Remonttivuosi 2011:

Tammikuussa suunniteltiin ja haaveiltiin. Leikeltiin lehtiä ja tehtiin leikekirjaa. Pakattiin koti laatikoihin.

Helmikuussa muutettiin ja aloitettiin lastenhuoneen remontointi.

Maaliskuussa lastenhuone valmistui ja aloitettiin työhuoneessa ankarat tapettikarkelot. Kuunaan ei ole mennyt niin hermo tapettiin kuin tuossa ruusuluolassa.

Huhtikuussa työhuone valmistui listoja vaille valmiiksi ja siirryttiin remontin suurimpaan urakkaan - keittiön, olohuoneen ja porraskäytävän pariin. Repiminen oli armotonta ja ilman ahkeria apujoukkoja tarpoisimme hiirenpapanoissa vielä tänäkin päivänä. Loppukuusta saatiin keittiöönkin jo kaapit paikoilleen.

Toukokuussa tehtiin ensimmäistä kertaa ruokaa uudessa keittiössä. Loppukuusta pääsimme lopustakin hiontapölystä eroon, kun myös olohuone valmistui. Mikroruokakausi oli ohi!

Kesäkuussa alkoi remonttiloma ja kierrettiin kirpputoreja.

Heinäkuussa saapui uudet porraskaiteet ja juhlittiin synttäreitä.

Elokuussa ripustettiin loput verhot paikoilleen. Maalattiin ja ommeltiin.

Syyskuussa lastenhuone valmistui lopullisesti, kun kiipeilyteline iskettiin seinään. Tuossa kuussa aloitettiin myös ikuisuusprojektiksi osoittautunut makuuhuoneen remontti. Syyskuussa myös retkeiltiin.

Lokakuussa neulottiin, ommeltiin, maalattiin makuuhuonetta ja laitettiin lastenhuoneeseen hylly.

Marraskuussa askarreltiin makuuhuonetta ja joulukoristeita. Nautittiin parin päivän ajan vuoden ainokaisesta lumitilkasta.

Joulukuussa intoiltiin joulusta ja odotettiin lunta.

Onnellista uutta vuotta toivotan!

Nakuilua.

Menneenä keväänä toveri suri huonokantista ruokapöytäänsä ja tämä martta suositteli ostamaan vahakangasta, jonka sitten niittaisi pöydän kannen alle kiinni. Toveri teki työtä käskettyä mutta tuo vaaleapohjainen kangas osoittautui huonoksi valinnaksi, sillä se imi itseensä tomaattia heti seuraavana aamuna. Kuuleman mukaan kyseessä ei ollut edes valmistusvirhe.

Nyt on päässyt käymään niin, että myös tämän talon kesällä maalattu pöytä on kulunut jo kannen osalta siihen kuntoon, että puhtaana pitäminen oli suorastaan työlästä. Oli siis lähdettävä liinan ostoon. Vaaleapohjaiset houkuttelivat mutta muistaen tuon toverin liinan kokeman katkeran tomaattitappion päätin pysytellä tummassa pohjassa. Tomaateista ei nimittäin ikinä tiedä. Tuo uusi liina niitattiin eilen paikalleen varsin tukevasti, sillä pöydällä on jo ikää eikä ne kolot sieltä mihinkään näy. Aamupalajogurtin jämät ja maitoläntit lähtivät pois silmistä suhinan keralla kuin itsekseen.

Ja että Muijaa taas. No kun Nakullakin on.

Joulun jälkeen mieshormoonit ovat liikenteessä.

Tietokonepöydällä lepäjää viime vuosien lempiopus, Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintola. Joka kerta yhtä hyvä. Tämän päiväinen kauppareissukin oli hyvä, parempi kuin edellinen, vaikka lievää hikoilun aiheuttamaa kitinää olikin ilmassa. Suunta on siis ainakin toistaiseksi oikea.

Näin joulun jälkeen on täälläpäin ilmassa varsin runsaasti mieshormoonia. Se liimautuu perin lujasti meikämartan rintapieleen siinä vaiheessa, kun ilmassa kajaa sana alennusmyynnit. Yleistäminen on rumaa, mutta sen verran mitä tuota toista sukupuolta tunnen, niin melkoisen vastahankoisia ovat kauppoja kiertelemään. Tai sitten olen vain onnistunut haalimaan ympäristööni tässä asiassa muuten vain vaikeita kansalaisia.

Kuten mainittua, niin tuo miespuolisten vastahankoisuus ei tunne edes raskaalta silloin, kun omaakin rinnustaa kuorruttaa viiden sentin mieshormoonikerros. Täyteen ahdetut alerekit, autoja täynnä olevat parkkipaikat, hikoavat talvitakit, ihmispaljous. Tiedäkste, mulla on jo niinku niin kaikkee. Elämässäin olen kaksi kertaa lipsahtanut ihan niinkuin virallisesti oikein alennusmyynteihin. Se oli kamalaa.

Tänään lähdimme kirpputorille vaikka nelivuotias sanoi, että ei se ole auki. On se, tiesi maamo, mutta ei se ollut. Niinpä eksyimme kaupoille. Kolme kauppaa, kaksi puseroa, suklaata ja vahakangas. Sitten hikikuorrutteisena äkkiä kotiin. Nauttikaa te vähemmällä kuorrutuksella olevat niistä hinnoista, meillä on jo niinku niin kaikkee.

