Carpe diem.

Hetkeen tarttuminen on joskus kiven takana. Välillä hetkeen tarttuu aivan itekseen ilman sen suurempia yrityksiä, silloin arki rullailee mukavasti ja pienet vastoinkäymiset eivät pahemmin pistä kapuloita rattaisiin. Sitten on sitä toisenlaistakin hetkeen tarttumista. Semmoista, että tarttuu liikaa huonoihin hetkiin, ajatukset pyörivät kehää ja pienistä vastoinkäymisestä muovautuu iso harmaahko pilvi, joka uhkaa viedä hukkaan yhden kokonaisen päivän ihmisen elämästä.

Se kuuluu elämään, että tarttuu monenlaisiin hetkiin. Ero on kuitenkin siinä, että hyvissä hetkissä kannattaa roikkua kiinni, ehkä välillä jopa kynsin ja hampain, mutta kannattaa kuitenkin. Huonoihin jos takertuu, niin siinähän sitä sitten ollaan, eikä irti pääse vaikka miten rimpuilisi.

Tänään marjatta on tarttunut huonoihin hetkiin. Pieniin, mutta muka-isoihin asioihin. Roikkunut niissä, suorastaan kieriskellyt. Edes pilven takaa pilkahtanut aurinko ei saanut osakseen kuin vihaisen mulkaisun. Mutta tässä näin, juuri ja nyt päätän, että vielä on päivää jäljellä ja tartun hyviin hetkiin! Tartun tänään postin yllärinä tuomaan, Tiinan tekemään ihanaan tauluun. Tartun eiliseen, siskon ja miehensä kanssa nautittuun päärynä-kinuskikakkuun. Tartun imuriin ja imuroin pahan hengen talosta pois. Tartun kolikkopussukkaan, suuntaan kauppaan ja ostan vuohenjuustoa ja tomaattia. Tartun itseäni niskasta ja käyttäydyn kuin nainen!

Olen puhunut.