Ikkunan uudet vaatteet.
Viime keväänä ripustettiin keittiöön ja olohuoneeseen uusia ja kirpputorilta hankittuja verhoja. Siitä asti nuo kaverit ovat killuneet paikoillaan, joskin olohuoneen värikäs kaveri lähti jo kuukausia sitten kirpputorikasaan ja siitä lähtien ikkuna on ollut vaatteeton.
Pidän verhoista. Pidän myös verhottomuudesta, puolet talon ikkunoista on vailla vaatteita, eivätkä niitä kaipaakaan. Kuitenkin tykkään siitä, että olohuoneessa ja keittiössä on pehmikettä tuomassa lämmön tuntua ja kotoisuutta, pitkä ikkunarivistö tuntuu kolkolta ilman niitä, vaikka vallan hyvin pärjäisi ilmankin.
Pari päivää sitten päädyin kuitenkin pitkästä aikaa Kodin Ykköseen, josta vähän kuin vahingossa lähti mukaan Annon vaalea sivuverho sekä tumman luumuinen pöytäliina, johon tempaisin tankokujan ja sekin pääsi verhon tehtävää suorittamaan. Yllättäväksi tämän asian teki se, että tarkoitukseni oli jo pidemmän aikaa ollut hankkia valkoiset verhot niin olohuoneeseen kuin keittiöön ja niitä olinkin hakemassa, kunnes sydän käski toisin. Yleisesti ottaen pätevä elämänohje on, että usko siihen, mitä sydämesi sanoo. Ja minä uskon.
Näin ollen huomaan, että maanläheiset sävyt, rouheus ja lämpö tuntuvat tällä hetkellä hyvältä, joten olkoon sitten niin. Myös kirpputorikasaa on pengastettu ja verhoja ja muita löytyy myynnistä täältä. Saa huutaa mutta edelleenkään ei oo pakko hei! Lisäystä on toivon mukaan myös tulossa, kun kaaosta saadaan selvitettyä ja aikaa on riittävästi.
Beautiful pics :)
VastaaPoistaOnpa kivan erilaiset sävyt! Kyllä sydäntään kannattaa ehdottomasti kuunnella <3
VastaaPoistaHeips!!!
VastaaPoistaVoi että ku mua haluttas tuo pirput parput,minttu pöytä ja keltaset muuton valaisimet:).
Mutta onneton ku ei anna mun huutaa tuolla netissä...en jotenki saa hommaa onnistuun!!!!
Onko se ainut vaihtoehto vai onnistuuko huuto täällä????
T.keski-ikäinen nainen:)
Denies: Thank you. :
VastaaPoistaIlonin Anna: Niin se vain on, asiassa kuin asiassa.
Keski-ikäinen nainen ;) : Tuotteet on nyt huuto.netissä ja silloin niitä ei voi oikein muualla kaupitella. Huuto-tunnuksilla pitäisi kyllä onnistua huuteleminen siellä, en ole laittanut mitään estoja tai rajoitteita päälle. Eli pitäisi onnistua helposti, kun rekisteröityy huuto.nettiin ja luo tunnukset, se on helppo juttu! Sen jälkeen ei pitäisi olla ongelmaa. Jos tuotteet ei mene siellä, niin laitan ne muualle myyntiin, mutta nyt ne on vain siellä. :)
OK. Kokeilenpa siis uudestaan!! Oikeesti, en saanu luotua sinne niitä tunnuksia=).
VastaaPoistaJa tääki kommentointi on näköjään tullu pojan "blogin" nimellä!!!HOIJOI mikä teknologian ihmelapsi!!!