Myrsky vei joulukuusen.

Ajattelin, että kaikki pinnallinen, remontti ja kaikenmaailman askartelut ovat niin toisarvoista, ettei tännekään putkahda mitään. Todettava on, että kovin pinnallisia asioita ei yläpallossa tällä hetkellä suuremmin liiku mutta liikaa ei parane tummiakaan ajatuksia mielessä pyöritellä. Ehkä nauru ja pikkupinnallisuudet tasoittavat sopivasti mieltä, kunhan niillä ei yritä hukuttaa unohduksiin elämän oikeita totuuksia ja arvoja.

Joulun  pyhiksi suunniteltu lukeminen unohtui kotiin, joten oli aikaa väänneksiä valmiiksi erään idolini innoittama villamekko tyttärelleni. Siitä piti tuleman karkea pötkylä, kuten esikuvansakin ja sitä saatiin mitä tilattiin. Ihan oiva mekko vilpoisaan taloon. Seuraava tuon samaisen punatukan innoittama paita on jo aluillaan, jotenkinhan tämä kaikki loputon joutoaika on käytettävä. Kyllä te maamot tiiätte.

Makuuhuoneen remontti on kertakaikkisen pysähdyksissä, syistä tiedetyistä. Kun ajatukset lentelevät muissa maisemissa eikä mistään vain tahdo saada kiinni on erityisen hyvä kertakaikkisesti vain antaa olla.

Mutta kun maailman paras joulupukki toi tälle matamille ihka oman ompelukoneen, niin jopas laitetaankin pensselit sutimaan! Sitten saadaan ompelukoneellekin ihan oma soppensa, jossa martalla on lupa sotkea ja rellestää. Sen kunniaksi siivottiin tuo tuleva ompeluhuone, johon remontin ajaksi on sänkymme puskettu. Jospa sekin pian saataisiin suurempiin tiloihin takaisin.

Joulukuusi oli varistellut poissaolomme aikana oksistoansa siihen malliin, että ulos lähti mokoma ranka. Päivällä huomasin sivusilmällä, kuinka se ihan itsekseen sujahti terassilta nurkan taakse. Melkoinen epeli.

Arvaamatonta on elämä.

Valkoinen lappijoulu poroineen ja moottorikelkkailuineen muuttuikin äkkiä ja arvaamatta sairaalajouluksi. Lentokone lennätti meidät ison veden tuolle puolelle toiseen kotomaahan rakkaan ihmisen sairaalasängyn viereen. Sairaalan käytävät tulivat joulun päivinä tutuiksi.

Kotimatkalla näimme vihreitä peltoja ja lehmiä laiduntamassa sekä erään salskean nuorukaisen, joka vietti tapania hihattomassa paidassa ulkoillen. Aattona mittari näytti kuitenkin pakkasta.

Tätä joulua emme unohda koskaan. Se oli sävyltään tumma ja raskas mutta kuitenkin onnellinen. Saimme viettää lämpimän joulun. Tämä joulu oli oppitunti siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Huomisesta ei koskaan tiedä mutta aina on oltava toivoa.

Neljä yötä jouluun.

On joulu, jouluaattokin melko pian. Ulkona orvokit kurottavat sinisin silmin kohti harmaata taivasta ja nurmikko vihertää kilpaa joulukuusen kanssa. Vain aurinko puuttuu, ja lämpö. Sitten olisi kesä.

Joulumieltä on kuitenkin jostain kumman syystä kertynyt tänä vuonna tähän taloon varsin runsaasti eikä se liene haitaksi ole. Korvatkoon se tuon lumettomuuden ja harmauden, joka ulkona vallitsee.

Postipoika se polkee hiki hatussa ympäriinsä ja jakelee laatikot täyteen kortteja ja paketteja. Tänään tuo hyväntahtoinen kuoma pudotti laatikkoomme hartaasti odotetun ite itelle ostetun joululahjan. Kirjan, johon tekisi mieli tarttua samantien ja ahmia se pariinkin otteeseen kannesta kanteen. Aion kuitenkin malttaa mieleni ja syventyä retroaarteiston maailmaan paremmin vasta joulunpyhinä.

Postilootaamme on taas tänä vuonna pudonnut toinen toistaan herttasempia kortteja. Kyllä se niin vain on, että tuosta vanhasta perinteestä on pidettävä kiinni, sillä mikäpä joulun toisi paremmin kuin ihan oikeat paperikortit. Kaikki toki jaksemisen rajoissa, joka vuosi ei tästäkään torpasta lähde maailmalle ainokaistakaan joulukorttia.

Toveri toi joulumuistamisena lasisen purkin täynnä kaurasuklaakeksejä ja joulukukka on aukaissut nuppunsa aattoa odottamaan. Tänään on viimeisten joululahjojen vuoro ja sitten onkin aika rauhoittua joulun viettoon. Toivotan täten siis kaikille teille kuomille

Hyvää ja rauhallista joulua!