.

9/30/2011

Syksy on hyvä syy järjestää jonkinsortin juhlat.
Olohuoneen hyllylle muutti syyspöllö. Kiitos Tiina!

9/27/2011

Se on kuulkaa syksy.
Tänään asioilta palatessamme sai matami huomata syksyn hiipineen esiin viikonlopun aikana. Talon kulmalla kasvavat jättivaahterat olivat pukeneet varsin ripeästi ylleen täyteläisen syysasunsa ja pudonneita lehtiä alkaa olla pihassa siihen malliin, että olisi jo hyvä aika kaivella haravat varastosta.
Tänään on muutenkin kaikinpuolin täydellinen syyspäivä, sillä jopa ystävämme aurinko päätti kurkata ihan reilusti tuolta pilven takaa. Tänäänkin tosin tuulee varsin vinhasti.

Myytävää omaisuutta sisältävä pöytä on taas tumpattu täyteen ja lisää hinnoiteltu. Tarpeistoa kannamme paikalle tulevien päivien kuluessa niskat vääränä.
Nelivuotiaan villatakki aherretaan valmiiksi, jotta meikätäti pääsee pitämään kiinni ensi viikon lupauksestaan.
Hyllyyn ilmestyi kolme uutta lainakirjaa, jotka vinkuvat kuka mitenkin kovaan ääneen, että pääsisivät luettavaksi, mutta saavat parat odotella vielä tovin. Kun aikaa on, aikoo lukutoukka hotkaista nuo kolme herkkupalaa verkkokalvoille melko antaumuksella.

9/26/2011

Tänään on ihan maanantai.

Viikonloppu kului erittäin lepposasti erittäin hyvässä seurassa, jonka seurauksena tätä tekstiä näpyttää erittäin väsynyt martta. Tuo seura on juuri se tietty, joka on nähnyt tämän matamin pahimmillaan ja silti ne vieläkin jaksaa mua. Se on ihmeellistä tämä elo, ei voi kuin kiittää.

Viime aikoina on kaikenmoinen hyödykäs tekeminen tuottanut todella suuria alkuunpääsemisvaikeuksia. Kun ei vaan natsaa. Viikonlopusta luulin saaneeni aivan äärettömän paljon remontti- ja muutakin energiaa mutta kyllä täytyy todeta, että tänään on sitten ollut niinku niin maanantai, ettei miesmuistiin. Jopa lastenhuoneen verhotanko heittäytyi mukaan maanantifiiliksiin ja kumahti kolahtaen muutenkin univajeiseen ja ärsyyntyneeseen pääkoppaani.

Ihmeitä tapahtuu, sillä tässä talossa on tänään nähty varsinainen sellainen. Henkilö, jonka lapasesta tehtiin peruskoulussa pehmolelu ja jonka tähänastisen elämän huimin neulesuoritus on ollut kaulahuivi, on neulonut tyttärelleen villatakin. Ja kuulkaa, valmistui muuten melko mehevään aikaan, sillä tänään oli kaikesta huolimatta mitä mainioin villatakkikeli, ja se jos joku on hyvä asia tässä syksyssä. Tyttökin tykkäsi. Veljensä takki on myös hilppaista vaille valmis ja kumma kyllä tuo neulomisvimma ei vain ota laantuakseen. Kolmaskin takki on näet jo aloitettu.

Lupaan, että ensi viikolla puikot lentää ompelukoneen perässä lomalle ja remontti saa jatkua. Viikonlopun aikana iski näet pieni sisustuskärpäsen purema taas pitkästä aikaa.

9/22/2011

Tänään on ollut hyvä päivä.
Päivällä saimme nauttia toverin maukasta mustikkatorttua ja illalla siivosimme. Enää ei kuulkaa tässä talossa langanpätkät juhli!


