6/17/2014

Lumisateisen kesäkuun korukuvat.
Juhannusruusut kukkii, nurmi vihertää ja parin yön päästä vietetään keskikesän juhlaa. Tänä aamuna heräsin toverin viestiin, joka kertoi päivät uutiset: Lumisadetta odotettavissa ympäri Suomea. Lämpimät lakanat oli kuitenkin pakko jossain vaiheessa jättää ja vällyjen alta kömpiessä oli vähintäänkin talvinen fiilinki, kun jalkakarvat huurtuivat välittömästi koiven koskettaessa lattiaa.

Launtaina suuntasimme jälkikasvun kanssa Katjan luokse koruja askartelemaan, kun perheen mies jäi pakertamaan alakerran varastoa lopulliseen kuosiinsa. Niin se vain päivä hurahti nopeasti neljän naisen ja kahden lapsen voimin ja kotiintuomisena oli koruja koko loppuvuodeksi, niin itselle kuin tovereittenkin käyttöön. Illalla saimme vielä armaat ystävät grillailukavereiksi ja nukkumaan päästiin vasta sunnuntain puolella.

Sunnuntaina marjatta sekä lapsensa saivat yökyläkutsun ja niin pakattiin pikaisesti kampetta kassiin ja suunnattiin Haapajärvelle maaseudun rauhaan pariksi päiväksi. Tutustuttiin lehmiin ja muihin olennaisiin, kastuttiin äkillisessä kaatosateessa läpimäriksi ja syötiin maailman parasta pullaa.

Tänään tehdään töitä ja juhlitaan kummityttöä. Huomenna saadaan kylään harvinaisia vieraita ja illalla mietitään yhtä suurta juttua, joka tulee väistämättä täällä blogissakin ilmi, kun sen aika on. Nyt on tyydyttävä vain vihjailuun. 

On siis sanottava, että lepoasennossa ei täälläkään ole viime aikoja vietetty, vaikka kovin hiljaiselta saattaakin vaikuttaa. Tuli lunta tai ei, niin nyt on kesä!

6 kommenttia:

  1. Koleaa on Vaasassakin, mutta aurinko sentään paistaa eikä lumesta tietoa - vielä. ;)

    VastaaPoista
  2. Korut on kauniit kuin mitkä!

    VastaaPoista
  3. Just semmonen oikeenlainen kesäfiilis!

    VastaaPoista
  4. Pieni Lintu: Lumi tuli, lumi suli. Onneksi. :D

    Riikka: Niin on! :)

    Jonna: Just se! :)

    VastaaPoista