborah kirjoitti...

Love them. Love the blog. Difficult to leave comments in only English. Sorry and thanks for considering my entry.

Reeta kirjoitti...

Ehdottomasti mukana! :)

Rimma kirjoitti...

Mukana ku peräpukama!

Johanna Jossu kirjoitti...

Mukana arvonnassa !

AnniP kirjoitti...

Osallistun!

Marsku kirjoitti...

Ihana blogi, ehdottomasti mukana!

Purnukka kirjoitti...

Arvonnassa mukana. :) Ihanainen asenne että retkelle mennään silloin kun lapsille passaa :) <3

ullamaj kirjoitti...

osallitun! jee!

AinoK kirjoitti...

mukana mukana!

kata kirjoitti...

Tietenkin mukana..

SuMi kirjoitti...

Tahan arvontaan viitsii osallistuakkin ku on niin hienot palkinnot! Tanne meren taakse ne vois matkata :)

Enni kirjoitti...

osallistun!

merja kirjoitti...

Ihania!Mukana.
MerjaN

Mymlan kirjoitti...

Uu, ehdottomasti mukaan!

Ride kirjoitti...

Arpa onnea etsimässä :)
Ihanat palkinnot!

Anna kirjoitti...

minä kans, minä kans :D

Maija kirjoitti...

Voi että miten paljon rakastankaan erilaisia postikortteja aktiivisena postcrossaajana. Joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa. :]

Satu kirjoitti...

Mukana ollaan :)

Paevi kirjoitti...

Mukana!

Salla Kivioja kirjoitti...

Niin mukana!

Jonna kirjoitti...

Mukana! :)

Aurora kirjoitti...

Ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan. :) Mukavaa syksyä!

Maya kirjoitti...

nää on hienoja.
mukana arvonnassa, totta maar.

juli kirjoitti...

Määkin tahon mukaan arvontaan! :-)

verkstaden verstas kirjoitti...

Arvonnassa mukana!

Nanna kirjoitti...

Mukana. Nuo kortit on niin ihania!

Tuia kirjoitti...

Mukana!

tiinaf kirjoitti...

Mie kans!

Nuuu kirjoitti...

Ehdottomasti mukana! :)

naMi kirjoitti...

Ihanan värikäs blogi! :)
Mukana arvonnassa!

Tanjuska kirjoitti...

Osallistun! :)

Kaisa R kirjoitti...

mukana arvonnassa!

enne kirjoitti...

Näyttää hyvältä, mukana arvonnassa.

Joanna kirjoitti...

Niiiiin mukana :)

ps kirjoitti...

Kiva kun olet palannut!
Mukana arvonnassa, taululle olisi jo paikkakin valmiina reikäistä seinää peittämään.

tiina kirjoitti...

Får jag också vara med? :) Tiina fr sthlm

KaisuT kirjoitti...

Mukana ;)

ei pöllömpi kirjoitti...

Niin kauniita, mukana!

Saila kirjoitti...

Onpa kiva palkinto :) Arvonnassa mukana.

Eve kirjoitti...

mukana :)!

Minna kirjoitti...

Mukana miekin.

Må bra, kamu. Tällä alkaa loma ihan just.

Illuusia kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa!

Ja käytämpä vielä tämän tilaisuuden myös kehaisemiseen. Ihana ja inspiroiva blogi sinulla! :)

Sonja kirjoitti...

mukana

Katsula kirjoitti...

ihaneja, kokeilen onneani :)

Marika kirjoitti...

Miullekkin! Marika

Petra Puistolassa kirjoitti...

Ehdottomasti mukaan! :)

rinderella kirjoitti...

Miekin mukana! C;

Elisa kirjoitti...

Hei mäkin haluun mukaan arvontaan ;) t. Väripisaran Elisa

Donna kirjoitti...

Thank you for a wonderfully inspiring picture of Finnish life. Best autumnal wishes to you and your family! And, yes please, I'd love to be included in your giveaway :-)

N☆ kirjoitti...

Mukana! :)

Mari Viirto kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia kuvia...

Petra kirjoitti...

Mukana! :--)

Anttu kirjoitti...

arvonnassa mukana!:)

Maantiepellon emäntä kirjoitti...

Kauniita kortteja ja kaunista maisemaa. Mukavaa syksyä teille. Arpa osukoon meille.:)

Sarah kirjoitti...

Mukana!

maiju kirjoitti...

Mukana! :)

Emma kirjoitti...

Onpa kauniita :) Mukana arvonnassa!

kzzkzz kirjoitti...

Mukana myös :)

Sari kirjoitti...

Kovin on kauneita papereita! Voisin mielelläni voittaa arvonnassa.

Villis kirjoitti...

Jee, tähän haluaa osallistua mummikin!

Merja kirjoitti...

Mukana ollaan!ihanan pirtsakoita kuvia taas!

Mire kirjoitti...

Mukana! :-)

Onneli kirjoitti...

Oi, onneksi ei ehtinyt mennä ohi tämä vaan ehdin edes hetkeksi pikaselata blogeja kiireen keskellä.

Päivi kirjoitti...

mukana muitta mutkitta...

Jaana kirjoitti...

Mä oon niin mukana! :)

voke kirjoitti...

Mukava blogi! Osallistun arvontaan!
-VOke

Pirttihirmu kirjoitti...

Kortit ja juliste ovat ihania, kuin kuvasi myös. Lähden mukaan koittamaan onneani.

Heidi kirjoitti...

Mukana ollaan!!

Sini kirjoitti...

Mukana ollaan! =)

Hanna kirjoitti...

Minakin mukana! Taalla tarvitaan vastamaalatuille seinille taytetta.

maruska kirjoitti...

mukana ollaan :)

zeepra kirjoitti...

ehdottomasti mukana.

Nna kirjoitti...

Mukana!

Virpi kirjoitti...

Mukana:)

kottarainen kirjoitti...

No mutta heti!

Annukka kirjoitti...

Määki tykkäisin näistä kauhiasti.

hannamaria kirjoitti...

Mukana kans, olen ihastellut noita aika vasta:)

zalla kirjoitti...

mäki haluun mukaan!

Jutta kirjoitti...

Mukana! :)

Miun Haukut kirjoitti...

Mukana!

Ellimelli kirjoitti...

Kauniita ovat! Jospa lykästäisi... :)

Suvi kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Silja kirjoitti...

Ihania! Mukana arvonnassa!

Hanna kirjoitti...

mukanamukanamukana!

Ulla kirjoitti...

Ihania -tottakai osallistun!

Anna Ilonen kirjoitti...

Hei, Mie osallistun kilpailuun!

Nonna kirjoitti...

Kauniit kortit ja ihastuttava kuvasarja! =)

Ruohonvihreä kirjoitti...

Toki koetan onneani minäkin!

Elmiina kirjoitti...

Wiimehetkellä...mukana!

Ledna kirjoitti...

Vieläkö ehtii osallistua? Oisin niin mukana arvonnassa. :)

Matt kirjoitti...

Onks nyt viä ilta? Jos, niin osallistun.