Totuuksia ompelukoneen takaa.
On onnellista omata ompelupöytä. Varsinkin, kun se on niin pitkä, että sille mahtuu keräämään rajattomat määrät erinäistä roinaa.
Aluksi oli niin, että säilytin ompelukonetta ompelupöydällä mutta sitten tosipaikan tullen kiikutin sen kerta toisensa perään tuttuun ja turvalliseen paikkaan keittiön pöydälle. Uuteen tottuminen vie aikaa mutta nykyjään kone tönöttää varsin topakasti sille tarkoitetulla paikalla.
Tämän hetken ompelupöydän tila kuvastaa varsin hyvin pääkoppaani. Siellä on kaikkea. Paljon ja epämääräisessä järjestyksessä. Niin paljon, että toisaalta ei mitään. Siellä on karuselli. Tänään iski kevätuupumuksen ensimmäinen päivä. Se, jota jo jonkin aikaa osasin odottaa. Onneksi on tovereita, jotka potevat samaa lamaannusta ja mikäpä väsynyttä paremmin piristäisi kuin toinen väsynyt. Yhessä on meinaan eri mukava valittaa silloin tällöin oikein sydämensä kyllyydestä ja joka asiasta, sillä vaikka ongelmat olisivatkin erit, niin tunnot ovat silti jotakuinkin samat.
Kiitos kymmenestä puhelusta, kahdesta vierailusta ja yhdestä kaupassakäyttämisestä. Kiitos, että jaksatte valittaa mun kanssa. Huomiseen!
11 kommenttia:
Huomiseen! Jatkakaamme suunnilleen siitä mihin jäätiin ;D
Paitsi en tuu teille sotkee enempää.
Mullakin iski se tänään. Se väsy. Sopivasti kun täällä vietetään tänään kesän ensimmäistä päivää. Noh. Etiäppäin kuin mummo suossa. ;)
Voivoi...täällä on kans kevätväsymystä havaittavissa! Tosi masentavaa!!!
Luin kirjotuksen aiheesta ja siinä kerrottiin että pahin kuukausi on huhtikuu. Aatellaan siis positiivisesti; kohta tää kuukausi on jo ohi :) reilu viikon päästä on vappu ja naps vaan masennus ja väsymys on poissa!
Voimia Rillis! Sinun puuhiasi ja puuhakkuutta on kiva seurata mutta tiedän tunteen. Suosittelen korjaamaan kaikki keskeneräiset hommat pois näkyviltä ja keskittymään vain olemiseen. Kyllä se energia valuu takaisin. Ole ja nauti.
Olisipa minullakin ompelupöytä. Tai kyllä mulla on ja oma huonekin sille mutta kaikki on vielä yhtä kaaosta:) Niinpä ompelen keittiön pöydän äärellä.Teininä mua ärsytti yli kaiken mun äidin ompelikone ja kankaat yms. ruokapöydällä ja päätin että mä EN IKINÄ ALA OMPELEMAAN tai ainakaan en tee sitä ruokapöydän vieressä. hups.
Heippa! Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja sydän alkoi läpättää kovasti kun huomasin että elät unelmasisustuksessani! Jospa tästä saisi itsekin pontta remontointiin ja sisustamiseen, johan olen 7 vuotta noita kasarikukkatapetteja katsellut, häpeän myöntää...
Nyt mä tiiän mitä sun tyyli muistuttaa... Astrid Lindgreniä ja erityisesti Peppi Pitkätossussa. Sama ilo ja lohdullisuus, kauneus. Saat arkipäivän kirkkaammaksi! t. Saara
Kiitos ihtelles ;) ai että ku se niin helpotti ku sai "vähä" valittaa. Sanotaanko näin, että sillon se on jollain kieroutuneella tavalla jopa ihan hauskaa, kun on joku jonka kanssa valsaa ihan kunnolla. :P
Lilla: Tuu vaa! :D
Piia: Ei se väsymys paljo kysele, että paistaako aurinko vai ei. Onneksi voimat palaa aina aikanaan, ennemmin tai myöhemmin. :)
Karzi: Juur niin! Vappuna ei enää kiristä, se on vissi. :) Nähäänpä!
Minna: Kiitos! Väkisilläkin jossain välissä voimat on vähissä, sitä se elämä taitaa olla. Onneksi suurimman osan ajasta saa olla positiivisella mielellä. :) Toivotaan aurinkoa!
Pupu Nuppunen: Niin, eikö oo kumma! Itekin inhosin lapsena kangaskauppoja yli kaiken. Edelleen niissä kyllä tuppaa iskemään pienimuotoset lapsuustraumat kun joutuu käymään. ;D
Anonyymi: Hyvä, jos saat inspiraatiota! Melkosta raatamista remontointi välillä on mutta onneksi loppujen lopuksi myös palkitsevaa. Ja jos ei jaksa tapetinrepijään koskea niin onneksi paras osio on ilmaista ja työtöntä, suunnittelu meinaan. ;) Tsemppiä remonttiin sinnekin suunnalle! :)
Saara: Nyt kyllä täällä sydän läikähti, sillä kukapa muu kuin Astrid Lindgren ja Peppi Pitkätossu on suurimpia idoleitani. Muuttaisin Huvikumpuun samantien, jos se vain olis mahdollista. :) Kun ei ole, niin tehdään sitten oma huvikumpu. ;) Kaikki Lindgrenin kirjat kyllä kolahtaa ja kovasti. Vimmerbyhyn pitäis taas kesällä päästä. Suosittelen!
Juli: Niinpä! Valittaminen on rattosaa ajanvietettä, jos sitä harrastaa päivän pari kuussa oikein urakalla. Sitten jaksaa taas pyrkiä positiivisuuteen. Kiitos ihtelles valitusseurasta <3
Ihania kuvia! Elämää <3 Tsemppiä! Niin kiva tämä sun blogi! <3
JohannaK: Semmosta se elämä on. :) Kiitos!
Lähetä kommentti