Lämpöä jomotukseen. Jokunen vuosi sitten tähän taloon ilmaantui ensimmäinen kauralla täytetty lämpöpussi, kauratyynyksikin kutsutaan. Siitä lähtien tuo pötkylä on ollut ahkerassa käytössä, jos ei ihan päivittäin, niin ainakin viikoittain. Se on ollut lievittämässä niin kasvukipuisia jalkoja, kuin myös mahajomotusta, joka erityisesti naisille saattaa olla tietyin väliajoin tuttu tunne. Niskajumiakin helpottaa niin mukavasti, kun lämpimän pötkön hartioilleen asettaa!
Koska tuommoiset pussit ovat kovakäyttöistä tavaraa, niin siinä tarttee ehdottomasti olla irrotettava päällinen jonka voi näpäkästi ottaa irti ja heittää koneeseen, kun sen aika on. Täten ja tässä siis pienimuotoista ohjetta tuon hyvin yksinkertaisen, lämmittävän kaverin tekemiseen!
Leikkaa kankaat. Sisäpussin koko on noin 20x40cm. Leikkaa päällyskankaasta* myös pitkulan mallinen pala, leveys sama kuin sisäpussissa mutta pituutta kankaassa saa olla enemmän. Sanottasko, että semmoiset 5-10cm lisää sisäpussin pituuteen nähden. Ompele sisäkankaasta pitkät saumat kiinni, jotta syntyy pussi.
Täytä sisäpussi kauranjyvillä tai riisillä. Meikämartta on käyttänyt itsetekemiinsä pusseihin puuroriisiä, toimii oikein hyvin. Sopiva määrä on noin 1-1,5kg. Käännä avoimesta reunasta sisäänpäin noin sentti ja ompele reuna kiinni. Sitten päällyspussin kimppuun käy tiemme!
Ompele pitkulan kumpaankin päähän taitokset, jotta reunoista tulee siistit.
Aseta täytetty sisäpussi päällikankaan päälle, suurinpiirtein keskikohtaan. Käännä lipareet reunoilta pussin päälle.
Asettele takasauma hyvälle kohdalle, keskikohta on yleensä aika hyvä. Perussuorittaja ei lähde liikaa katsokaas tällaisissa asioissa taktikoimaan! Muista asettaa päät siis reilusti päällekkäin, jotta sisäpussi ei solahda pois päällisen sisältä. Poista sisäpussi ja neulaa reunat kiinni oikeille kohdilleen. Ompele reunat kiinni ja käännä pussi oikein päin. Suorista ja silitä, ujuta sisäpussi täytteineen päällisen sisään. Valmis!
Tämä lienee helpoin mahdollinen tapa tehdä päällinen, olipa kyseessä sitten tämä tällainen lämmöntuoja tai vaikkapa tyyny.
Tukalan olotilan iskiessä ja helpotusta kaivatessa lämmitä pussia mikrossa noin 1,5-2 minuuttia, riippuen mikron tehoista. Pussi saa olla reilusti lämmin, mutta ei tietenkään polttava, joten tarkkana on oltava. Tämä lahjaidea siis omaan tai kaverin käyttöön, kipua ja kolotusta helpottamaan!
* Kangas saatu Kaunisteelta
Mulla tulee nykyään kauratyynystä vaan mieleen synnytys ja se, kun sitä tarjottiin siellä kivunlievitykseen :D ja kivut oli ihan jäätäviä ja tuntui ihan kettuilulta että annettiin joku lämpötyyny vatsalle xD Mutta joillain se kuulemma toimii siinäkin hommassa! Itsellä hartioilla lähinnä, kun on niskahartia-jännittäjä :)
VastaaPoistaPystyykö tuota pussia lämmittämään uunissa? Tässä taloudessa luovuttiin mikrosta, kun sanoi itsensä irti ja ei ole keksitty tarvetta hankkia uutta. :)
VastaaPoistaMeilläkään ei ole mikroa,eikä tule. Me ollaan niin 'vanhanaikaisia'.
VastaaPoistaSynnytyksessä itse olen saanut lämpimällä vedellä täytetyn pussin ja se on auttanut tosi paljon. Tuo kaurapussi täytyy testata,se kuulostaa hyvältä!
Miia: Se voi kyllä tosiaan siinä tilanteessa kaikelta muulta, kuin avulta! :D Niskahartiaseudulla toimii huomattavasti paremmin. ;)
VastaaPoistaSussu: Tosiaan, enpä olekaan ajatellut asiaa! Googlailin ja sieltä ongin tämmösen tiedon: uunissa leivinpaperin päällä 90-120 asteessa 5-10min. :)
Hei kiitti paljon tästä ideasta! Ihan loistava, aion taatusti tehdä parit joululahjaksi läheisille. :-) Muutenkin olen kyllä tykännyt kovasti tästä joulukalenteristasi.
VastaaPoistaOsaatko yhtään sanoa, että käykö tähän kaikenmoiset kangasmateriaalit? Mietin tuota lämmönjohtavuutta/mukavuutta yleensä... :-D Mistä materiaalista olet nämä omasi tehnyt?
tar: Kiitos <3 Kangasmateriaaleista sen verran, että tämä Kaunisteen kangas on 55 pellavaa ja 45 puuvillaa. Oon käyttänyt ihan lakanakankaita ja mitä kullonkin on sattunut löytymään nurkista. :)
VastaaPoistaNo tämähän ratkaisisi oikein mainiosti joululahjapulmani! Poikaystävän isovanhemmille on aivan mahdotonta keksiä kivaa lahjaa, kun heillä tuntuu olevan jo kaikkea eikä kukaan käytä villasukkia!
VastaaPoistaVeera: Mukava kuulla!! :)
VastaaPoista