1/05/2015

Arki on taas.
Ja joulu saa luvan poistua. Yläkerran käytävälle tönäistiin olohuoneessa aiemmin töröttänyt kaappi, kun ei parempaakaan paikkaa keksitty äkkiseltään. Siihenpä olikin tuossa joulun alla mukava rakennella pientä piparitalo- ja bambiasetelmaa, nyt siinä on karsittuna versiona enää kynttelikkö muistuttamassa joulusta. Niin, ja Kanelimaan kortti tietenkin, koska siinä on niin ihanat sävyt! Kuten Hanna-Riikan töissä aina.

Pikkusen samaa sävymaailmaa löytyy myös langasta, jonka Ruotsista kotiin kannoin. Lanka löytyi ihan paikallisesta supermarketista, Ica Maxista, toverin vinkistä. Joku tuossa monivärisessä langassa vetää puoleensa, jotenkin vain puhuttelee juuri tällä hetkellä kovasti. Samaisesta putiikista löytyi myös muut kuvissa esiintyvät langat, joskin mustavalkoruutuisiin sukkiin löytyi värkit joulupäivän iltana kaverin lankapussista ensihätää hälventämään. Nuo mainitut mustavalkoiset kaverit on tällä kertaa ihan vain omaksi iloksi, omaan jalkaan tehdyt! 

Taidankin painua päättelyhommiin.

6 kommenttia:

  1. Kauniita sävyjä teillä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana toi väriä vaihtava lanka. Minkä nimistä se oli, jos pyytäis jotain lähettään sitä tännekin päin maailmaa.

    VastaaPoista
  3. Eksyin blogiisi bloglovin kautta. En yleensä pidä mustavalkoisesta sisustuksesta, mutta sinulla on joukossa ihania väripilkkuja!

    http://pienenpienitalo.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Ihania sukkia ja lapasia! Alkaa taas kudotuttaa ja käsi sanoo ei ):

    VastaaPoista
  5. Really like those white/grey mittens, they are very beautiful

    VastaaPoista
  6. W: :)

    Hanna: Voihan vitsi, kun vyöte jo roskissa enkä muista yhtään!! Mutta sitä oli monessa eri sävyssä, oisko ollut jopa 6-7 eri sävyistä lankaa. :)

    Tia: Kiitos! Kyllä elämässä pitää väriä olla. :)

    Sonja: Sano kädelle, että nyt ei temppuilla! Otahan rennosti, jos käsi niin vaatii. :)

    Dagny: Thank you! :)

    VastaaPoista