Lapsellisia lapsia ja aikuisia.
Tässä talossa asuu nimittäin, ja hyvä niin. Ei pidä ihmisen liian aikuiseksi koskaan tuleman, vaan lapsellisuus on vähintäänkin hyvä ominaisuus kansalaisen silmäkulmassa.
Eilen sai nelivuotias leikkiseuraksi kolme serkkupoikaa, tänään taas muutaman prinsessan. Meillä on nyt puolitoista vuotta leikitty bObleseilla* ja edelleen on todettava, että ne ovat ehdottomasti tämän talon eniten käytössä olleet leikkikalut! Ei päivää, kun ei hypittäisi, riehuttaisi, tasapainoiltaisi, kiisteltäisi, pompittaisi tai tehtäisi temppuratoja.
"bOblesit ovat lapsille sopivia huonekaluja, jotka kannustavat leikkimään, oppimaan ja kehittymään. bOblesin huonekalut perustuvat yksinkertaisiin geometrisiin muotoihin - leikattuna eläinhahmoiksi. Lapsi pystyy mylläämään, rullaamaan, tasapainoilemaan, kiikkumaan, keinumaan, hyppimään ja oppii samalla tuntemaan omaa kehoaan, joka edelleen toimii perustana motoriselle kehitykselle. bOblesit ovat hauskoja ja kehittäviä leluja yhtälailla kuin toimivia huonekaluja."
Yksi asia on todettava; aikuisen ei pidä kuvitella lapsenmielisyydessään liikoja itsestään. Lasten leikkejä katsellessa vanhempi kansalainen nimittäin alkaa kuvittelemaan, että omakin tasapainoilukyky on samaa tasoa, joten kerrottakoot, että erinäiset voihkinnat on useamman aikuisen suusta livahtanut, kun on mennyt lasten leikkeihin sekaantumaan. Suosittelen näin ollen bObleseja ihan joka ainoalle lapselle, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Aikuisemmille vinkkinä, että tasapainoilun voi aloittaa vaikka siitä, että ihan vaikka istuu vankasti takamuksellaan donitsin päällä. Silloin ei pääse tippumaan niin kovaa ja korkealta.
* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta
Postaus tuotettu yhteistyössä bOblesin kanssa
Ihania leikkikalu/jumppavekottimia! Koin itse viimeksi tänään tuon tasapainoilun tosi vaikeaksi näin vanhemmalla iällä. Teinpä ihan postauksenkin siitä blogiini.
VastaaPoistaMeillekkin ostaa päräytin donitsin, mahtis kapine.joka päivä se on leikeissä mukana ja vaikka mite päin sillä riekutaan.Kerranki tuntuu jottei menny rahat hukkaan.:)
VastaaPoistaKristiina: Kovassa käytössä ovat olleet kyllä, eikä aikuisetkaan pysty vastustamaan kiusausta! ;)
VastaaPoistaPurnukka: Meilläkin on kyllä erityisesti donitsit olleet monessa mukana! Uimarannalla ja lumihangessakin jopa ihan perusleikin lisäksi. :)