Kuvaaja ja kuvansa.

Tänään meillä on yritetty saada taloa taas kuntoon talven jäljiltä. Yritys on ollut kova jo useamman viikon ja melkoinen kasa erinäistä kampetta on matkannut kohti kirpputoria, kierrätyskeskusta, pahvinkeräystä ja kaatopaikkaa. Siivoaminen jatkuu, sillä talo on pian julkisessa myynnissä ja olisihan se suotavaa, että mahdollinen tuleva asukas pääsisi tutustumaan puhtoisiin ja mahdollisimman vähäromuisiin nurkkiin.

Nelivuotias innostui anelemaan kameraa omaan käyttöönsä ja niin sovittiin, että saa kuvata oman huoneensa, kun se kerrankin on siisti. En tietenkään malttanut jättää toista kameraa rauhaan, vaan oli ikuistettava kuvaaja, joka mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa otti kameralla huonettaan haltuun. Yllä siis kuva kuvaajasta ja sen jälkeen kuvassa olevan kuvaajan kuva, joka täten julkaistaan juuri sen näköisenä, kuin tuo nelivuotias sen muistikortille tallensi.

Lastenhuoneessa muuttui järjestys tuossa jokunen tovi sitten, kun asukas ilmoitti haluavansa "eskarilaisten pöydän, jossa voi tehdä työjuttuja". Ymmärtäähän tuon, joten pöytä raahattiin huoneeseen ja samalla sänky vaihtoi paikkaa ikkunan eteen, josta on kätevä "ihastella maisemia heti kun herään". Pikkulegot, muovailuvahat ja pelit yritetään säilyttää ylhäällä tallessa ja sielläpä ne niin kauniisti ja ei yhtään huojuvan näköisesti onkin pinottuna.

Mummilta saatu mäntyinen arkku oli raahattava huoneeseen, sillä se on ilmiselvä aarrearkku. Arkkuun ei todellakaan saa laittaa ihan mitä tahansa, vaan siellä on kourallinen kolikoita pohjalla sekä muutama tarkoin valittu helmikaulakoru sekä timanttisormus. Ne kaikista tärkeimmät siis. Epäilen, että ihan parisen vuotta saattaa vierähtää, että vuolaana virtaava kolikkovirta yltää arkun yläreunaan asti...

Naulakossa roikkuu ne kaikista tärkeimmät (heti aarrearkun jälkeen), eli prinsessamekot. Yksi halloween-kostyymikin on näemmä tällä kertaa saanut armon roikkua prinsessatamineitten seassa. Liitutaululla hyppeli joulun alla taiteiltuja tonttu-ukkoja, joten kovin aktiivisia seinäänpiirtelijöitä ei ilmeisesti tässä talossa enää asu. Tontuille tuli kuitenkin kevät ja saivat lähtöpassit ennen näiden kuvien ottamista.

Yksi verho on ja pysyy, vaikka välillä joku toinen kangashuiskale käykin sitä haastamassa. Aina tuo Kulkue kuitenkin palaa paikalleen. Lamppukin on killunut katossa nelisen vuotta ja vaikka keltainen ei yleisesti ottaen kertakaikkiaan meinaa enää valua verkkokalvoilta alas millään, niin jostain syystä se ihan kuin kuuluu tähän huoneeseen. Tai sitten siihen on vain totuttu ja ajatus lampunmetsästyksestä laiskottaa. Tärkeintä kun kuitenkin on se, että se tuo valoa kansalle.