Tuon kuvassa nähtävän mini-rillirouskun isoveljen jalka sattui taas eilen ihan vain itsekseen potkaisemaan tuolia sen verran kovasti, että tuoli mokoma otti ja kaatui. Siitä muistuikin mieleeni se eräs taannoinen käsi, melkolailla vuoden takaa.

12.10.2010

Yöpöydän laatikosta löytyi vahaliidut. Vanhat tutut, kaivattu viimeksi joskus viisi vuotta sitten, kun vielä ehti ja jaksoi piirtää.
Vaan eilenpä piirrettiin! Olohuoneen lattialle levitettiin pelit ja rensselit ja siinä sitten aikamme tuhrattiin. Meikätäti oli juuri kieli keskellä suuta väkertämässä paperin reunaan jotain herttaista tikku-ukkoa, kun kuulin nimeäni kutsuttavan.

Poikanen varovasti: Äiti.
Emokki: No mitä?
Poikanen ihmetellen: Äiti kato, mitä se mun toinen käsi oikein tekee?
Emokki ei vielä tajunnut tilannetta: Ai mikä? No mitä se tekee?
Poikanen  häpeilemättä: Se piirtää lattiaan!

Tuosta tilanteesta piirtyi alitajuntaani varsin oiva toimintamalli. Tuotahan voisi ihan aikuinenkin kätevästi käyttää arkielämässään monessakin tilanteessa!

Täten, näin selviät arkielämän haastavista tilanteista, osa 1:

Karkkilakkolainen hengenheimolaiselleen:
Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan ottaa noita karkkeja tuolta pussista ja laittaa niitä mun suuhun!

Miehen kanssa vaatekaupassa:
Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan alko maksamaan näitä vaatteita!
Tärkeässä tentissä:
Hei kato, mitä ne mun silmät oikein tekee? Ne vaan tuijottaa tuon tyypin vastauksia!

Messuesittelijälle:
Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan kauhoo noita karkkeja mun taskuun!

Miehen kanssa Ikeassa:
Hei kato, mitä ne mun jalat oikein tekee? Ne vaan lähti kiertämään uudestaan tätä kierrosta!

-

Tällä matamilla on tiedossa harvinaisen mukava tuleva viikonloppu. Täten toivottaa hän oikein rattosia tulevia päiviä itse kullekin!

9/21/2011

Nyt olis töitä tarjolla!

Palkataan siivooja perheen maamon ompeluinspiraation ajaksi. Työ on pitkälti lelujen keräämistä, tiskien laittamista ja kankaanriekaleiden noukkimista. Töihin on hyvä ottaa mukaan jonkinlainen pieni magneetti, jolla seinänvierustoille putoilleet nuppineulat saa kätevästi poimittua talteen. Työn kesto muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Palkaksi työnantaja neulasee kätevästi jonkin tosi hermeettisen neuletuotoksen.

Tämä on vakava tilanne mutta asia on kuitenkin hallinnassa, uskokaa tai älkää. Kun edellisen kerran ompeluksistani katseeni nostin, niin kävelytilaa oli olohuoneen lattialla vielä kuitenkin sellaisen kapeahkon väylän verran ja keittiön pöydällekin saa ihan näppärästi raivattua kahvikupille tilaa, kun siirtää kangaspinkkaa hivenen ikkunaan päin. Ei huolta siis.

Tänään lähti ompelukone kuitenkin taas seuraavaan paikkaan, joten ruokalapputehdas seisahtui ainakin pariksi viikoksi. Sillä aikaa voikin kätevästi neuloa nuo kesken olevat neuletakit valmiiksi.

Ps. Kirpputoripöytä on tänään täyteen ängetty, jotta siivoojan palkkaaminen olisi vain huuli. Salaiset koodit ovat Silinteri ja 74. Pöydän tyhjentäminen suotavaa, kiitos.

9/20/2011

Meikämatamilla ja nelivuotiaalla poikasellensa on yleisesti ottaen melko leppoisat välit. On ollut aikoja, kun olemme nahistelleet vähän väliä ja kaivelleet toisiltamme verta nenästä mitä pienimmistäkin asioista mutta lähiaikoina olemme eläneet sangen sopuisasti.

