1/04/2015

Hyvää uutta vuotta!
Uusi vuosi on täällä ja toivon vain, että edes hiukan lempeämpänä kuin tuo edellinen, joka juuri raketein ja hyvässä seurassa hyvästeltiin. Viime vuodesta sen verran, että ei tule ikävä. Oikeasti pitäisi selata viime vuoden kuvia ja muistoja läpiä, jotta muistaisi, että varmasti siinä oli myös paljon hyvääkin. Vielä ei ole kuitenkaan sen aika. Sen aika on sitten, kun siltä tuntuu.

Tämän perheen joulu kului Ruotsissa, jossa saimme tavata pitkästä aikaa tovereita ja sukulaisia ihan ajan kanssa. Instagram on aloittelijan innokkuudella päivittynyt ahkerasti, mutta tietokone ja pitempikestoiset näpyttelytoimet on ihan tarkoituksella pidetty pannassa loman ajan.

Ruotsintuliaisina puupalloja sekä erinäisiä ruoka-aineksia, eikä vähiten kauniin ulkonäkönsä vuoksi. Kööpenhaminasta tarttui joulukuun alussa mukaan kahvimotti, joka on kätevä ottaa mukaan, jos kiire tulee. Sen pehmeän kuminen pinta tuntuu käpälässä mukavalta, pohjassa lukee Nicolas Vahe´.

Tänä aamuna tein kolmen raaka-aineen pikkuleipiä Vaneljan ohjeen mukaan sunnuntai-aamun iloksi. Näitä on testattava vielä kookoshiutaleilla!

Kun käy vähän aikaa pois omista nurkistaan, niin jopa iskee hinku päivittää kotiaan uuteen uskoon. Täällä ahkeroitiin vihdoin, monen vuoden aikomisen jälkeen, uusi ruokapöytä kierrätyslankuista! Aikaa pöydän tekemiseen meni taitavalla tekijällä pari tuntia. Jalat on vielä väliaikaiset ja penkit puuttuu, mutta kauhean iloinen olen tuosta pöydästä nyt jo. Kaunisteen Kuma-karhu pääsi pöydän päähän keittiön vartijaksi.

8 kommenttia:

  1. Parempaa uuttavuotta <3 Onpa rouhea pöytä, kolahtaa ihan täysillä.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvältä!! Lankkupöytä on niin lämpönen, jotenkin sen siivoamista pelkään vielä tässä vauvataloudessa. Mekin astuttiin uuteen vuoteen uuden/vanhan pöydän kera. Kummasti heti iskee kotipuuhasteluvimma kun astutaan kevään puolelle!

    Parempaa ja ilontäyteistä vuotta kotipalapeliin!! ^_^

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on ihana pöytä!!! Taitava tekijä teillä... ;)

    Joulun aikaan olikin talonne pimeä kun ohi tuli ajeltua monesti vanhempieni luo. ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta kuulostaa teidän joululoma olleen! Parempaa uutta vuotta!

    Keksit menevät heti kokeiluun.

    VastaaPoista
  5. Oikein odotan näkeväni pöydän valmiina. Tuo pöydän pintasävy on niin kaunis ja aito.
    Se on totta, että muualla käväisy auttaa näkemään oman kodin uusin silmin ja lopputulos on - mahdoton mööbleeraus, sisustus ja värkkäysinto!
    Pirtsakkaa alkavaa viikkoa täältä Oulusta!

    VastaaPoista
  6. anna: Kiitos Anna, samoin sinne <3

    Ilonin Anna: Täällä on kans vaihdettu ajatuksia siitä, että ihan pienten lasten kanssa ei kyllä olisi mikään järkevä ratkaisu tuo pöytä. Mutta isojen lasten kanssa jo oikein hyvä! :) Kiitos samoin, hyvää uutta vuotta <3

    Koivurinteen rouva: Pöytä kiittää kehuista. :)

    Susanna: Kiitos, samoin teille! :)

    Villa Kardemumma: Kyllä on mukavan rouhea tuo, kaipaan puun lämpöä ja sitä tuo pöytä tuo. Onhan se vähän epäkäytännöllinen mutta pitää yrittää olla kaatelematta kovin suuria määriä nestettä kerralla. ;) Ja sitäpaitsi, erityisen helppo hioa, jos siltä tuntuu! :)

    Mukavaa viikkoa myös sinne Ouluun!

    VastaaPoista
  7. Mulla työnalla myös puuhelmistä kynttelikkö.. Suurimpien helmien halkaisija on 5cm. Mikähän noissa sun? Mietityttää et kuin pysyy pystyssä.. Toki pitää ehkä sahata helmen alta pala pois, ni vähän auttaa.:)

    VastaaPoista
  8. Salla: Näistä piti kans ottaa alhaalta reilusti pois, että pysyy pystyssä tukevammin, vaikka aika kiikkerähän tuo on joka tapauksessa. Hiemakoneella tuli pohjasta tasainen. Hmm, isoimman halkaisija taitaa olla joku 7cm ja toiseksi isoimman 5cm, siis nuo missä on kynttilät. :)

    VastaaPoista