Tuo poika on varsin mukava nelivuotias. Kaupassa juttelee kassatädille mukavia, ihmettelee ääneen liian pitkään katsovaa papparaa ("Äiti, mitä tuo oikein tuijottaa mua?"), kokee olevansa hyvinkin suuri ja voimakas, hoivaa pikkusiskoaan mitä hellimmin ja on muutenkin varsin näsäviisas kaveri. Kaverin synttäreille ja kerhoon pitää päästä yksin, sillä kyllähän aikamies jo itse itsensä hoitaa.

Osaa se riehuakin. Välillä tuo mainittu kuoma saa kohtauksia, joihin reagoimme yleensä sanomalla: Älä jäpitä! Tuo kohtaus menee jotakuinkin niin, että kyseinen lapsi ottaa lähellä olevasta pöydän tai tuolin reunasta kiinni, alkaa tärisyttämään vartaloaan ja hokee kaksi sanaa sekuntiin: Nän nän TSS, nän nän TSS. Tämä ihastuttava ääni purkautuu ulos tuosta pienestä ja hontelosta pojan ruumiista perin kovaan ääneen ja on hermoja raastava.

Tämä lähiviikkojen maamon ja poikasen nahistelu koskee nukkumaanmenoa. Kun aina on jokin kesken; Aku Ankka, peli, video, kaakaomuki, jogurtti tai muuten vain hengailu.
Tämä tahtojen taistelu kehittyy varsin usein äänen korottamisen tasolle. Niin myös tänä iltana. Lopulta poju kuitenkin hiipi jälkihalailun ja muutaman kyyneleen väsyttämänä sänkyynsä.

Makuuhuoneen oven sulkemisen jälkeen hiljaisuutta kesti muutama minuutti kunnes huoneesta alkoi kuulua ääntelyä. Meikämatami astui pimeästä käytävästä pilkkopimeään huoneeseen ja kuiskasi kärttyisällä äänellä: No, mitä nyt taas?

Pimeästä kuului vastaan kuiskaus: Äiti, sää oot kaunis. Voisitko laittaa mun peiton kunnolla?
Kaikki tai ei mitään.

Tätä kirjoittaa kansalainen, joka joko tekee koko ajan tai sitten ei ollenkaan.
Viime aikoina on opeteltu ahkerasti ompelemisen saloja. Päätimme erään toverin kanssa, että talven aikana olisi opittava ompelemaan vuorillinen takki, ihan omin voimin. Meikämartan tuntevat tietävät sen, että kyseinen naikkonen ei ole varsinaisesti syntynyt ompelukone käsivarrellaan mutta niin vain on päässyt käymään, että silti jäi parka ompelukoukkuun.

Meikämatami on ollut varsin herkästi luovuttava tapaus tuon ompelun suhteen. Kuin myös neulomisen. Jos ohjeen lukee alusta loppuun puoleen minuuttiin eikä ymmärrä siitä hölkäsen pöläystä, niin kai sitä sitkeämpikin martta saattaa lamaantua pelkästä ajatuksesta ja jättää aikomukset taitavammille. Mutta nyt on kuulkaa päällä semmonen valo, että sitä harvoin täälläpäin näkyy. Tämä martta on meinaan päättänyt oppia.

Ihan yksinkertaista tuo oppiminen ei ole, kuten varmaan jokainen tietää. Mutta nyt on sen verran jäänyt jopa liike päälle, että vähän turhankin pakkomielteisesti on tullut harjoiteltua. Lanka on lentänyt ja ylimääräistäkin syntynyt, joten muutama löytyy täältä. Lisääkin putoilee pikkuhiljaa.

Tää lähtis nyt sitten tästä niinku ompelemaan. No en oikeesti! Pyykkikasa ei anna armoa. 

9/19/2011

9/18/2011

9/08/2011